Suosittele kolmea kirjaa filosofiasta

[Kenazis]

Eli vanhoilla tutuilla linjoilla mennään tässä aiheessa, mutta hieman jopa itsekkäämmällä sävyllä... joten näkisin suureksi avuksi, jos saisin suosituksia hyvistä filosofisista teoksista, jotka ovat vastaajien mielestä oleellisia ellei, jopa välttämättömiä perehtyessä filosofiaan kirjallisuuden kautta. Tietenkin uskon, että tästä ketjusta on mahdollisesti myös muille apua kuin minulle, joten kysymys sopinee hyvin tänne muiden kirja-kysymysten joukkoon. Mieluummin ottaisin lukuvinkkien muodossa myös vastaan hieman helpommin hallittavia ja suppeampia kokonaisuuksia kuin vaikka "Platonin teokset". Esimerkiksi mitä tuolta Platonin tuotannosta kannattaisi ensimmäiseksi ottaa lukulistalle. Tarkoitukseni olisi saada mahdollisimman pienellä sivumäärällä mahdollisimman laaja käsitys erilaisista filosofisista näkemyksistä (todella helppo tehtävä). Nietzschen voimme sivuuttaa (ei sen tarpeettomuuden vuoksi vaan Nietzsche-kiintiöni täyttymisen vuoksi). Ja ei myöskään yleisteoksia aiheesta vaan jonkin yhden filosofin "sitä omaa". Supistaa filosofia kolmeen kirjaan. Siinäpä pähkinä purtavaksi.

[Wyrmfang]

Aika älytön tehtävä tosiaan edes yrittää tiivistää "koko filosofiaa" kolmeen kirjaan, jos ei vielä kokoomateoksia sallita. Joten täytyy jotenkin paloitella. Siinä missä aika monet vanhemmista filosofisista teoksista voisi laittaa aika kivuttomasti okkultismin piirinkiin, niin lähden Descartesista liikkeelle, jossa vaiheessa filosofian voisi varsinaisesti katsoa alkaneen asettua nykymuotoonsa.

Ensimmäisenä voisi mainita ehkä kaikkein keskeisimmän. Immanuel Kant:Puhtaan järjen kritiikki. Teos jota ei suotta pidetä "kopernikaanisena käänteenä filosofiassa". Ensimmäinen teos jonka oli tarkoitus tietyssä mielessä "lopettaa metafysiikka" perustuen ihmisjärjen sisäiseen rakenteeseen ja sen asettamiin rajoihin siitä, mitä on mahdollista tietää. Käytännössä kaikki Kantin jälkeinen filosofia pyrki jollain tapaa vastaamaan Kantin esittämiin haasteisiin.

G.W.F. Hegel:Phenomenology of spirit. Yleisesti pidetty saksalainen idealismin systeemipyrkimysten huipentumana. Aika kovan luokan yritys "selittää kaikki". Tästä ei sitten hetkeen eteenpäin päästykään muuta kuin ns. postmodernismin suuntaan. Triviana mainittakoon, että muistelisin Blavatskyn pitäneen Hegeliä ainoana tosissaan valaistuneena länsimaisena filosofina.

Martin Heidegger:Oleminen ja aika. Mainitusta postmodernismista (merkityksessä epäusko kokonaisvaltaisiin universaaliuteen pyrkiviin systeemeihin) ehkä arvostetuin tekijä. Jälleen yksi pyrkimys palata niin perusjuurille kuin mahdollista.

Täytyy kyllä myös mainita yksittäinen hullun kunnianhimoinen teos, jossa tosiaan yritetään ahtaa koko filosofia pariinsataan sivuun, nimittäin F.W.J. Schelling: System of transcendental idealism. Sanomattakin selvää, että kovin hyvällä menestyksellä tuossa ei voi onnistua. Mieletön nero Schelling kuitenkin muutenkin, hiljalleen tämä on jopa alettu huomata lähemmäs 200 vuoden tauon jälkeen. Esitti jo Hegelin aikana kaiken oleellisen kritiikin Hegeliin, joka sittemmin ensin nousi "tärkeimmäksi filosofiksi ikinä" ja aika nopeasti taas tuli kriitikoiden helpoksi suosikkikohteeksi. Myös mm. Schopenhauerin, Nietzschen, Marxin, Heideggerin ja Kierkegaardin monet keskeisistä ajatuksista löytyvät jo Schellingiltä. Erityisesti moneen kertaan mainostamani "Ihmisen vapaudesta" on aivan käsittämättömän kova teos ihmisen vapaudesta ja pahuudesta. Tässä Schellingin myöhäistuotannossa ei tosin ole enää kyse tavallisesta filosofiasta, vaan ajattelutapa on mielestäni aika yhtäpitävä teosofian kanssa, josta Schelling ottikin vahvasti vaikutteita.

[Kenazis]

Lähikirjastoni ei oikein näytä tällä hetkellä tukevan minua noiden kirjojen suhteen, mutta taidanpa siis hankkia itselleni (ihan omaksi) joko G.W.F. Hegel:Phenomenology of spirit- tai sitten jo paljon kehujasi saaneen ihmisen vapaudesta-teoksen. Onneksi Internetistä löytyy hyviä kirjakauppoja, jotka paikkaavat kirjaston puutteita.

[Wyrmfang]

Nuo mainitsemani Schellingit on varmaan edes hieman helpommin omaksuttavissa ilman laajempaa pohjaa ja kommentaariteoksia. Hegeliin oli kovat odotukset mutta tyssäsi mulla jo johdantoon, vaikka kuudetta vuotta tässä luen yliopistossa filosofiaa eli jotain pohjaa on vaikeammastakin tekstistä.

Tuollainen raskaampi filosofiahan on hyvin erilaista luettavaa verrattuna vaikka okkulttiseen kirjallisuuteen yleisesti. Pohjimmaltaan asia voi olla samaa (kuinka muutenkaan, jos totuutta ylipäätään on olemassa), mutta sen tavoittaminen ottaa aika erilaisen prosessin. Filosofiassa usein kommentaarit ja niiden pitkällinen ja ylitäsmälliseltä tuntuva vääntäminen on lähes välttämätöntä hitaasti muovautuvalle ydinasian oivaltamiselle. Näin ainakin itsellä esim. Kantin kanssa. Mystinen kirjallisuus taas tuottaa usein nopeampia oivalluksia, jotka syvenevät ajan kanssa. Kertoo jotain, että pelkästään Suomessakin on vino pino väitöskirjoja jokaisen mainitsemani filosofin jostain yhdestä ainoasta käsitteestä.

[Nefastos]

Otan vähän eri lähtökohdan & suosittelen kolmea teosta, jotka ovat melko lyhyitä, kirjoitettu pääsääntöisesti yleiskielellä (ilman erityisterminologiaa tai -esitystapoja) ja saatavilla suomeksi. Nämä kirjoitukset ovat ajatuksiltaan sellaisia, että ne tavalla tai toisella lähestyvät, selittävät tai rakentavat okkultismin maailmankuvan mukaisia ajattelumalleja.

- Schopenhauer: Pessimistin elämänviisaus
- Leibniz: Monadologia
- Platon: Timaios

Schopenhauerista on lukuisia painoksia, sitä löytää usein antikvariaateista & epäilemättä myös kirjastosta, ja se on jaettu erillisiin, helposti sulaviin kokonaisuuksiin. Monadologia (Gaudeamus 1995) on kieleltään hankalampi mutta hyvin lyhyt, joten paneutuminen ei vaadi kohtuutonta ponnistusta. Timaios löytyy esim. Platonin koottujen teosten (Otava 1999) osasta V, ja vaikka se on vaikeaselkoinen, tuo vaikeaselkoisuus ei ole käytetyn kielen vaan okkultismin omaa vaikeaselkoisuutta: haastetta saa siis lukijan omakohtainen äly ja intuitio, ei hänen kärsivällisyytensä.

Mutta jos tarkoituksena on pikemminkin yleissivistää itseään filosofisista rakenteista, niin kokoomateosten ja toisen käden esitysten arvoa ei tietysti pidä ylenkatsoa.

[Kenazis]

Mutta jos tarkoituksena on pikemminkin yleissivistää itseään filosofisista rakenteista, niin kokoomateosten ja toisen käden esitysten arvoa ei tietysti pidä ylenkatsoa.

Tarkoitus on myöskin yleissivistää, mutta nimenomaan saada joitain "erillisiä helmiä" filosofian teosten suunnattomasta laajuudesta. Kokoomateoksia olen jonkin verran lukenut ja niitä muutaman omistankin, mutta silti on hieman vaikeuksia löytää joitain selkeitä suuntia johon haluaisin lähteä. Esim. Platon on jo kauan ollut houkutteleva, mutta en ole siitä suuresta tuotannosta osannut lähteä mihinkään tiettyyn suuntaan niin mittavuutensa vuoksi on jäänyt aloittamatta koko perehtyminen. Kokoomateoksia on tarkoitus lukea kyllä, vaikkakaan en pelkästään niiden avulla halua laajentaa ymmärystäni. Tämän vuoksi on hienoa saada luettavaksi niiden rinnalle joitain "helmiä", kunnes oma visioni suunnasta selkeytyy. Kuitenkaan en aio pelkkää filosofiaa lukea aamusta iltaan, joten "sokkona" erilaisten teosten valikoiminen tässä vaiheessa tuntuu jotenkin huonolta vaihtoehdolta (tai huonommalta kuin suoraan kysyä neuvoa ja suuntaa).

[Wyrmfang]

Haluaisin vielä korostaa, jos sellainen kuva on tullut, että mainitsemani teokset eivät tosiaankaan ole (ehkä Heideggeria jossain määrin lukuunottamatta, vittumaisen ja ylpeän oloinen persoona kaikesta päätellen) tarkoituksellisen vaikeita tai saivartelevia. Päinvastoin niihin sisältyy mahdollisimman täsmällisesti se, mitä modernilla filosofialla on ollut annettavaa. Eikä se aukea yhtäkkiä, kuten ei aukea okkultistinen maailmankuvakaan paria teosta selailemalla. Tässä tapauksessa tietysti kuitenkin älyllinen omistautuminen riittää, mutta ei ilmaiseksi ja heti tule senkään hedelmät. Siksi kommentaarit ym. jos haluaa mennä pintaa syvemmälle.

Kovia teoksia toki Nefastoksen mainitsematkin, mutta niissä ei mielestäni samalla tavalla tiivisty se, mitä annettavaa spesifisti eksaktiuteen pyrkivällä filosofialla on ollut. Leibniz tietysti edustaa Descartesista alkanutta jatkumoa, mutta paljon jää ymmärtämättä, jos ei vähintään Kantin käänteeseen asti jatka.

Kaikki syvällinen asia vaatii jonkinlaisen naamion. Modernissa filosofiassa tuo väistämätön naamio on se käsitehelvetti ja äkkiseltään yliälyllisen oloinen lähestymistapa. Monissa tapauksissa tietysti sen naamion takana ei mitään olekaan. Väittää kuitenkin, että mitään uutta ja aitoa ei esim. noissa mainitsemissani teoksissa ilmene, on aivan samaa älyllistä ylpeyttä kuin monien akateemikkojen taholta okkultismiin kohdistetaan pikaisen vilkaisun perusteella.

[Kenazis]

Nyt on tutustuminen suoritettu yllä annetuista vinkeistä Monadologiaan ja Timaiokseen. Timaios "kolahti" paremmin itselle, ja miltei vielä paremmin samassa kirjassa ollut Filebos. Kaikkiin aion vielä palata myöhemmin.