Kuulostaa tosi luontevalta havainnon siirtymiseltä henkisempään suuntaan. Toivon että jotain kuvailemanne kaltaista tapahtuisi itsellenikin.obnoxion wrote:Olen hyvin paljon kanssasi samoilla linjoilla, Tephra. Nuorena poikana koin hyvin keskeiseksi näyttää voimakkaasti ajatuksiani vaatetuksen ja sisustuksen kautta. Keskusteluissakin käänsin asiat aina käsittelemään näitä omia intressejäni. Sitten lopulta se kaikki ulkoinen korostus tippui pois. Sanon usein että se tippui kuin syksyn lehdet, mutta osuvampaa ilmausta ei ole. Pimeän puolen estetiikka & symboliikka on jäänyt sydämeni kieleksi, ehkä koska se on johdattanut minut tärkeimpiin oivalluksiini. Voisin sanoa että se on eksoteriaa, mutta se on myös lapsuuteni uskontoa, ja siksi minulle korvaamatonta ja aina elävää. Kun yksilöllinen uskonnollinen identiteettini kypsyi, kaikki ne ulkoiset symbolit ja koristukset tulivat imeytyneeksi sisäisiksi tekijöiksi, aivan kuin ulkoinen alipaine olisi vaihtunut sisäiseksi. Vasta sen jälkeen olen ollut näiden asioiden suhteen enimmäkseen rauhallinen ja varma.
Joskus mietin mikseivät ympäristöt ja kuvat puhuttele samalla tavalla kuin ennen, välillä haikailee jotain "teini-iän typeryyttä jossa musiikilla ja kuvastoilla oli oikeasti merkitystä". Mutta kai se on niin, että mitä enemmän jonkin asian merkitykseen syventyy, sitä enemmän merkityksistä tulee kenttä joka ei tarvitse asioita kuorekseen. Epätoivoisimmillaan tuli koetettua muistaa miten toimi tietyssä tilanteessa joka tuntui tärkeältä & pyrki jäljittelemään tuota tilannetta jotta tavoittaisi symbolin kautta merkityksen.
Muistoihin takertuminen on vaikeaa lopettaa, kaipaa jotain todennusta, jotain konkreettista joka toisi aisteille sen kontaktin mutta se taitaa toimia vain merkityksestä käsin.
"Valoisan puolen estetiikka" muotitaloineen ja kertakäyttöisyyteneen puhuttelee ideana paljon: tyylitrendin vaihtumisessa on jotain sympaattisen alkukantaista: kuin alkuasukkaat jotka piirtävät ainoastaan hiekkaan korostaakseen kaiken muodon katoavuutta.
Minusta siinä on jotain syvällistä, samaan tapaan kuin meikkaamisessa: elämän kertakäyttöisyyden ja katoamisen hyväksymistä jopa jotenkin herooisella tavalla vastapainona sille mortifikaation ja kuoleman toiveelle.