Tästä sitaatista tuli mieleen ihan neljän vuoden takaiset kirjoitukset.Nefastos wrote: ↑Sat Apr 17, 2021 5:22 pm "Saanen kysyä sinulta, hyvä lukija, onko elämässäsi joskus ollut hetkiä, ehkä jopa päiviä ja viikkoja, jolloin kaikki tavanomaiset puuhasi ja askareesi ovat herättäneet sinussa voimakasta vastenmielisyyttä, ja jolloin kaikki muutoin niin tärkeiltä ja arvokkailta tuntuneet mietteet ovat vaikuttaneet yhtäkkiä tyhjänpäiväisiltä ja naurettavilta. Et itsekään ole tiennyt, mitä sinun pitäisi tehdä tai minne mennä. Rintaasi on ahdistanut epämääräinen tunne, että jostakin ja jolloinkin pitäisi löytyä ylevän, maalliset nautinnot ylittävän toiveen täyttymys. Toiveen, jota sielu ei pelokkaan ja kuritetun lapsen tavoin edes uskalla ääneen lausua. Ja tuon tuntemattoman jonkin kaipaus on ympäröinyt sinut kaikkialla, missä sitten olet ollutkin tai kulkenutkin; kuin utuinen uni läpinäkyvine hahmoineen, jotka aina ovat liuenneet pois terävämmän katseen alta. Ja kaikki ympärilläsi oleva elämä on saanut sinut täysin sanattomaksi. Olet hiiviskellyt ympäriinsä sumea katse silmissäsi niin kuin olisit ollut toivottomasti rakastunut, ja muiden ihmisten monenkirjavat puuhat, menemiset ja tulemiset eivät ole saaneet sinussa aikaan sen enempää iloa kuin suruakaan; niin kuin et enää olisi ollut osa tätä maailmaa."
– E.T.A. Hoffmann: Kultainen malja (IV vigilia)
Kenties kierkegaardilaisesti tuossa päästään kuitenkin siihen peruskallion pettämiseen, jota ei vaan mainita.
Hyvin pitkälle ensimmäinen osio siis vastaa itseäni, toisen puoliskon huolettomuus ehkä synteesissä ensimmäiseen kuitenkin. Mitään noin vivahteikasta kokemusta en ole kuunaan kokenut.
Mietin kuitenkin ihan piruikseni, voisiko tuossa kuitenkin olla aina se mahdollisuus, jonkinlaiselle harhalle tai eskapismille määritettynä negaation kautta?
Olen pohtinut tätä makea/katkera, kadotus/pelastus-konseptia ja minulle tuo kokemus "tuntematta iloa ja surua" tuntuu enemmänkin ilon ja surun asteikolta siis tikapuilta, jossa ne kuljettavat ihmistä eri asteiden tai tilojen kautta, menettämättä kuitenkaan sitä yhteyttä maahan. Kokemus maailman syleilystä, niellyksi tulemisesta ja taas maailmaan oksennetuksi tuleminen tietysti palauttaa ajatukset tarinaan - Joonaan valaanvatsassa.
Tämän selittäminen saa itsessäni kuitenkin usein tunteen, että pitäisi laittaa stoppi. Sen särön hively saa aikaan vain haavoja ja sen käsittely vain negaation kautta jotenkin laajennettava, mutta tähän shakkipelin pattitilanteeseen en ole löytänyt mitään strategiaa.