Nefastos wrote: ↑Fri Apr 02, 2021 11:07 amAve wrote: ↑Fri Apr 02, 2021 10:25 amMielestäni Shakespearen rinnastaminen nykypäivän influenssereihin ja muut nihilismin sekä sarkasmin muodot ovat paikallaan vain, mikäli niillä pyritään polttamaan pois kaikki valheellinen kuten väärin motivoitunut asioiden arvottaminen ja väärä ylpeys. (...) Minua ei lakkaa hämmästyttämästä - ja osin kauhistuttamasta - se, että itselleni pyhin runous on jollekin vain datakohinaa vailla syvyyttä ja merkitystä.
Tämä on minusta osa juuri mainittua kulttuurista ydintä, joka vielä ei ole alkanut hahmottua selkeästi: että löydettäisiin aito keskustelullisuus vanhan maailman absoluuttisuusajattelun ja postmodernin relatiivisuusajattelun välillä. Nykyihminen valitsee yleensä jomman kumman leirin: joko hän on sitä mieltä että asiat ovat tietyllä tavalla, "piste!", tai sitten hän ajattelee, että ne voivat olla aivan millä tahansa tavalla, eikä tästä voi oikeastaan edes keskustella, koska makuasioista ei parane kiistellä. Tässä taichitussa näkee sitten vielä nuo yinin ja yangin silmäpisteet siinä, että kumpikin leiri sitten myös tietyssä kohdassa kääntää huomaamattaan takkinsa totaalisesti: absolutistien ehdottoman ajattelun ytimessä on täysin relatiivinen usko satunnaisesti valikoituneisiin auktoriteetteihin, ja vastaavasti relativismin innokkaimmilla liputtajilla on ydinuskomuksissaan suorastaan fanaattinen kiihko tietynlaiseen ehdottomaan yksilönvapauteen, ei muunlaiseen (sic). Elämä todella nojaa aina paradoksiin, koska ihminen on kokonaisuus, eikä voi tosiasiassa leikellä itsestään osia, ainoastaan kääntää katseensa pois omasta peilipuolestaan.
Mainitsemasi rakkaus ja myös huumori, kyky ellei nähdä niin ainakin arvata se, että omasta peilistä näkyy aina juuri se ympäri kääntynyt heijastus, ovat tavattoman tervehdyttävä yhdistelmä. Silloin yksioikoinen fanaattisuus taittuu, murtumatta kuitenkaan samantekevyydeksi. Nyt kun mentiin jo Shakespeareen, voikin olla hyvä pohtia hänen trickstereitään, eli hyvin monissa näytelmissä tärkeää roolia esittävää narria: nämä kyllä kääntävät pöytää ympäri, mutta tässä karnevalismissa on aina mukana jokin tavattoman merkityksekäs idea. Kyse ei ole nihilismistä, vaan uuden, hyvinkin harkitun ja oivaltavan dimension mukaan ottamisesta.
Halusin viitata eniten Aven kommenttiin. Mutta Narri ylipäätään tärkeä elementti. Toivottavasti kommenttini "puhuu" myös Smaragdin kommenttiin, vaikken voikaan ottaa huomioon jokaista tulokulmaa tai ääntä yhdessä kommentissa.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta esimerkiksi Platonin esittämien argumenttien kyseenalaistus esim. Valtiossa (tuli mieleen esimerkkinä) on nykyajassa sellainen asia josta on syntynyt tuo käsite, sokraattinen Paarma. Tai ehkä jo muinoin, en tunne tätä historiaa sen kummemmin.
Esitetään väite, jota pidetään näennäisen perusteltuna ja vedenpitävänä mutta siihen on piilotettu silmäkulman pilke, josta vuotaa kuin seula. Tämän ymmärtää vain jos osaa asennoitua asiaan näin, mikä ehkä on myös pulmallista enkä tiedä onko tosiasiassa kuitenkin Platon aina sitä mieltä, mitä hän esittää vai sittenkin ironista, jonka totisesti asiaan suhtautuvat ottavat annettuna ja menevät halpaan.
Ylipäätään tuo triksteri-taajuuden löytäminen olisi tärkeää, mutta sen voi tehdä myös niin ettei se kehitä mitään järkevää.
Mielestäni nykyaikana ollaan menty parempaan suuntaan. Aiemmin oli tutumpaa tämä sangen ankea Ledger-jokeri touhu, missä vitsi vitsi onkin ihan muuta kuin vitsi, mutta nykyisin tätäkin taitoa on alettu käyttää kehittävämpään toimintaan, mielestäni ainakin.
Taitanee kuluneena lauseenakin olla, että Valtio on kirja, joka on toiminut sellaisena argumenttikappaleena, jonka kanssa painitaan vastaan kuten joillekin se taas on henkilökohtaisessa työssään vaikka Nietzsche.
Kun taas missä nämä on otettu annettuna tai ymmärretty väärin, yleensä seuraukset ovat olleet aika kurjia.