Husserlin fenomenologia

[RaktaZoci]

Tuli Descartesista mieleen, että tavallaan fenomenologian kehittymisen voi katsoa alkavan sieltä asti.

Descartesistahan Husserl:kin lähtee nimenomaan liikkeelle ja juuri tästä epäilyksen varmuudesta joka ns. todistaa itsensä.

Kun Blavatskysta ja teosofiasta puhuttiin, tulee huomata, että se lähtökohta on täysin anti-fenomenologinen, ontologialtaan realistinen. Miten tahansa sanan monadi ymmärtääkin, se ei ole annettuna tavanomaisessa kokemuksessa ilmeisellä tavalla, vaan kyse on klassisesta substanssimetafysiikasta samaan tapaan kuin Leibnizilla tai Spinozalla.

Spinozan Etiikka ja Leibniz:n Monadologia ovat tuolla lukupinossa kyllä, kunhan vain saisi aikaiseksi perehtyä perusteellisemmin niihinkin. Olin vain lähinnä kiinnostunut teosofisesta näkökulmasta asiaan, josta aivan oikein oletinkin, että Nefastos osaa varmasti antaa kattavan vastauksen. Se, miten ko. näkemys taas sopisi yksi yhteen filosofisten argumenttien kanssa ei ollut varsinaisesti päämielenkiinnonkohteeni, vaikka tietysti ymmärrettävästi kiinnostava asia sekin.

[Kenazis]

Sen sijaan mitään metafyysisiä doktriineja fenomenologian avulla on mahdotonta oikeuttaa, sillä kyse on nimenomaan essentiaalisesti anti-metafyysisestä filosofiasta (jonka trendin Heidegger saattaa tietynlaiseen huipennukseensa). Jos hyväksytään fenomenologinen lähtökohta, ajatus ruumiittomista tietoisuudesta muuttuu erittäin kyseenalaiseksi, ehkä mahdottomaksikin.

Pitkälti ihan samaa mieltä, mutta eikö nimenomaan Heideggerin filosofia mene aika metafyysis-mystisille alueille? Husserlin ei niinkään. Toisaalta, jos näkee Husserlin esittämän fenomenologian tarkastelumetodina niin se ei mielestäni sulje pois ruumiittoman tietoisuuden ideaa.

Ainakin "natsi vaiheen" Heidegger sisältää mystis-uskonnollisia elementtejä, mutta pääidea on tyrmätä rationaalinen länsimaisen metafysiikan perinne. Enemmän yhteyttä kai esim. zen buddhalaisuuteen. Analyyttisellä puolella idea näkyy vielä selvemmin; Wittgenstein oli uskovainen (ymmärtäen tämän jotenkin yhteisöllisesti jaetun toiminnan kuten rituaalien kautta), mutta käsitti metafyysiset väitteet mielettöminä.

Husserlilla vissiin lähestymistapa on vielä suhteellisen "ruumiiton", mutta juuri Merleay-Ponty vie kai aika systemaattisesti Husserlin alulle panemaa projektia suuntaan, jossa kokemuksen ruumiillisuus muodostuu keskeiseksi. Tietysti aina voidaan asettaa spekulatiivinen "täysin toisenlainen tietoisuus", mutta tällöin ajatuksesta tuntuisi tulevan sisällöllisesti tyhjä puhtaasti looginen mahdollisuus.

Yogacara – koulukunnan buddhalaisuus on Zenin ohelle toinen, jolla on vahvaa samankaltaisuutta Husserlin fenomenologian kanssa. Se hyvin pieni määrä, jonka olen Merleau-Pontyn filosofiaa lukenut antaa tosiaan vaikutelman, että fyysinen ruumis on aivan keskiössä.

Husserlin fenomenologisen reduktion kolmesta osasta (maailman pois sulkeistava-, eideettinen- ja transsendentaalinen reduktio) viimeinen eli transsendentaalinen reduktiohan nimenomaan pyrkii pääsemään puhtaan tietoisuuden tasolle. Tämä idea taitaa olla niitä, jossa monet Husserlin jälkeen tulleet fenomenologit ottavat toisen suunnan (kuten Heidegger ja Merleau-Ponty).

Vaikka fenomenologia onkin anti-metafyysista se ei silti ole mitenkään metafysiikan kanssa yhteensopimaton? Samoin kuin esim. (empiirinen) tieteellinen metodi ja ns. sekulaarinen meditaatio. Fenomenologian kohde/kohteet eivät ole metafyysisiä, mutta eivät suoranaisesti metafyysisen todellisuuden vastaisia tai kieltäviä.

Ps. tarkoitus ei ole vääntää vain vääntämisen vuoksi tätä vaan selkeyttää tämä kohta (pääasiassa kai itselle)

[Wyrmfang]

Husserlin fenomenologisen reduktion kolmesta osasta (maailman pois sulkeistava-, eideettinen- ja transsendentaalinen reduktio) viimeinen eli transsendentaalinen reduktiohan nimenomaan pyrkii pääsemään puhtaan tietoisuuden tasolle. Tämä idea taitaa olla niitä, jossa monet Husserlin jälkeen tulleet fenomenologit ottavat toisen suunnan (kuten Heidegger ja Merleau-Ponty).

Joo, olen automaattisesti puhunut Husserlista osana suurempaa filosofista jatkumoa, jolloin ajatus on se, että tietty perusidea jää elämään ja on kestävä, kun taas jossain kohdalla jokainen ajattelija on mennyt harhaan. Tietysti topikissahan seisoo nimenomaan Husserlin fenomenologia. Ja tietysti joskus pitkäkin tulkintalinja voi palata johonkin, mikä on kauan ajateltu sivuutettavaksi, mutta tällaista murrosta ei ole ihan niin helppo perustellusti tehdä kuin voisi äkkiseltään kuvitella.

Vaikka fenomenologia onkin anti-metafyysista se ei silti ole mitenkään metafysiikan kanssa yhteensopimaton? Samoin kuin esim. (empiirinen) tieteellinen metodi ja ns. sekulaarinen meditaatio. Fenomenologian kohde/kohteet eivät ole metafyysisiä, mutta eivät suoranaisesti metafyysisen todellisuuden vastaisia tai kieltäviä.

Kyse ei ole absoluuttisesta loogisesta yhteensopimattomuudesta, eikä mikään varsinaisesti voikaan onnistuneesti hyökätä metafysiikkaa vastaan. Tässä minusta parhaiten ideaa kuvaa Foucaultin kommentti, että Hegelin (ehkä kokonaisvaltaisin substanssimetafysiikan edustaja) kritisoimisessa tulee olla pidättyväinen, ettei Hegel haudasta käsin aseta kritiikkiäsi osaksi systeemiään. Toisin sanoen, Heideggerin "kritiikki" onto-teologiaa kohtaan oli, että se on saavuttanut täydellistymän ensin järjessä (Hegel) ja vielä tahdossa (Nietzsche), jonka jälkeen sillä ei ole mitään mihin edetä, joten se on tiensä päässä.