Elämä rinnakkaisyhteisöissä
Posted: Thu Mar 24, 2022 3:25 pm
Tämä lanka käsittelee elämää eko- ja yhteisökylissä, kommuuneissa ja erilaisissa yhteenliittymissä.
Alkuun hieman käsitteen määrittelyä:
Rinnakkaisyhteisöksi tässä mielletään ne yhteisöt, joiden elämäntapa eroaa yhteiskunnan ns. yleisestä elämäntavasta. Yhteiskunnan "yleiseksi elämäntavaksi" määriteltäköön tässä elämäntapa, jossa ihminen elää osana yhteiskunnan materiaalista (sähköverkko, vesihuolto) ja sosiaalista (koululaitos, työelämä) infrastruktuuria. Yhteiskunnan yleiseen elämäntapaan tässä liitettäköön myös kulutuskeskeinen ja materiaalinen maailmanhahmotus sekä tietynlainen vieraannuttaminen (luonnosta, elämän ja kuoleman sykleistä, itsestämme, toisistamme).
Olen tullut itse ajattelussani siihen pisteeseen, missä kaikki edistyksellisenä ja nykyaikaisena markkinoitu on alkanut tuntua itsestäni takaperoiselta ja tympeältä. Entistä yksityiskohtaisemmin säädelty yhteiskuntainfra tuntuu tukahduttavalta ja vieraalta. Vaikuttaa siltä, että tietynlainen kuolettavan hygieenisyyden vaade on alettu ulottaa ajatteluun ja julkiseen sanaan. Kaipaan yhteisöön, joka ei tuntuisi niin vieraalta. Toisaalta minkään uuden rakentaminen ei saisi tapahtua vain koetun aversion tähden, reaktiivisesti. Muuten ihminen voi unelmayhteisöstään muuten löytää sen, mitä lähti pakenemaan.
Itse voisin kuvata tätä kokemustani niin, että vesiklosetti on alkanut tuntua itsestäni oudolta konseptilta. Uloste ja ulosteen sekainen vesi johdetaan vesijohtoa pitkin vedenpuhdistamoon, jossa seuraa kemiallinen puhdistus. Jos uloste saisi maatua kuivakäymälässä oman aikansa, tulisi siitä luonnollisen prosessin kautta ruskeaa kultaa - hedelmällistä maata, jossa voisi kasvattaa jotain. Tämä uloste-esimerkki on vain yksi monista, mutta hyvin kuvaava. Aikanaan vesijohtoverkon kehittäminen kaupunkiin paransi ihmisten elämänlaatua merkittävästi ja vähensi sairastavuutta ja kuolleisuutta (mm. koleraan) - kuitenkin näen, että se mikä oli edistystä 1800-luvulla, ei väistämättä ole sitä enää 2020-luvulla. Lisäksi olen alkanut pitää kummallisena ajatusta siitä, että liikuttaisin itseäni "huvin vuoksi", esimerkiksi erikseen järjestetyillä ryhmäliikuntatunneilla. Sen sijaan ajatus siitä, että fyysinen rasitus olisi luonnollinen osa elämääni erilaisten välittömään elämänpiiriin kuuluvien töiden ja askareiden muodossa, tuntuu oikealta.
Lisäksi olen alkanut kaipaamaan uudella tasolla minimalismia ja asketismia. Asketismin ytimessä ei mielestäni tarvitse olla fyysisten aistinautintojen merkityksen kieltäminen, vaan niiden kondensoiminen (tiivistäminen). Jokainen nälkää kokenut todella tietää, kuinka jumalalliselta pelkkä ruisleipä voi maistua. Jokainen ilman kosketusta ollut tietää, kuinka sähköiseltä toisen ihmisen kosketus voi tuntua. Kaipaan elämänmuotoa, joka rohkaisee rakentavaan, vapaasti virtaavaan minimalismiin ja jossa se ei näyttäydy jonkinlaisena poikkeamana.
Olen saanut jo lähipiiristä kuulla kettuilua siitä, että haluan muuttaa takaisin 1800-luvulle. Itselläni on jostain syystä ollut hankala suhde (ylenmääräiseen) elektroniikkaan, näyttöihin ja piippaaviin ääniin, ja jotenkin näen itseni iloisena off-grid -eläjänä, kynttilänvalossa tunnelmoiden. Joskin itsessäni asuu myös nautinnonhaluinen, kylmänarka ja välillä helposti nujertuva haareminainen. Ben and Jerry'sia en ole enää pitkään aikaan syönyt -koska suosikkimakuni poistui valikoimasta.
Itselläni on ollut pitkään vahva "ulkoryhmäläisen" mentaliteetti - itselleni on hankalaa mieltää itseni osaksi yhteisöä. Tuntuu, että juuri osin tästä syystä tämä yhteisöasuminen vetää minua puoleensa. En tahtoisi kuitenkaan elää kommuunissa vaan erillistalojen yhteisössä. Toinen merkittävä vetotekijä yhteisöasumisessa ovat lapseni: tahdon asua luonnon keskellä, mutta kuitenkin niin, että lapsilla olisi seuraa vertaisista yhtä mutkattomasti kuin täällä nukkumalähiössä.
Näen myös, että parhaimmillaan yhteisöissä voidaan virittää elävä usko, elää todeksi henkisiä ihanteita. Visioin, että yhteisöissä voidaan synnyttää uudelleen kadoksissa ollut kulttuurimme aineeton ulottuvuus. Henkilökohtaisesti koen tämän liittyvän Maa-yhteyden palautumiseen: löydämme uudelleen paikkamme osana luonnon loputtomia syklejä: näemme, että kuolemalla ja syntymällä on paikkansa kaikkialla - ja meissä itsessämme.
Jotta tämä aihe ei eksyisi liikaa politiikkaan, pyritään pitämään keskustelun fokus oman henkilökohtaisten vaikutelmien ja kokemusten jakamisessa. Tässä langassa voi pohtia sitä, mitkä tekijät rinnakkaisyhteisöissä vetävät puoleensa ja minkälaiset työntävät pois.
Muutamia yhteisöjä:
Teosofinen Väinölän yhteisö
https://yle.fi/uutiset/3-10527349
Livonsaaren yhteisökylä Naantalissa
https://yle.fi/uutiset/3-9987831
Alkuun hieman käsitteen määrittelyä:
Rinnakkaisyhteisöksi tässä mielletään ne yhteisöt, joiden elämäntapa eroaa yhteiskunnan ns. yleisestä elämäntavasta. Yhteiskunnan "yleiseksi elämäntavaksi" määriteltäköön tässä elämäntapa, jossa ihminen elää osana yhteiskunnan materiaalista (sähköverkko, vesihuolto) ja sosiaalista (koululaitos, työelämä) infrastruktuuria. Yhteiskunnan yleiseen elämäntapaan tässä liitettäköön myös kulutuskeskeinen ja materiaalinen maailmanhahmotus sekä tietynlainen vieraannuttaminen (luonnosta, elämän ja kuoleman sykleistä, itsestämme, toisistamme).
Olen tullut itse ajattelussani siihen pisteeseen, missä kaikki edistyksellisenä ja nykyaikaisena markkinoitu on alkanut tuntua itsestäni takaperoiselta ja tympeältä. Entistä yksityiskohtaisemmin säädelty yhteiskuntainfra tuntuu tukahduttavalta ja vieraalta. Vaikuttaa siltä, että tietynlainen kuolettavan hygieenisyyden vaade on alettu ulottaa ajatteluun ja julkiseen sanaan. Kaipaan yhteisöön, joka ei tuntuisi niin vieraalta. Toisaalta minkään uuden rakentaminen ei saisi tapahtua vain koetun aversion tähden, reaktiivisesti. Muuten ihminen voi unelmayhteisöstään muuten löytää sen, mitä lähti pakenemaan.
Itse voisin kuvata tätä kokemustani niin, että vesiklosetti on alkanut tuntua itsestäni oudolta konseptilta. Uloste ja ulosteen sekainen vesi johdetaan vesijohtoa pitkin vedenpuhdistamoon, jossa seuraa kemiallinen puhdistus. Jos uloste saisi maatua kuivakäymälässä oman aikansa, tulisi siitä luonnollisen prosessin kautta ruskeaa kultaa - hedelmällistä maata, jossa voisi kasvattaa jotain. Tämä uloste-esimerkki on vain yksi monista, mutta hyvin kuvaava. Aikanaan vesijohtoverkon kehittäminen kaupunkiin paransi ihmisten elämänlaatua merkittävästi ja vähensi sairastavuutta ja kuolleisuutta (mm. koleraan) - kuitenkin näen, että se mikä oli edistystä 1800-luvulla, ei väistämättä ole sitä enää 2020-luvulla. Lisäksi olen alkanut pitää kummallisena ajatusta siitä, että liikuttaisin itseäni "huvin vuoksi", esimerkiksi erikseen järjestetyillä ryhmäliikuntatunneilla. Sen sijaan ajatus siitä, että fyysinen rasitus olisi luonnollinen osa elämääni erilaisten välittömään elämänpiiriin kuuluvien töiden ja askareiden muodossa, tuntuu oikealta.
Lisäksi olen alkanut kaipaamaan uudella tasolla minimalismia ja asketismia. Asketismin ytimessä ei mielestäni tarvitse olla fyysisten aistinautintojen merkityksen kieltäminen, vaan niiden kondensoiminen (tiivistäminen). Jokainen nälkää kokenut todella tietää, kuinka jumalalliselta pelkkä ruisleipä voi maistua. Jokainen ilman kosketusta ollut tietää, kuinka sähköiseltä toisen ihmisen kosketus voi tuntua. Kaipaan elämänmuotoa, joka rohkaisee rakentavaan, vapaasti virtaavaan minimalismiin ja jossa se ei näyttäydy jonkinlaisena poikkeamana.
Olen saanut jo lähipiiristä kuulla kettuilua siitä, että haluan muuttaa takaisin 1800-luvulle. Itselläni on jostain syystä ollut hankala suhde (ylenmääräiseen) elektroniikkaan, näyttöihin ja piippaaviin ääniin, ja jotenkin näen itseni iloisena off-grid -eläjänä, kynttilänvalossa tunnelmoiden. Joskin itsessäni asuu myös nautinnonhaluinen, kylmänarka ja välillä helposti nujertuva haareminainen. Ben and Jerry'sia en ole enää pitkään aikaan syönyt -koska suosikkimakuni poistui valikoimasta.
Itselläni on ollut pitkään vahva "ulkoryhmäläisen" mentaliteetti - itselleni on hankalaa mieltää itseni osaksi yhteisöä. Tuntuu, että juuri osin tästä syystä tämä yhteisöasuminen vetää minua puoleensa. En tahtoisi kuitenkaan elää kommuunissa vaan erillistalojen yhteisössä. Toinen merkittävä vetotekijä yhteisöasumisessa ovat lapseni: tahdon asua luonnon keskellä, mutta kuitenkin niin, että lapsilla olisi seuraa vertaisista yhtä mutkattomasti kuin täällä nukkumalähiössä.
Näen myös, että parhaimmillaan yhteisöissä voidaan virittää elävä usko, elää todeksi henkisiä ihanteita. Visioin, että yhteisöissä voidaan synnyttää uudelleen kadoksissa ollut kulttuurimme aineeton ulottuvuus. Henkilökohtaisesti koen tämän liittyvän Maa-yhteyden palautumiseen: löydämme uudelleen paikkamme osana luonnon loputtomia syklejä: näemme, että kuolemalla ja syntymällä on paikkansa kaikkialla - ja meissä itsessämme.
Jotta tämä aihe ei eksyisi liikaa politiikkaan, pyritään pitämään keskustelun fokus oman henkilökohtaisten vaikutelmien ja kokemusten jakamisessa. Tässä langassa voi pohtia sitä, mitkä tekijät rinnakkaisyhteisöissä vetävät puoleensa ja minkälaiset työntävät pois.
Muutamia yhteisöjä:
Teosofinen Väinölän yhteisö
https://yle.fi/uutiset/3-10527349
Livonsaaren yhteisökylä Naantalissa
https://yle.fi/uutiset/3-9987831