Myyttiä neitseellisistä hengistä voi tulkita aidon virheen ilmaisuna, tai sen voi tulkita välttämättömyytenä tarkoittaen sitä, että jonkinlainen asteittaisuus ja silta täytyy säilyttää eri ilmennyksen tasojen välillä, jotta ylipäätään ilmentyminen olisi mahdollista (nirvanan rajattomuus rajoittaa absoluuttia ja siten ilmennys ja rajallisuus on ikään kuin välttämättömyys periodisena ilmiönä) ja ilmennyksen paluu ei-ilmennykseen voisi tapahtua. Näitä neitseellisiä henkiä voidaan vaikkapa havainnollistaa Hieroglyfisen avaimen prinsiippien kautta ja miettiä miten asiat voisivat toimia mikäli ylempi tai alempi kolminaisuus sijoitettaisiinkin molemmat ylempään tai molemmat alempaan kategoriaan.
Pahuuden merkityksettömmydessä taas okkultisti saattaa joutua pohtimaan jopa initiaatioiden harmautta mikäli ne ovat vain kapuamista ylös kosmisen virheen luomasta perin turhasta kuopasta. Tähän liittyen osui silmään William Blaken esitys aineen roolista kaikessa tässä. Lainaus on osa hänen Paholaisen sanoina esittämää puolustuspuhetta energian ja halujen ilmennyksen sallivalle virtaukselle (suomennos omani):
Minusta tämä Saatanan näkökulma asiaan on kerrassaan kiehtova ja elävöittää sitä kosmisen virheen äärellä koettua harmautta uusiin väreihin. En tahdo mennä tässä liian laajalle kyseisen tekstin taustoihin, mutta ehkä pitää vielä avata sitä miten kappaleessa Messias on jonkinlainen titteli tai sielu, jonka molemmat Saatana ja Kristus jakavat, pohjustaen sitä välttämättömyyttä miten näitä asioita tulisi tarkastella ei ainoastaan soteriologian näkökulmasta, vaan myös lankeemuksen välttämättömyyden näkökulmasta.Taivaan ja helvetin avioliitto wrote:...mutta Paholaisen todistus kertoo, kuinka Messias putosi ja muodosti taivaan siitä mitä hän varasti kuilusta.
Herääkö ajatuksia tähän aineen välttämättömyyteen liittyen? Entä voiko emanaatio-remanaatio kierre olla muutakin kuin virhettä ja harmaata merkityksettömyyttä?