Irrationaalisuus

[Kenazis]

Tätä aihetta ehkä jollain tavalla sivuavia aiheita jo löytyy, mutta ei suoraan. Miten näet irrationaalisuuden merkityksen tai osan maailmassa? Onko sillä merkitystä ja minkälainen? Mitä edes on irrationaalisuus? Onko se "vain kaaosta"? Samaistuuko se kaaoksen kanssa vai ovatko nämä kaksi eri asia? Tuossa hieman suuntaa, johon voimme lähteä keskustelussa. Kaikki pohdinnat tervetulleita (ei siis tarvitse olla mitään taustaa aiheen tutkimisessa). K. V. LAurikainen on ainakin käsitellyt aihetta. En ole vielä tarkemmin perehtynyt, mutta olen kokenut, että Laurikaisella on mielenkiintoista ja tärkeää annettavaa tähän.

[Insanus]

Irrationaalisena näyttäytyy mikä tahansa mikä on normatiivisuuteensa jääneen kontrollisysteemin ulkopuolella. On parasta tehdä järjettömiä asioita ja katsoa miten ne kuitenkin jälkeenpäin näyttävät siltä että niille oli jokin mielekäs syy, se on kasvua. Koen että järki tulee kuvioon aina jälkeenpäin: ensin on dataa, psykologista tai fyysistä tai jotain muuta & mieli järjestää sen "järkevästi" pysyäkseen kontrollissa.

[obnoxion]

Irrationaalisuus on minusta terminä hirvittävän huono koska se on välttämättä kovin laaja, ja samaan aikaan se on rationaalisuuden käsitteellinen kävelykeppi johon aina näyttäisi sisältyvän alentuva sävy.

Jos ei-hyvä on vaikkapa huono tai paha, ja ei-ihminen esimerkiksi eläin tai hirviö tai esine, niin olisiko joitakin vastaavalla tavalla itsenäisempiä sanoja joita voisimme käyttää ei-rationaalisesta?

[Insanus]

Suhteeton, absoluuttinen, suora, kohtuuton, jäsentymätön, äänne, ei-vielä-ymmärretty, ymmärrykseen astumassa oleva, liminaalinen... hapuilen vain jotain.

[obnoxion]

Suhteeton, absoluuttinen, suora, kohtuuton, jäsentymätön, äänne, ei-vielä-ymmärretty, ymmärrykseen astumassa oleva, liminaalinen... hapuilen vain jotain.

Etsisin ehkä ennenmin jotain jolla olisi suorempi yhteys arkeen, ettei tämä jäisi mentaalisen akrobatian tasolle. Jos vaikkapa irrationaalinen on liminaalinen, miten tämä ilmenee minun ja minun naapurini arjessa?

[Insanus]

Suhteeton, absoluuttinen, suora, kohtuuton, jäsentymätön, äänne, ei-vielä-ymmärretty, ymmärrykseen astumassa oleva, liminaalinen... hapuilen vain jotain.

Etsisin ehkä ennenmin jotain jolla olisi suorempi yhteys arkeen, ettei tämä jäisi mentaalisen akrobatian tasolle. Jos vaikkapa irrationaalinen on liminaalinen, miten tämä ilmenee minun ja minun naapurini arjessa?

Se ilmenee sen rajan ulkopuolena jonka sisäpuolella on arki ja ulkopuolella se mikä ei sovi arkeen. En tarkoita siinä merkityksessä että "tänään päätänkin tehdä jotain hassua ja arjesta poikkeavaa!" vaan koko oman mukautuvuuden ja elämäntavan ulkopuolelle jäävää toiseuden näkemistä. Sinulta ja sinun naapuriltasi se jää kätketyksi ellei jokin katkaise sitä taajuutta jolla kuljetaan. Feminismiä voisi ehkä ajatella tällaisessa mielessä irrationaalisena - se on jotain, mutta jos minä määrittelen sen omasta miehen näkökulmastani käsin ja kerron miten se ilmenee arjessani, ymmärrän sen tavallaan väärin. Jos taas osallistun tuohon liikkeeseen, siitä tulee järkeni eikä se enää ole irrationaalista. Tämän mielen tuonpuoleisuutta on mahdoton ilmaista osana tätä mieltä.

[obnoxion]

Itse ajattelen että kaikkein tuonpuoleisinkin on intiimisti läsnä tämänpuoleisessa, eräänlaisena kudelmana. Esimerkiksi suufit kysyvät "missä on suu", ja viittaavat (näin käsitän) että mikä on tyhjää ja ei mitään, on itse asiassa osa kehollisuuttamme, tämänpuoleinen asia.

Yksin käsitteelistä tyhjyyttä, ajatusta olemattomasta, pidän lähinnä olemisen kielellisenä vastaparina joka elää mentaalisena mallina. Hieman samalla tapaa ajattelen myös irrationaalisuuden olevan ajateltavissa, mutta ei konkeettisesti koettavissa, mutta ei toisaalta myöskään puhtaasti arkkityypiksi johdettavissa.

[Kenazis]

Irrationaalisuus on minusta terminä hirvittävän huono koska se on välttämättä kovin laaja, ja samaan aikaan se on rationaalisuuden käsitteellinen kävelykeppi johon aina näyttäisi sisältyvän alentuva sävy.

Tähän huomioon ehkä osaltaan liittyy oma näkemykseni ja syntyvä ongelma. Jos ajatellaan, että maailma on "pelkkää Tajuntaa", niin tämä Tajunta sisältää sekä tietoisen, että tiedostamattoman. Samoin kuin voidaan ihmisen kohdallakin nähdä. Näen irrationaalisen olevan laajassa mielessä vastaava kuin ihmisellä voidaan nähdä olevan tiedostamaton. Ongelma muodostuu (kuten mm.useat tiedeuskovaiset ovat näyttäneet) siitä, että arvotetaan rationaalisuus-irrationaalisuus-pari, jolloin irrationaalisuus on arvotonta niin kauan kunnes se "rationalisoitu". Tai irrationaalinen voidaan nähdä jopa ei olevana tai harhana. Tällaista osaltaan on kaiken mahdollisen redusointi rationaaliseen fysiikkaan. Mutta, jos maailmaan (käytän tätä sanaa tässä siis kaiken sisältävästä) sisältyy sellaista irrationaalisuutta, joka ei yksinkertaisesti suostu rationalisaation kohteeksi. Tällöin sellainen yritys ei tule onnistumaan ja, jos ylläolevan esimerkin kaltaisesti nähdään tämä irrationaalisuus aina joko harhana tai huonompi arvoisena kuin rationaalisuus. (emme tätä voi tietääm, mutta) jos vaikka maailmasta 95% onkin tätä ei rationalisoitavissa olevaa irrationaalista aluetta? Rationaalinen maailmankuva on siis todella vajavainen ja jopa harhainen.

Miten tätä irrationaalisuutta sitten voi lähestyä? Ajattelisin, että mystinen kokemus liittyy siihen jotenkin. Samoin nämä "valaistuneet" (ei siis Deepak-tyyliset vaan Gautama Buddha & Jeesus Kristus - tyyliset) ovat ehkä kyenneet pääsemään tähän elävästi ja aidosti kontaktiin?

Jos ei-hyvä on vaikkapa huono tai paha, ja ei-ihminen esimerkiksi eläin tai hirviö tai esine, niin olisiko joitakin vastaavalla tavalla itsenäisempiä sanoja joita voisimme käyttää ei-rationaalisesta?

Voitaisiinko yllä olevan mukaisesti myös ajatella paria rationaalinen-irrationaalinen parina tiedostettu-tiedostamaton?

[obnoxion]

Jos ei-hyvä on vaikkapa huono tai paha, ja ei-ihminen esimerkiksi eläin tai hirviö tai esine, niin olisiko joitakin vastaavalla tavalla itsenäisempiä sanoja joita voisimme käyttää ei-rationaalisesta?

Voitaisiinko yllä olevan mukaisesti myös ajatella paria rationaalinen-irrationaalinen parina tiedostettu-tiedostamaton?

Jälkimäisessä tapauksessa jako tietoiseen ja piilotajuiseen olisi minusta hyvä, koska ne olisivat käsitteinä samanaikaisesti vertailtavissa, komplentaarisia ja riittävän itsenäisiä.

[Abhavani]

Käytännön elämästä ja arjesta on helppo havaita moniakin tuttuja juttuja, joissa irrationaalisuus on vahvasti läsnä. Latelen nyt tajunnanvirtana joitain esimerkkejä. Termin määrittelyyn ja sen rajaamiseen en nyt osaa osallistua, joten jos esimerkkini ontuu tavalla tai toisella, en suinkaan pahastu jos niihin kommentoidaan takaisin ja minua hieman oikaistaan.

Ruoka on aina ruokaa, ja hyvin ravitseva ruoka on aina terveellistä ja kokonaisvaltaisesti hyväksi. Silti esim. äidin, mummon tai puolison valmistamassa ruoassa on aivan ainutlaatuista rakkauden taikaa, ja se maistuukin paremmalta verrattuna vaikkapa ravintolaruokaan.

Joogaharjoituksessa (tässä yhteydesä lähinnä asanat, pranayama, matraaminen) tulee kohdattua monenlaista sisäistä turbulenssia. Tasapainoiluasanoissa voi olla kaatumisen riski, muttei loukkaantumisen riskiä, ja silti harjoitellessa saattaa pelottaa välillä aivan suunnattomasti. Tällainen pelko toki vähenee harjoittelun myötä, mutta samalla onneksi kaikki "hyödylliset pelot" kuten korkeanpaikankammo ja väkivallan uhan aiheuttama pelko, pysyvät ennallaan. Jotkin pranayamat ovat ulkoisesti todella hassuja, ja niitä tehdessä mielen sisäinen murskakriitikko voi estää lähes täysin harjoitukseen uppoutumisen ja sitä nauttimisen. Mantratessa ja rukousharjoituksia tehdessä hieman sama juttu, "tämä tuntuu ja vaikuttaa täysin hullulta" ja tuon fiiliksen kanssa saa välillä vääntää kättä.

Ääneen ajattelu eli itsekseen puhuminen yksikseen ollessa. Täysin hullua vai normaalia? En tiedä, ehkä molempia mutta joskus tätä huoma tekevänsä. Olen myös tehnyt mindfulness-harjoituksena niin, että olen tietoisesti jättänyt tämän pois. Olen ajatuksiini uppoutuvaa sorttia, niin hyvässä kuin pahassa ja sillä on (myös hullunkuriset) vaikutuksensa.

Introverttinä usein välttelen ventovieraita ja myös puolituttuja ihmisiä olevinaan räpläämällä puhelinta samalla kun pidän kuulokkeita korvillani (musiikkia en välttämättä edes kuuntele) antaakseni ympärilleni selvän "älä tule häiritsemään"-viestin. Kohtaamistilanteiden mentyä ohi, jatkan uppoutumalla musiikkiin/räpläämiseen oikeasti.

Keskustellessa en kuule tai saa selvää mitä toinen sanoo, joten kysyn "mitä?", sitten tämä toistuu toisen kerran. Kolmannella kerralla en edelleenkään saa selvää, mutten enää kehtaa pyytää jälleen henkilöä toistamaan joten vaan nyökkään ja hymyilen. Tästä tavasta on ollut myös hyödyllistä harjoitella pois, jopa ihan hauskaa.

Omasta puolestani puhuen, koen että mieleni on hyvin kiireinen erottelemaan ajatuksia, tunnetiloja ja asioita, usein turhan jyrkästikin. Tämä sitten teettää kaikenlaista hassua.