Hermann Hesse

[Nataamahum]

Päähenkilöissä (jotka melko usein taitavat olla enemmän tai vähemmän kirjailijan omakuvia)...

Sama vaikutelma minullakin. Muistaakseni Hesse peräti julkaisikin "Demian" -kirjan alunperin Emil Sinclairin pseudonyymin turvin.

Tämän kaltaista viisautta on nykymaailman Danbrownien ja Ilkkaremeksien ruuhkassa äärimmäisen helppoa arvostaa.

Tämä lausahdus toi hymyn huulilleni. Nykyään tuntuu olevan vallalla myös jonkin asteinen "self help" -kirjallisuuden buumi, joka ajatuksena on mielestäni mainio, mutta tuo samalla ajatuksen, missä määrin ne ihmisen onnellisuutta lisäävät vai saavatko aikaan efektin, jossa ihminen alkaa neuroottisesti etsiä elämästään pintapuolisia vikoja, ja pikaisia korjauksia niihin, ns. "oikoteitä onneen". Itse en ole tällaisia oppaita lukenut, joten en osaa niistä kunnollista arvioita antaa. Mielikuva minulla näistä oppaista kuitenkin on, että ne ovat tyyliä "5 askelta autuuteen" ja sitten pikaisen lukaisun jälkeen mietitäänkin murtuneena, mikä minussa on vikana, kun en olekaan onnellinen. Ajatuksissani rinnastan tämän kirjallisuuslajin myös ns. "New Age -hörhöilyyn", joka kylläkin puhuu aivan oikeista asioista, mutta oikoo joka mutkan, ja mielestäni, vääristelee tiedon mieleiseensä pakettiin. Omalta kohdaltani taidan tässä "onnen tavoittelussa" pitäytyä okkultisen kirjallisuuden ei-niin-nopeassa avussa. Pahoittelut karkauksestani sivuraiteille.

Hesse todistaa kirjoillaan upealla tavalla kuinka ihmisyydessä ja totuuden etsimisessä on jotakin vuosikymmenet, valtiorajat ja persoonallisuudet ylittävää suuruutta. Hessen maailma ei ole mustavalkoinen, vaan loputon määrä toinen toistaan upeampia värejä. Kyse on vain siitä, kuka haluaa pysähtyä niitä katsomaan? Aina kun lukee Hessen kirjan, huomaa oppineensa jotakin itsestään ja elämästään. Mitä enempää voisi kirjailijalta pyytää?

Vahva komppaus tähänkin!

Samalla kysyisin onko joku lukenut John Fowlesin Magusin (Jumalten Naamiot). Olisi mielenkiintoista kuulla miten muut ovat kyseisen kirjan kokeneet ja tulkinneet. Itselleni se herätti valtavasti ajatuksia todellisuuden perusolemuksesta: mikä lopulta onkaan totta ja missä määrin sillä edes on mitään merkitystä?

En ole lukenut. Pikaisesti googlettelin hieman juonesta, ja tarkastin saatavuuden lähikirjastostani(kuin samaten aiemmin annetuista kirjasuosituksista). Yllätyksekseni ei löytynyt. Mielenkiintoisan oloinen tuokin teos. Täytynee pitää mielessä ensi visiitillä Tampereen Lukulaariin. Viime viikolla siellä vieraillessani skippasin kaunokirallisuus-osaston suosiolla kokonaan. Sarjakuvat tarkastin kyllä em. "Corto Maltese Sveitsissä" varalta, muttei tärpännyt. Matkaan tarttui P. E. Ervastia ja Mabel Collinsia. Mukava saada suosituksia kaunokirjallisuudenkin suhteen, vaikkei sitä viime vuosina ole turhan paljoa tullut luettuakaan. Kyseistä lajia lukiessani tulee muutenkin pyörittyä lähinnä henkilökohtaisen "kolmen kovan kolmiossa", eli Dostojevski-Tolkien-Hesse, osittain siksi, että näitä löytyy omasta hyllystä, Waltarin "Sinuhen" lisäksi. Muutoin liikutaankin tietokirjallisuuden ja runouden puolella. Kirjastot toki ovat varmasti pullolaan myös antoisia kaun.kirj. teoksia, mutta tarjonta on sen verta runsasta, että niiden "neulojen etsiminen heinäsuovasta" olisi aika työlästä ja aikaa vievää puuhaa ilman kullanarvoisia vinkkejä.

Oletko fra Dravom muuten mitkä Hessen kirjat lukenut? Itse luin nyt tänä vuonna uudestaan Arosuden, Narkissos ja Kultasuun ja Demianin. Lasihelmipeli odottaisi myös hyllyssä. Hieman toistakymmentä vuotta sitten tuli luettua myös muitakin kirjoja, mutten osaa enää sanoa, pääsinkö kaikissa enää loppuunkaan. Muistikuvat näiltä ajoilta ovat muutenkin hataranlaiset, niin varmaksi en osaa sanoa. Lasihelmipeli jäi ainakin silloin kesken, samaten muistaakseni Siddhartha. Jälkimmäiseen ajattelin seuraavaksi näistä Hessen kirjoista tutustua, nyt paremmalla ajatuksella varustettuna.

[Aquila]

Demian oli minulle tärkein niistä kirjoista, jotka toimivat porttina lapsuuden maailmasta nuoruuden maailmaan. Muistan sen aiheuttaman massiivisen vaikutuksen. Luin sen jälkeen enimmän osan muutakin Hessen romaanituotantoa, mutta mikään muu ei päässyt lähellekään Demiania. Samoin yritykset palata aikuisiällä Hessen pariin eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta, & esim. Lasihelmipeli jää aina systemaattisesti kesken, vaikka sen "pitäisi" kiinnostaa.

Joskus on muistaakseni aiheesta keskusteltu ja minulla oli pitkään tämä sama ongelma Lasihelmipelin kanssa. En saanut millään kahlattua sitä alkupuolen puisevaa osuutta lukuisista yrityksistä huolimatta. Olen sittemmin kirjan lukenut ja se muodostui muiden ohella tärkeäksi teokseksi Hessen kirjojen joukossa ja osui jotenkin oikeaan kohtaan elämässä. Kirjassa, kuten omassa elämässäni tuolloin, päädyttiin monenlaisiin hyvästijättöihin sekä henkisessä mielessä, että fyysisesti, vaikka ne olivatkin lopulta vain väliaikaisia.

Mielenkiintoista Hessen kirjallisuudessa on ollut se kuinka samoja teemoja kehitellään kirjasta toiseen ja kaiketi ne kasvavat kirjailijan itsensä mukana. Keskeinen teos on itselleni ollut Siddhartha ja sen sisältämä monenlaisten polkujen kulkemisen virtaus, erehdyksen ja armollisuuden tasapainon tuoma viisaus. Pidän Siddharthaa ehkä jopa Hessen tuotannon jonkinlaisena kiteyttäjänä, mutta samaa voisi varmaan sanoa hänen kaikista muistakin kirjoista. Siddhartha on Hessen kirjoista ainoa, jonka olen lukenut useampia kertoja, tavallaan itsekin kokien samalla sitä unohduksen ja muistamisen vuorottelua, jonka päähahmo käy läpi aina uudelleen viisautta löytäen. Rivien välistä voi siis lukea lähinnä sen, etten useinkaan jälkikäteen muista paljoa lukemistani romaaneista, joten on helppo lukea ne uudestaan ja käydä jälleen samat oivallukset läpi Hermann Hessen kaltaisten kirjailijoiden kohdalla sen tekeekin mielellään, vaikka nyt lienee jo vuosia kun olen viimeksi näitä lukenut.

[Dravom]

Osuit Nataamahum mielestäni asian ytimeen: nykyaika on täynnä self-help teoksia ja siksi helmien poimiminen roskan seasta on yhä haastavampaa. Lasken Danbrowneihin ja Ilkkaremeksiin myös Paolo Coelhot, Anthony de Mellot ja lukemattomat muut helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin tarjoavat tekeleet. Ehkä joku niistä on hyötynytkin? Ainakin kirjoittajat itse.

Olen samaa mieltä myös fra Aquilan kanssa: on silmiinpistävää, kuinka selkeästi Hesse rakentaa kirjansa kerta toisensa jälkeen samankaltaisten teemojen ja oman elämänsä ympärille. On vaikuttavaa, kuinka monta eri puolta itsestään ja kasvustaan hän kykenee tarjoamaan. Erinomainen nosto myös tuo Lasihelmipelin luopumisaspekti, joka toistuu eri muodoissa läpi teoksen. Kuinka ollakaan kyseessä oli kirjailijan viimeinen romaani.

Seuraavassa lyhyt yhteenveto lukemistani Hessen romaaneista. Yritin myös vähän avata teemoja, jos se ehkä auttaisi jotakin aiheesta kiinnostunutta valitsemaan mistä aloittaa tutustumisen/jatkaa tutustumista. Näkemykset ovat toki vahvasti subjektiivisia enkä siksi usko niiden pilaavan tai laimentavan kenenkään lukukokemusta.

Demian – Upea teos, ehdoton lukusuositus, kuten monet ovat jo todenneetkin.

Alppien poika – koskettava kuvaus itsensä etsimisestä ja rohkeudesta tehdä oikeaksi kokemiaan valintoja muiden odotusten täyttämisen sijaan

Rosshalde – vahva kuvaus ihmisen taistelusta menneisyytensä ja omatuntonsa kanssa. Ei mielestäni parasta Hesseä, mutta helposti lukemisen arvoinen.

Siddhartha – Moni on hehkuttanut tätä minulle, mutta itselleni oli pettymys. Yleensä Hesse herättää kysymyksiä ja ajatuksia, mutta tämä tuntui tunkevan kasvoille valmiita vastauksia. Ehkä odotin liikaa.

Muuan nuoruus – Muistutti hyvin paljon Alppien poikaa. Erinomainen kirja tämäkin.

Gertrud – Hesse purkaa käsittääkseni avioeronsa ja identiteettikriisinsä tuskaa. Päähenkilö taistelee itsensä kanssa siitä, mitä onnellisuus on ja millä elämässä onnistuminen lopulta mitataan.

Narkissos ja kultasuu – Ääripäiden ykseys, erilaisuuden samanlaisuus. Kun kaksi ovat täysin erilaisia, he ovatkin yhtä ja siksi rakastavat toisiaan lopulta enemmän kuin itseään. Mestarillinen kuvaus siitä, kuinka täysin erilaiset polut voivat johtaa yhden totuuden ääreen.

Arosusi – Kuvaus ihmisen matkasta oman mielensä synkemmälle puolelle. Itse koin tässä olevan vahvoja viitteitä sekä Jungin että Gurdjieffin oppiin.

Lasihelmipeli – Hessen mestariteos on mielestäni hänen tylsin kirjansa. Ymmärrän kirjallisen arvon, mutta raskasta luettavaa ja monessa vaiheessa puuduttavaa paikallaan pyörimistä. Rakastan toki ajatusta lasihelmipelistä ja sen suunnittelusta. Lasihelmipeliä ei oikein avata missään vaiheessa. Se on jotakin, jossa on niin paljon liikkuvia palasia, että kokonaisuuden hahmottaminen on lähes mahdotonta. Jotakin niin suurta, että siihen ei etsitä vastauksia vaan lähestymistapaa ja kovan työn jälkeen kysymyksiä. Ehkä lasihelmipeli on lopulta aika pirun nerokas metafora elämälle.

[Tulihenki]

Offtopic, mutta omalle kohdalleni ainakin, kun aivot eivät jaksa, elämä luisuu ja tuntuu, että henkikin jättää niin Coelhon kirjat tarjoavat sen elähdyttävän lähteen. Voi vain lukea ja olla. En tiedä, onko Coelho helppoja ratkaisuja tarjoava, mutta mutkaton tapa viehättää minua. Takaisin lähteelle ilman kiemuroita.

[Wyrmfang]

Luin taannoin Lasihelmipelin viritellesäni taas kaunokirjallisuuden lukemista uudelleen. En voi sanoa, että olisin saanut teoksesta elämää suurempia oivalluksia, mutta melko syvällisellä ymmärryksellä siinä tunnuttiin käsittelevän nimenomaan veljeskunta-tyyppiseen tematiikkaan liittyviä asioita. Teksti sinänsä oli tosiaan aika pitkäveteistä, kuten moni on sanonut, mutta ei missään vaiheessa tarpeettoman tuntuista. Ehkä palaan tähän vielä joskus uudestaan vähän paremmin keskittyen.

Tietääkö kukaan Hessen tietoisesta suhteesta esoteriaan? Vaikuttaisi ilmeiseltä, että jotain perehtymistä täytyy olla, ja mainitun teoksen alkupuolella ainakin kerran ohimennen mainittiinkin hermetismi, alkemia ym.

[Nataamahum]

Kiitokset yhteenvedostasi, fra Dravom! Sen perusteella heräsi kiinnostukseni myös eritoten "Alppien poikaa" kohtaan.

Tietääkö kukaan Hessen tietoisesta suhteesta esoteriaan? Vaikuttaisi ilmeiseltä, että jotain perehtymistä täytyy olla, ja mainitun teoksen alkupuolella ainakin kerran ohimennen mainittiinkin hermetismi, alkemia ym.

Ei ole tietämystä ainakaan täällä. Kiinnostaisi itseäkin.

Miehen viehtymyksestä mystiikkaan, uskontoihin ja vaikkapa kreikkalaiseen mytologiaan löytyy toki tekstiä jo ihan Wikipediaakin tutkimalla, mutta en ole ainakaan löytänyt tietoa esim. yhteyksistä mihinkään esoteerisiin järjestöihin. C.G Jungin teokset Hesselle olivat -ainakin käsitykseni mukaan- suuressa arvossa, joten sitä kautta myös alkemiakin olisi voinut tulla tutuksi.

Heräsi tässä samalla myös mieleeni kysymys, lienevätköhän herrat Hesse ja Jung koskaan tavanneet toisiaan, tai olleet muutoin tekemisissä keskenään? Ovat kuitenkin eläneet samaan aikaan ja aika pitkälti myös samassa maassakin.

[Aquila]

Heräsi tässä samalla myös mieleeni kysymys, lienevätköhän herrat Hesse ja Jung koskaan tavanneet toisiaan, tai olleet muutoin tekemisissä keskenään? Ovat kuitenkin eläneet samaan aikaan ja aika pitkälti myös samassa maassakin.

Kyllä he ovat tavanneet ja muutamistakin eri lähteistä muistan tästä joitakin vuosia sitten lukeneeni. Yksi vapaasti saatavilla oleva pdf, jossa tapaamista Jungin kanssa ja aihetta muutenkin sivutaan, löytyy googlen avustamana nimellä "“It shakes you to the very core and is painful. But it helps …”
Hermann Hesse and the psychology of C.G. Jung".

Hermann-hesse.de sivustolta löytyy tuo ja muitakin Hesseä koskevia tekstejä, kirjeitä yms.

[Nataamahum]

Kyllä he ovat tavanneet ja muutamistakin eri lähteistä muistan tästä joitakin vuosia sitten lukeneeni. Yksi vapaasti saatavilla oleva pdf, jossa tapaamista Jungin kanssa ja aihetta muutenkin sivutaan, löytyy googlen avustamana nimellä "“It shakes you to the very core and is painful. But it helps …”
Hermann Hesse and the psychology of C.G. Jung".

Hermann-hesse.de sivustolta löytyy tuo ja muitakin Hesseä koskevia tekstejä, kirjeitä yms.

Lämmin kiitos, parahin Aquila!
Täytyy mennä perehtymään.

[Haeresis]

Suosittelen myös lämpimästi Miguel Serranon C.G. Jung & Hermann Hesse - A Record of Two Friendships kirjaa. Monet varmasti saavat kylmiä väreitä, kun kuulevat kirjoittajan nimen, mutta uskaltaisin väittää, että kirjan olevan todellakin tutustumisen arvoinen. Itse palaan lukemaan kirjaa aina uudestaan tasaisin väliajoin.