The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Onko kenelläkään kokemusta Karhun Kansa uskonnosta? Mielestäni yksi mielenkiintoisimmista uskonnoista Suomessa ja sellainen jota voin ainakin henkisesti tukea. Olen sitä mieltä että monille maille tekisi hyvää palauttaa heidän alkuperäistä kulttuuriaan ja uskomuksiaan. Suomenuskoa on tullut yleisesti jonkin verran tutkittua ja aihe on mielestäni erittäin kiinnostava. Mitä muita mietteitä teillä on Suomen alkuperäis uskonnoista/tavoista?

Seferoth wrote: ↑Wed Jul 07, 2021 11:18 pm Onko kenelläkään kokemusta Karhun Kansa uskonnosta?

Ei ole mitään konkreettista kokemusta, mutta silloin kun Karhun Kansaa perustettiin, tuli jonkin verran / etäisesti tutustuttua asiaan. Sen verran on tullut aihetta tutkailtua myös, että hankin aikoinaan Juha Pentikäisen teoksen 'Golden King of the Forest', jossa tutkitaan suomalaisten karhukulttia hyvin perusteellisesti. Ilmeisesti suomalaiset heimot ovat muinoin jakautuneet 'karhun väkeen' ja 'hirven väkeen' pitkälti maantieteellisesti. Oman oikean nimeni etymologiakin tulee karhusta (Ismo oli monien muiden nimien ohella yksi karhusta käytetty nimi).

Seferoth wrote: ↑Wed Jul 07, 2021 11:18 pm Olen sitä mieltä että monille maille tekisi hyvää palauttaa heidän alkuperäistä kulttuuriaan ja uskomuksiaan.

Olen samaa mieltä, jos kohta tässä on omat hankaluutensa, etenkin kun kristinusko on tehnyt monissa paikoissa niin perusteellisen tuhoavaa työtä ja perinteet ovat suurelta osin katkenneet. Alkuperäisiin uskomuksiin on jo vähintään sen tuhat vuotta ellei enemmänkin sekoittunut kansan parissa myös kristillistä aineistoa ja aihepiiriä; tämä tulee hyvin esille mm. loitsurunoudessa, jossa vilahtelevat mm. Jeesus ja Maria aika tiuhaan alkuperäisten jumalnimien yms. joukossa.

Tuo kristinuskon sekoittuminen eri traditioihin on kyllä täysin totta. Esim juuri Suomenuskosta on vain rippeet enää jäljellä, alkuperäisestä "uskostamme" ei ole paljon konkreettista tietoa. Monet uskomukset ja käytännöt kun kulkivat isältä pojalle suullisesti eikä paljoa kirjoitettu ylös. Monet traditiot ja uskonnot tästä syystä ovatkin siinä tilanteessa että niitä on lähes mahdotonta koota ja tuoda takaisin alkuperäismuodossaan. Mitä ymmärsin myös Karhun Kansasta että he käyttävät niitä vanhoja traditioita jotka ovat tiedossa sekoitettuna uusiin tapoihin jotka "muistuttavat" mahdollisesti vanhoja traditioita.

Tämä Guénonin artikkeli karhusta ja villisiasta on myös lukemisen arvoinen, jos karhun mytologinen puoli kiinnostaa:

http://www.studiesincomparativereligion ... uenon.aspx

Gangleri wrote: ↑Thu Jul 08, 2021 7:09 pm Tämä Guénonin artikkeli karhusta ja villisiasta on myös lukemisen arvoinen, jos karhun mytologinen puoli kiinnostaa:

http://www.studiesincomparativereligion ... uenon.aspx

Kiitos linkistä, kiinnostaa kyllä.

Seferoth wrote: ↑Wed Jul 07, 2021 11:18 pm Olen sitä mieltä että monille maille tekisi hyvää palauttaa heidän alkuperäistä kulttuuriaan ja uskomuksiaan. Suomenuskoa on tullut yleisesti jonkin verran tutkittua ja aihe on mielestäni erittäin kiinnostava. Mitä muita mietteitä teillä on Suomen alkuperäis uskonnoista/tavoista?

Alkuperäisyys on siinä mielessä hankala asia, että sitä on vaikea asettaa johonkin tiettyyn pisteeseen. Joillekin se on tuhansien vuosien takainen asia, joillekin jotain paljon tuoreempaa. Joskus on vain oma ihanne siitä, mitä alkuperäisyys on ja sen mukaan tehdään oletuksia, mitä tuo usko tai elämäntapa on pitänyt sisällään. Koska tänä päivänä myös elämme täysin erilaista elämää, olisi helposti melko teennäistäkin, jos nyt alkaisimme ottaa itsellemme kokonaan erilaiseen elämäntapaan ja maailmankuvaan liittyviä uskomuksia sellaisenaan. Useimmat meistä eivät harjoita vaikkapa metsästystä elääkseen, joten miksi uskomme liittyisi siihen? Saattaa kuulostaa epäolennaiselta huomiolta, mutta tuollaiset asiat määrittävät maailmankuvaa enemmän kuin äkkiseltään olettaisi. Tietenkin voidaan puhua siitä, mitä karhu tai jokin muu eläin meille symboloi, mutta ei sekään ole samaa alkuperäistä uskoa, vaikka käyttäisi samoja elementtejä kuin menneisyydessä. Usko on elävää, joten se muuttuu ajan mukana ja asettuu niihin uomiin, joita elämä sille tarjoaa. Niin se on tehnyt jo niiden ns. alkuperäisuskojen aikana.

Kyse ei kuitenkaan ole asettumisesta vanhoja uskoja tai niiden elvyttämistä vastaan. Ennemminkin tämä mahdollistaa sen, että ns. alkuperäisyys ei ole niin tavoittamattomissa kuin kuvittelisi. Sen ydin on yhtä lähellä nyt, kuin milloin tahansa. Sen sijaan, että otamme jotkut vanhat tavat ja termit käyttöön, on mahdollisesti toimivampaa ohjata maailmankuvaansa laajemmalla tasolla siihen suuntaan, mikä muinaisuskoa määritteli. Jos omaa maailmankuvaansa kehittää kokonaisvaltaisemmaksi siten, että koko maailma on merkityksen ja tietoisuuden täyttämä, aletaan väistämättä olla tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, jotka joitakin muinaisuskoja ovat määrittäneet. Lyhyesti sanottuna ajatus on, että jos ulkoisten ilmiöiden sijasta otamme lähtökohdaksi tiettyyn sisäiseen kokemistapaan pyrkimisen, silloin olemme alkuperäisuskon ytimessä.

Muokkasin ketjun otsikkoa hieman, kun alustuksessa oli Karhun kansan lisäksi muutakin muinaisuskoon liittyvää kysymystä.

Olen harjoittanut "suomenuskoa" (tai miksi sitä nyt ikinä kulloinkin kutsutaan, onko se suomalaista uuspakanuutta, vai suomenuskoa, vai suomenjuurista pakanuutta, vai suomalaista kansanuskoa, vai suomalaista etnistä uskoa) vähän päälle parikymmentä vuotta. Harjoittamisen ahkeruus ja tyyli on vaihdellut vuosien varrella, mutta fiilis kyseisen suuntauksen/uskonnon tärkeydestä on aina pysynyt yhtä korkealla. Tiedostan hyvin ettei tämä minun touhuni todennäköisesti ole mitään sinnepäinkään, mitä minun esi-isäni ovat joskus tehneet. En voi tietää mitään varmaa mistään autenttisuudesta, eikä minulla ole älliä, aikaa tai edes motivaatiota käyttää elämääni aihepiirin tarkkaan tutkimiseen. Olen mennyt fiilispohjalta, ja se riittää minulle. "Jumaliksi" on valikoitunut ne, joiden koen elämässäni jollain tavalla olevan keskeisessä osassa. Tämä saatananpalvontatouhu sitten taas on puolestaan tuonut kuvioon erilaisia sävyjä, ja ehkä joitain ristiriitoja. Se vaatii vielä työstämistä omalla kohdallani.

Karhun kansan muodostumista seurasin suurella kiinnostuksella. Olen tosi iloinen, että he raivasivat tiensä isojen uskontojen keskelle, mutta en ole nyttemmin enää seurannut millaista heidän toimintansa on, vai onko minkäänlaista. En ole itse halunnut tähän ryhmään liittyä, sillä vaikka mielestäni on kiva että he virallistivat tämän uskonnon, en pidä siitä että he taipuivat vaatimuksiin pyhästä kirjasta ja uskontunnustuksesta. Jos vertaan kristinuskon uskontunnustusta karhun kansan uskontunnustukseen, en näe niissä juuri mitään yhteistä. Toisessa luetellaan että minä uskon tähän ja tuohon ja siihen, uskon tämmöiseen ja tuommoiseen, ja uskon että niin ja näin tapahtuu. Toisessa taas on pätkä kansanrunoutta, ja se tuntuu jotenkin vähän oudolta. En voisi tuota uskontunnustusta uskontunnustuksena lausua. Siispä jätin liittymättä, mutta samalla toivotan tälle ryhmälle/uskonnolle kaikkea hyvää.

Toivoisin, että Suomessa varjeltaisiin ja suojeltaisiin vielä jäljellä olevia pyhiä puita, lähteitä, lehtoja ja kuppikiviä. Ymmärtääkseni Virossa ihan valtiovaltakin yrittää auttaa tällaisten vanhojen perinnepaikkojen säilytyksessä, ja siellä vanhan tyyppiset uskonnot ovat paljon aktiivisempia kuin Suomessa. Olisi hienoa, jos Suomessakin vanhoja pyhiä paikkoja suojeltaisiin, ihan jo historiankin näkökulmasta. Minulle omissa touhuissani tärkeää on myös vanhojen perinnejuttujen oppiminen ja säilyttäminen, vaikkapa perinnekäsitöiden osalta. Tuntuu hyvältä esimerkiksi kutoa lautanauhaa, ja ajatella että joskus ammoisina aikoina joku minunkin esiäitini istui saman tyyppistä lautaa kutomassa. Tuntuu, että sillä saa punottua jonkinlaisen kapean sillan halki vuosisatojen.

Aquila wrote: ↑Sat Jul 10, 2021 12:08 pm Jos omaa maailmankuvaansa kehittää kokonaisvaltaisemmaksi siten, että koko maailma on merkityksen ja tietoisuuden täyttämä, aletaan väistämättä olla tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, jotka joitakin muinaisuskoja ovat määrittäneet. Lyhyesti sanottuna ajatus on, että jos ulkoisten ilmiöiden sijasta otamme lähtökohdaksi tiettyyn sisäiseen kokemistapaan pyrkimisen, silloin olemme alkuperäisuskon ytimessä.

Tariq wrote: ↑Tue Jul 13, 2021 9:23 pm Olen harjoittanut "suomenuskoa" (tai miksi sitä nyt ikinä kulloinkin kutsutaan, onko se suomalaista uuspakanuutta, vai suomenuskoa, vai suomenjuurista pakanuutta, vai En voi tietää mitään varmaa mistään autenttisuudesta, eikä minulla ole älliä, aikaa tai edes motivaatiota käyttää elämääni aihepiirin tarkkaan tutkimiseen. Olen mennyt fiilispohjalta, ja se riittää minulle. "Jumaliksi" on valikoitunut ne, joiden koen elämässäni jollain tavalla olevan keskeisessä osassa.
(...)
Tuntuu hyvältä esimerkiksi kutoa lautanauhaa, ja ajatella että joskus ammoisina aikoina joku minunkin esiäitini istui saman tyyppistä lautaa kutomassa. Tuntuu, että sillä saa punottua jonkinlaisen kapean sillan halki vuosisatojen.

Näissä näkemyksissä kiteytyy mielestäni jotain hyvin ytimellistä pakanuudesta ja luonnonuskosta: suhde liminaaliin/transendenttiin syntyy orgaanisesti, aloitteellisessa vuoropuhelussa oman välittömän ympäristön kanssa. Ja vuoropuheluun lähdettyään ymmärtää, että "välitön" ympäristö laajenee yli ajan ja paikan.

Koko usko ilmiönä nojaa tietoon siitä, että kykenemme 1. tietämään entiteeteistä jotka eivät ole materiaalisia/näkyviä karkeimmassa merkitykssään 2. kommunikoimaan näiden entiteettien kanssa. Täten olen pitänyt jossain määrin itselleni jossain määrin vieraana ns. organisoitujen kirjauskontojen auktoriteettiuskoa... Kärjistetysti sanoen: miksi käyttäisin lähteenäni toisen käden tietoa siitä, mitä nämä entiteetit ovat. Miksi en sukella suoraan Lähteeseen? Ymmärrän toki, että jumaluuksien vakiintuneet nimet, mantrat ym. kaavat ovat (olleet) olennaisia juuri siitä syystä, että niillä pyrittiin ikäänkuin kartoittamaan maa joka näyttäytyi tuntemattomana. Lisäksi näihin merkkeihin ladattiin paljon merkitystä (energiaa), mikä on antanut näille merkeille omanlaistaan maagista potentiaalia. Kuitenkin mennäkseni todella johonkin paikkaan, esimerkiksi metsään, koen ennen kaikkea olennaiseksi riisua itseni kaikista merkeistä. (Toisaalta on hetkiä ja tilanteita joissa on tarpeen pukeutua merkkeihin, niiden antamaan suojaan.) Ja tällä en tahdo sanoa, etteikö merkeillä olisi voimaa - vaan että merkit itsessään ovat avuttomia, jos niitä toistellaan ulkomuistista ja ilman inspiraatiota (sisään otettua henkeä).

Oma luonnonuskoni on pitkälti intuitiivistä ja sattumanvaraista puuhastelua maisemassa. Olin Jyllinkoskella vähän aikaa sitten ja itselleni tuli vahva tuntu siitä, että paikka on jollain tavalla pyhä/erikoislaatuinen. Kaivoin joen alajuoksun pohjalta kolmion muotoisen kiven ja rakensin siitä alttarin merkiksi tästä. Surin hetken sitä, etteivät sinne tulevat ehkä ymmärrä kuinka suuri paikka on kyseessä. Sitten huomasin ajatteluni typeryyden... Mikään näkyvä tai helposti havaittava ei kertonutkaan tuosta paikasta mitään. Luontoreitin portaat olivat mädänneet eikä uusia oltu asennettu. Silti ihmiset olivat kolunneet noita rinteitä ylös ja alas, aivan kuten aina ennenkin. Paikka oli todella tämän materialistisen ajan hylkäämä. Paikan väkevyys oli säilynyt kosken patoamisen ja muiden kulttuuristen oikkujen läpi.

Soror O wrote: ↑Wed Jul 14, 2021 10:39 pm Ymmärrän toki, että jumaluuksien vakiintuneet nimet, mantrat ym. kaavat ovat (olleet) olennaisia juuri siitä syystä, että niillä pyrittiin ikäänkuin kartoittamaan maa joka näyttäytyi tuntemattomana. Lisäksi näihin merkkeihin ladattiin paljon merkitystä (energiaa), mikä on antanut näille merkeille omanlaistaan maagista potentiaalia.

Pakko tulla lisäämään vielä ja canceloimaan itseäni: mantrojen ja nimien teho (eli maaginen potentaali) perustuu tietysti myös värähtelyyn, resonanssiin, joka on hyvinkin elävästi koettavissa.

Heti näin esittäytymisen jälkeen voisin ilmiantaa itseni yhtenä Karhun kansan perustajajäsenistä. Yhteisöömme mahtuu monenlaisia lähestymistapoja, mutta se kantava teema on oman perinteen ja omien juurien tuominen eläväksi osaksi nykyhetkeä. Ajattelen että juuret ovat jotain mitä tämänhetkisessä yhteiskunnassamme elävät ihmiset kipeästi tarvitsevat, jotain jonka puute tuottaa ahdistusta ja yksinäisyyttä. Toinen tärkeä asia on ihmisen paikan jälleenlöytäminen osana luontoa. Vauhti jolla tuhoamme omaa elinympäristöämme tarvitsee korjaavia tekijöitä, elämän itsensä vaalimista ja kunnioittamista pyhänä, kaiken verkostuneisuuden näkemistä. Ehkä merkittävänä erona Azazelin tähden yksilöä itsekehityksen polulle ohjaavaan filosofiaan, näen Karhun kansan toiminnan ensisijaisesti yhteisöllisenä uskonharjoituksena, sellaisena jonka juhliin tuntuu tärkeältä kerääntyä nimenomaan lasten kanssa.

Jos tulee kysyttävää mieleen, niin vastaan mielelläni!