Helvetin psyykkinen maailma

[Segel]

Lueskelin tässä Johannes Nefastoksen Naamion olennot- teosta ja kun olen itse skitsofreenikkojen kanssa paljon tekemisissä, jäin pohtimaan toisessa luvussa mainittua kohtaa:

"Helvetissä jokainen ihminen on skitsofreenikko, aivan kuten maan päällä skitsofreniaa, "mielen pirstoutuneisuutta", sairastava ihminen on sellainen, jonka tajunta on auki tuohon helvetin psyykkiseen maailmaan."

Ymmärrän sen, että kukaan ei voi ihmistä "nostaa" eikä "laskea"' kun ihminen itse, mutta voiko tällaista ihmistä auttaa ns. sulkemaan nuo psyykkisen helvetin portit?
Voiko sairas ihminen käytännössä vaikuttaa "demonien" äänten kuulemiseen omilla moraalisilla valinnoilla? .. Puhutaan nyt sellaisista sairaista, jotka eivät muuten tiedosta tai tutki moniuloitteista maailmaa.

[Kavi]

Kyseinen kohta on pysäyttänyt minutkin useasti.

Joissakin tapauksissa olen ymmärtänyt että yksilö kykenee lääkityksen ja terapian avulla kuntoutumaan vaikka skitsofrenia ei täysin katoaisikaan. Eli äänet ovat yhä siellä, mutta niihin opitaan suhtautumaan eri tavalla.
Se miten paranoiaan ja muihin ympäristön uhkaaviin tekijöihin yksilö kykenee suhtautumaan, en omasta kokemuksestani voi kyllä tietää.

Omassa lähipiirissäni tähän liekkiin on joutunut lahjakkaampi ja parhaampi osa. On ollut suunnaton tragedia seurata vierestä sitä kaikkea mihin se on vienyt.

[Alfalfa]

Ymmärrän sen, että kukaan ei voi ihmistä "nostaa" eikä "laskea"' kun ihminen itse, mutta voiko tällaista ihmistä auttaa ns. sulkemaan nuo psyykkisen helvetin portit?
Voiko sairas ihminen käytännössä vaikuttaa "demonien" äänten kuulemiseen omilla moraalisilla valinnoilla? .. Puhutaan nyt sellaisista sairaista, jotka eivät muuten tiedosta tai tutki moniuloitteista maailmaa.

Äänten kuuleminen on maailmanlaajuisesti yleisin skitsofrenian oire. Ihminen ei ole koskaan täysin yksi, vaan hän muistuttaa enemmän erilaisten minuuden osien keskinäistä kilpailua hallinnasta. Äänten kuuleminen saattaa uskoakseni joissakin tapauksissa johtua siitä, että epämiellyttäväksi — tai toisella tavalla mahdottomaksi — koettu alistettava osa minuutta pirstotaan hallitsevan osan minuutta suorittamana suojautumiskeinona alitajuntaan ja aletaan siten kokea ei-minänä. Alitajuntaan tukahdutettu osa minuutta ei kuitenkaan tuhoudu, vaan jatkaa vaikuttamistaan. Kuten unitilassa tajunta heijastaa itsensä aistittavaksi ulkoiseksi todellisuudeksi — esimerkiksi jano ilmenee ulkoisesti aistittavana virtaavana vesiputouksena —, skitsofrenisessa äänten kuulemisessa tukahdutetun osan minuutta sisältö alkaa ilmetä aistittavana ja ulkoisena äänenä. Se mitä henkilö kuulee, saattaa siten toisinaan olla hänen oman minuutensa torjuttu osa. Tietoinen ajattelu on yleensä ns. hiljaista puhetta — ihmisen äänihuulet liikkuvat hänen ajatellessaan. Alistetulla minuuden osalla on ajateltava ja siten äänellisesti ilmaistava ajatuksellinen sisältö, joka pyrkii saavuttamaan hallitsevan tietoisuuden ja osallistumaan siihen. Psyykkinen jännite torjutun alitajunnan ja tietoisuuden välillä saattaa muuntua aistiharhoiksi, kun alitajunnan tukahdutus ei kykene enää toimimaan riittävällä tavalla ja alitajunta tunkeutuu väkisin tietoisuuteen — kuitenkin aistillisessa ja ulkoisessa hahmossa, eli edelleen ei-minänä, mikä on tietoisuuden ja alitajunnan mukautumista toisiinsa. Alitajunta ilmenee psyykosissa tietoisena, mutta kuitenkin ei-minänä, vaikka se todellisuudessa on osa minää: siten psykoottinen harha tyydyttää sekä alitajuisen tarpeen purkautua, että tietoisen tarpeen tojua osa minästä ei-minäksi. Tällä tavalla äänten kuulemista voidaan uskoakseni joissakin tapauksissa pitää molemminpuolisena — vaikkakin yksilön toiminnan kannalta edelleen vahingollisena — sovintona minän osien ja selviytymiskeinojen välillä. Tällaisissa tapauksissa psykoottisten aistiharhojen sisällön tulkinta symboleina alitajuisille ristiriidoille saattaa auttaa yksilöä tiedostamaan alkuperäisen ristiriidan minässä, sekä etsimään sitä kautta perustavampaa ratkaisua häntä kuormittavalle ristiriidalle — minkä pitäisi puolestaan johtaa symbolisten ääniharhojen vähenemiseen, sillä niitä tukeva jännite tietoisen ja alitajuisen välillä heikkenee. Sellaisessa tapauksessa ääniharha on tärkeiltä osiltaan alkujaankin alitajuisen ilmaisua, joka pyrkii edelleen osittain hallitsevan minän rajoitusten kätkemänä tulemaan tietoisuuteen ja tukemaan siltä kannalta alkuperäisen ongelman ratkaisua.