Insanus wrote:
Onhan siinä kuitenkin ero. Kun impulssia tarkastellaan rakkaudella ja pyrkimyksellä kaikkien olentojen hyvään, impulssia käytetään näihin tarkoituksiin. Jos sitä tarkastellaan "neutraalina faktana", toki kosmoksen tahto toteutuu, mutta me ikään kuin kuvittelemme olevamme sen kosmoksen ulkopuolella, katsomassa elokuvaa tai jotain. Sillä taas on väliä sen kannalta miten tuo impulssi esiintuodaan, koska me esiintuomme sen jotenkin joka tapauksessa, vaikka sitten pitämällä kaikki jännitteet kireinä omassa "neutraaliudessamme".
Olen taipuvainen ajattelemaan, että "maailma vain on" (ikuisuus) ja ilmaisee itseään meissä kaikissa tietyn enemmän tai vähemmän kaoottisen mekaniikan kautta. Tämä on aika neutraali asia, joo, mitä sitten? Siihen voi suhtautua rakastavasti, tai ei-rakastavasti, se ei sisälly maailman olemiseen itsessään. Olen aika Humelainen tässä asiassa, että siitä miten asiat ovat ei voi johtaa sitä miten asioiden pitäisi olla. Mutta jos haluaa päättää miten asioiden pitäisi olla, niin pitää kyllä myös tietää jotain siitä miten ne ovat. Pro or con. Minusta ei-rakastava vaihtoehto ei ole vain kovin kauaskantoinen, koska jos elämän tarkoitus on vain jatkua ikuisesti ilman mitään sen kummempaa pointtia, niin paljonpa se muita saati itseäkään edes auttaa aiheuttaa tuhoavia ratkaisuja joiden vaikutukset ovat todella näennäisiä ja kun luonto/absoluutti/kaikkeus korjaa kuitenkin sen pitkällä aikavälillä kun vaihtoehtona on olla osa ykseyttä (ts. rakkautta) ja auttaa muitakin olentoja pysymään synkassa sen kanssa.
Insanus wrote:
Ylöspäisellä tiellä varsin hyvin voidaan nähdäkseni pitää ihmisen omaa olemusta absoluuttisena luontona, mutta ei erillään mistään. Siitä siinä ykseydessä kai oli kysymys.
Ihan hyvä tarkennus, koska tarkoitinkin sitä, että "oma absoluuttinen luonto" ajatus on helposti itsensä erillistäminen kaikesta muusta. "Minun tahtoni (alempi ego) on laki" jne. Asetelma on vähän sama kuin vapaan tahdon olemus deterministisessä kaikkeudessa: Vaikka minulla ei ole vapaata tahtoa, minun täytyy silti käyttäytyä niinkuin minulla se olisi koska en koskaan voi kuroa kiinni sitä uskomattoman monimutkaista syy- ja seuraussuhdetta joka vaikuttaa tekemisiini saati muiden.
Insanus wrote:
Miten muuten me katsomme maailmaa kuin maailmankaikkeuden keskuksena? Sen rajana? Keskipisteestä vähän vasemmalle olevana pisteenä? Maailmankaikkeuden ulkopuolella olevana?
Minun elämäni näennäisen erillisenä olentona on sitä, että on ego ja sitten on se joka ei ole ego. On oleellista pitää itseään maailmankaikkeuden keskuksena kun jaetaan maailma kahteen puoleen jotka voisi yhdistää. Minun henkilökohtaisesti on vaikeaa nähdä maailma muulla tavoin.
Tiedät kyllä mitä tarkoitan. Jos et, niin kuvittele itsesi osaksi ihmisyhteisöä ja jos siellä on yksi ihminen joka kuvittelee että kaikki on hänen tarpeitaan varten. "Maapallo on auringokunnan keskus" jne. Jos totuudellisuudella on mitään merkitystä, niin on tälläkin. Joskin, emme pääse eroon tietenkään siitä että olemme itse maailmankaikkeutemme keskuksia (fenomenologia esim.) - mutta meidän ei tarvitse olla sisäänpäin sulkevia, vaan avaavia. Ks. ylöspäin. Tähän liittyy myös oivallus siitä, että muutkin ovat samalla logiikalla maailmankaikkeutensa keskuksia.
Insanus wrote:
Siksi ei ole ylöspäistä eristää itseään kaikkeudesta, vaan nähdä itsensä kaikkeutena ja, niin, pitää omaa perimmäistä olemustaan absoluuttisena luontona joka on vastuussa kaikesta, eikä ameebana, eikä persoonallisuutena, jotka ovat naamioita sille. On hyvin väkivaltaista leikata itsestään pois persoonallisuuden haluja sillä motiivilla etteivät ne sotisi absoluutin lakeja vastaan. Separatismin riemuvoittohan on siinä että kuvitellaan absoluuttinen luonto joksikin ihmisestä erilliseksi, eikä siinä että nähdään ihminen kaikkeuden keskuksena ja kanavana. Ihminen (ego) valehtelee ihmisen näkökulmasta ja sotii ihmistä itseään vastaan, ei absoluuttista luontoa, jonka "tahto tapahtuu joka tapauksessa".
Now you lost me.
Insanus wrote:
Puhuit siitä, että rakkaus ja ykseys otetaan, mutta merkitys voi olla olematta synkassa luonnon kanssa? Miten? Se mikä on käytössä tai saavutettu on itsellä ja kokemus itseydestä rakkaudessa ja ykseydessä on kutakuinkin = merkitys. Itsen suhde, joka "on viimekädessä sopimuksenvarainen" minusta EI ole viimekädessä sopimuksenvarainen, paitsi jos rakkaus ja ykseyskin on viime kädessä sopimuksenvaraista. Viime kädessä kyse on minusta luontaisesta (joka minusta tarkoittaa rakkauden ja ykseyden mukaan toimivaa) suhtautumisesta. Rakkaus ja ykseys ei toteudu, ellei ole toteuttajaa ja siinä toteuttamisessa on merkitys. Ei ole kyse siitä ollaanko synkassa absoluutin kanssa, tai voidaanko jotenkin olla olematta, vaan siitä mikä itselle on luontaista, mikä on itsen tapa toteuttaa rakkaus ja ykseys: sieltä löytyy merkitys.
"Ajatteleva ihminen on turmeltunut eläin".
Tämä on aika laaja asia, no doubt. Olen sikäli samoilla linjoilla, että emme voi ihannoida ameeboja ja bakteereja siitä, että ne eivät tajua mistään mitään vaan toteuttava absoluutin lakeja sellaisenaan - koska me emme pääse siihen samaan tilaan. Esimerkkini oli havainnollistaa vain tätä maailman tahto / ihmisen tahto vastakkainasettelua. Tai voimmehan ihannoida, mutta eise mitään auta. Joka tapauksessa ei käy kiistäminen, että heidän tiedoton toistaminen on lähempänä luonnon kanssa synkassa toimimista kuin vain voi olla. Rakkaus/ykseys voi olla nimenomaan ilmetä myös siinä, että koska emme voi olla samalla tavalla osana ykseyttä, we need to make best of it ja elää turmeltuneina eläiminä sillä tavalla ettemme rajaa itseämme omiksi irrallisiksi sarakkeiksi vaan toimimme avoimina ja yritämme tietoisesti saavuttaa sen tilan, missä synkka absoluutin kanssa olisi kaikkein lähimpänä, vaikkakin ehkä se ihan lähin vaihtoehtokaan ei ole paras välttämättä. Turpaan tulee absoluutilta/luonnolta joka tapauksessa. Satanismi on mielestäni juuri tätä. Satanismi on "syntiä", ja väkivaltaa on myös sekin, että ei ota roolia joka annetaan jossa "lisäännytään ja kuollaan", koska se on juuri rooli mikä olisi kaikkein eniten synkassa luonnon / absoluutin kanssa. Enihuu, minusta on aika tarpeetonta sisällyttää merkitys kaikkeuteen joka ensinnäkään ei halua, että me luodaan sinne merkitys. Behave.
Okkultisti puhdistuu, ei maailma mihinkään muutu.
Tämä on aika paljon monisyisempi juttu kun sitä alkaa tarkemmin vatvomaan.
a) Elänkö luonnon (absoluutin) mukaisesti ja toistan ns. "ikuista suunnitelmaa". Erillinen tietoisuus minimiin. Ei väkivaltaa, ei valehtelua vaan kuunnellaan "sisäänrakennettua koodia". Ei sisällä "merkitystä" muutakuin "Maailma vain on.". Kyllä rakkaus on tässäkin sinänsä läsnä, jos rakkaus on ykseyden aistiminen/kokeminen.
b) Elänkö luontoa (absoluuttia) vastaan ja yritän sisällyttää oman erillisen tietoisuuteni tähän, ja suhtautua rakkaudella muihin jotka kamppailevat samojen kysymysten ja teemojen kanssa. Sisältää väkivaltaa mitä hienosyisemmällä tasolla luontoa kohtaan, mutta on lähimpänä mielekästä ja merkityksellistä elämää mihin pystymme. MERKITYS sisältyy tähän luotuun / erillistettyyn sfääriin, ei siihen sfääriin johon se yritetään sisällyttää (metafyysisestihän se on siellä, mutta meidän suhtautuminen ei välttämättä.)
Kumpi loppupeleissä on parempi? Se että leikkii B:n olevan myös absoluutin tahto (joten tulkitsen sen, että merkitys sisältyisi jotenkin maailman substanssiin), on mielestäni suurin virhe totuudellisuuden kannalta. Kukin tyylillään though.
Insanus wrote:
Rakkaus ja ykseys ei toteudu, ellei ole toteuttajaa ja siinä toteuttamisessa on merkitys. Ei ole kyse siitä ollaanko synkassa absoluutin kanssa, tai voidaanko jotenkin olla olematta, vaan siitä mikä itselle on luontaista, mikä on itsen tapa toteuttaa rakkaus ja ykseys: sieltä löytyy merkitys.
En sikäli ole eri mieltä vaikkakin en ihan täysin hahmota mitä tarkoitat "vaan siitä mikä on itselle luontaista" lauseella, mutta kuten sanottua, ja kuten muutkin on puhuneet täällä, en usko että merkitys sisältyy jumaluuteen muulla tavoin kun että "maailma vain on". Nefastos sanoi aiemmin "Ei absoluuttinen jumala välitä". Ei ehkä ole iso asia muille, mutta minusta on todella tärkeää että asioista puhutaan oikeilla nimillä ja tiedostetaan oma paikkansa. "Jos ei tiedä mistä tulee…".