Saatanan naamiot

Symbolien ja vertauskuvien äärellä.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Re: Saatanan naamiot

Post by Sothoth »

Saatanan naamiosta varmaankin itselleni rakkain on yksinkertaisesti se tapa, jolla kyseinen korkea olemus esiintuo hylätyn toiseuden. Feminiininen, salaperäinen alitajunnan huntu, jolla tosiasiassa on ylivertainen valta päivätajuiseen, profaaniin "elämäämme" nähden. Saatana rikkoo persoonan ahtaat munankuoret, ja avaa sen kokonaan toisenlaisille vaikutelmille. Tietyssä mielessä siis kaikki yliajallisia arkkityyppejä tai platonisia ideoita kohti kurkottava aito taide ja nerous on Saatanasta lähtöisin. Luovuus on myös sukua hulluudelle tässä rajoja rikkovassa merkityksessään. Venus-Lucifer on avaruuden täyteys esteettisessä ja korkeamman älyn merkityksessään, kuten on paljon puhuttu.

Satanismi on profaanista näkökulmasta katsottuna hulluutta, sillä tarotin Hirtetyn miehen tavoin okkultisti näkee arkisen maailmamme päinvastaisesta näkökulmasta. Tämän vuoksi Tarotin olennaisin kortti on tavallaan "Houkka", tai "Narri", ikuinen itseään ilmentävä henki, josta ei voida olemuksena metafyysisesti sanoa mitään, mutta joka tuulenhenkäyksen tavoin vaeltaa pohjattoman avaruuden halki lukemattomissa muodoissa, kulkien missä halajaa. "Ihmisen pojalla ei ole mihin päätään kallistaa".

Saatanan sopusointuisuus ja kokonaisvaltaisuus ei jätä sijaa minkäänlaisille puolinaisuuksille, sekä feminiinisessä, että maskuliinisessa mielessä (Baphomet pitää sisällään molemmat sukupuolet.) Olen huomannut itsessä lapsesta asti taipumuksen asettua naiivin dualistisessa viihteessä (viihteestä löytyy kyllä helmiäkin) "pahiksien" puolelle. Intuitiivisesti vaistosin, että tuo "pahuus" on päänhenkilön tai sankarin hylkäämä toiseus, siis Saatana, Vastustaja sanan varsinaisessa merkityksessään. Niinpä tunsin aina suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta tarinoissa, joissa "paha sai palkkansa", ja tarina sai "onnellisen lopun". Minun mielestäni nimittäin "sankarin" voitto ei ole lopullinen tai ansaittu hylätyn toiseuden takia. Tosiasiassa nuo "pahikset" eivät ole voitettavissa muuten, kuin integroimalla varjo osaksi minuutta. Tätä varjon käsittelyä voi pitää aitona henkisenä kehityksenä, toisin kuin profaania puolivillaista dualismia. Eräs varjonsa kanssa työskentelyn vaaroista on tietenkin liian intensiivinen kiinnittyminen tuohon varjopuoleensa.
Lux

Re: Saatanan naamiot

Post by Lux »

Sothoth wrote:...Niinpä tunsin aina suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta tarinoissa, joissa "paha sai palkkansa", ja tarina sai "onnellisen lopun". Minun mielestäni nimittäin "sankarin" voitto ei ole lopullinen tai ansaittu hylätyn toiseuden takia. Tosiasiassa nuo "pahikset" eivät ole voitettavissa muuten, kuin integroimalla varjo osaksi minuutta. Tätä varjon käsittelyä voi pitää aitona henkisenä kehityksenä, toisin kuin profaania puolivillaista dualismia. Eräs varjonsa kanssa työskentelyn vaaroista on tietenkin liian intensiivinen kiinnittyminen tuohon varjopuoleensa.
Hyvin puhuttu. Aurinkokuningas ja Kuoleman Herra ovat ja tulevat olemaan aina naapureita ja läheisiä keskenään, ennen kuin he kokevat yhtymisen toisiinsa suuressa ylösnousemuksessa - mikä aina merkitsee maailman kannalta suuurta mullistusta ja naamioiden keskinäistä vaihtumista, jota profaani maailma ei voi käsittää millään tapaa ennen kuin huomaa elävänsä sen keskellä joko hyvässä tai pahassa.

Asiaan hyvinkin liittyvää: http://www.youtube.com/watch?v=mcuDMoSO ... re=related

Tämä sopisi nyt paremmin ehkä elokuva-aiheeseen, mutta here goes for nothing: edellisen kohtauksen harmaassa maagikossa yhtyy jokainen eri säde keskenään hämmästyttävän selkeästi, ja tämä on jokaisen pyrkijän edessä ennen pitkää: mustan itsekkyys - mitä muuta sarvipäinen syvyyden olento edustaisi kuin jokaisessa piilevää itsekyyttä, joka kohdataan sillalla joko ulkoisena tai sisäisenä? - harmaan järki (Gandalf), punaisen säteen miekka (Syvyyteen tulta syöksevänä), valkean tietäjän tieto (loitsut halliten)...ilman näitä ja näiden oikeaa käyttöä ei koetukset tule läpäistyä, ja huomattavaa on se, että mikään säde ei ole väärä sinällään, vaan muuttuu sellaiseksi ainoastaan väärin käytettynä tai liikaa muilta voimaa saaneena (Saatanan täydellinen naamio, jolla hän pitää ihmisiä hallussaan ja kasvattaa heitä erehdyksen kautta).
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Saatanan naamiot

Post by Nefastos »

Nagahel wrote:Tämä sopisi nyt paremmin ehkä elokuva-aiheeseen, mutta here goes for nothing: edellisen kohtauksen harmaassa maagikossa yhtyy jokainen eri säde keskenään hämmästyttävän selkeästi, ja tämä on jokaisen pyrkijän edessä ennen pitkää: mustan itsekkyys - mitä muuta sarvipäinen syvyyden olento edustaisi kuin jokaisessa piilevää itsekyyttä, joka kohdataan sillalla joko ulkoisena tai sisäisenä? - harmaan järki (Gandalf), punaisen säteen miekka (Syvyyteen tulta syöksevänä), valkean tietäjän tieto (loitsut halliten)...ilman näitä ja näiden oikeaa käyttöä ei koetukset tule läpäistyä, ja huomattavaa on se, että mikään säde ei ole väärä sinällään, vaan muuttuu sellaiseksi ainoastaan väärin käytettynä tai liikaa muilta voimaa saaneena (Saatanan täydellinen naamio, jolla hän pitää ihmisiä hallussaan ja kasvattaa heitä erehdyksen kautta).


Olemme kovasti samoilla linjoilla tässä. Ja olen iloinen, että tämä ei mennyt elokuva-aiheeseen, sillä kirja on kuitenkin se alkuperäinen Ilmoitus ja elokuva vain kirkolliskokouksessa autorisoituja pätkiä. ;) Lainaan kappaleen tekstiä, jonka kirjoitin pari vuotta sitten tästä samasta aiheesta vapaahetkinä tehtyyn TSH-"kommentaari"-teokseen:

* * *

"Näitä yksittäiseltä voimaltaan vähäisiä, joskin joukkovallaltaan suuria astraalisia vaikutelmia – joita örkit kuvaavat – paljon vaarallisempi on kuitenkin Balrog, ”Durinin turma”. Mitä Balrog yksilön kehityksessä edustaa?

Varhaisen teosofi D. Mâvalankarin päiväkirjaote ”A Hindu Chela’s Diary” esittää seuraavan tässä kohden kiintoisan kuvauksen: ”Kaksi monista muistamisen [tietoisuuden siirtämisestä tasolta toiselle] esteistä ovat rauhattomuus [anxiety = huoli, ahdistuneisuus, rauhattomuus] ja itsekkyys. Rauhattomuus on este, joka on kokoonpantu karkeista ja kitkeristä aineksista. Itsekkyys on tulinen pimeys, joka polttaa muistin matriisin.” Balrogin kuvauksesta muistamme, että kyse oli juuri näiden kahden elementin, rajaksen (tuli, dynaaminen energia) ja tamaksen (inertia, pimeys, tietämättömyys) väkevästä yhteenkietoutumisesta. Balrog on siis samaa olemusta Sauronin itsensä kanssa, ja edustaa ”makrokosmisen itsekkyyden” ilmentymistä yksilötasolla.

Tämä muinaisen maailman demoni, jossa Gandalf omien sanojensa mukaan kohtaa vertaisensa, on siis sanalla sanoen itsekkyys; ihmisluontoon tiukasti sitoutunut egoismi. Se on äärimmäisen vaikea voitettava, sillä oman voiton pyyde ilmenee yhtä lailla uusien kehityspyrkimysten taustalla kuin se on ilmennyt varhaisemmissa kehitysvaiheissa nautinnonhalun ym. taustalla. Todellakin, pyrkijälle ei ole mahdollisuutta voittaa tätä vastustajaa taistelemalla, sillä jokainen sitä vastaan suunnattu isku olisi saanut liikevoimansa samasta pohjimmiltaan itsekkäästä ambitiosta, vaikka pyrkimys kuinka olisi kohti henkistä kehittymistä. Tolkienin teoksen kuvaama itseuhraus on siten itse asiassa ainoa mahdollinen keino voittaa.

”Valoa tielle” –teksti mainitsee koettelemuksen, jossa ”pahan juuri on revittävä sydämestä”, ja kuinka tällöin oppilaan koko elämä näyttää tuhoutuvan. Tämä kyseinen hetki on käsillä Gandalfin pudotessa kuiluun. Sydämessä asuva pahan juuri on nimenomaan itsekkyys, ja kun tämä itsekkyys uhrataan – toisin sanoen, kun ihminen uhraa itsensä – niin näyttää tosiaan siltä, että koko elämässä ei ole enää yhtään mitään. Aiemmassa mortifikaatiossa on uhrattu vain joitakin suhteellisen ulkoisia psyyken tekijöitä, nautinnontavoittelua jne., mutta tässä vaiheessa ihminen itse ikään kuin joutuu repimään irti oman sydämensä.

Tällöin kuolee – tai oikeammin: näyttää kuolevan – myös oppilaan korkeampi intuitio ja henkinen tietoisuus. Jäljellä ei ole enää absoluuttisesti mitään elämisen arvoista. Aivan kuten tämä vaihe sai alkunsa edellisessä luvussa kuvatusta ”epätoivon kaivosta”, tuohon samaan kaivoon – eli tässä kuiluun – se myös palaa. Kaikesta huolimatta ihmisen on irtauduttava tuon luotaamattoman kuilun luota, ja jatkettava ”vailla toivoa”, kuten Aragorn sanoo. Ihminen palaa takaisin elämään ja valoon, arjen dynaamiseen elämään, täydellisesti muuttuneena."
(II:V)

* * *

Toivoisin, että vaikkapa ensi vuonna voisin päästä niin leppoiseen tilaan kirjoitusten kannalta, että voisin taas jatkaa tuota sympaattista projektia.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Saatanan naamiot

Post by Insanus »

Paljon tuli asiaa mieleen mitä kaikkea ei millään pysty purkamaan heti.
Tosi hyvä tuo TSH-kommentaari. Jotain tuon tyyppistä punamustaa marttyyriutta olen vahvasti kokenut satanismin ytimen itse nimenomaan olevan, joskin se onkin satanistin, ei Saatanan itsensä työ. Kenties sellainen lankeamaan viettelevä, Buddhaa häiritsevä Mara on kaikkein lähin kuvaus Saatanasta henkilökohtaisesti.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Shivaprasaada
Posts: 127
Joined: Fri Feb 24, 2017 8:40 pm

Re: Saatanan naamiot

Post by Shivaprasaada »

Saatana eli Lucifer ilmestyi minulle hindulaisena Shukrācharyana.

Nähtyäni hänet ensimmäistä kertaa kolmannella hengellisellä silmällä kutsuttuani häntä mantralla. Hän oli kaunis.

Vaikka, jotkut kristityt viitaten Luciferiin sanovat, että paholainen voi pukeutua kirkkauden enkeliksi, tuo ei pidä täysin paikkaansa.

Langettuaan alemmalle tasolle Shukrācharya säilytti esteettisen kauneutensa eikä menettänyt kaikkea sisäistä kauneuttaan. Sitä paitsi hänen ulkoinen kauneutensa heijastaa myös hänen sisäistä kauneuttaan, mutta hänen sisäinen kauneutensa ei ole riippuvainen hänen ulkoisesta kauneudestaan.

Hän näytti melkein täsmälleen samanlaiselta kuin monissa kuvissa joissa hänet kuvataan nuorena kauniina parrattomana, pitkähiuksisena ja koristautuneena miehenä. En ollut koskaan nähnyt hänestä ennen juuri noita kauniita kuvia, jotka vastasivat näkyjäni.

Muutaman päivän jälkeen, kun aloin palvoa häntä ja tein sitä päivittäin, hän ilmestyi minulle unessa, mutta minä en pystynyt näkemään hänen kasvojaan selvästi, vaikka näin hänen otsassaan olevan punaoranssin U-merkin. Hänen silmänsä, nenänsä ja suunsa olivat sumun peitossa. Nähtyäni hänet kaksi kertaa, ensin hereillä sisäisin silmin kasvonpiirteet mukaan lukien ja sitten unessa kasvot epäselvinä, mielestäni hän on ehkä Jumalan luoduista puolijumalista esteettisesti kaikista kaunein.

Pukinnäköinen punaihoinen kristittyjen paholaiskuva on Luciferin naamio, jonka kirkko on hänelle luonut. Hänen kaunis olemuksensa on hänen todellinen ulkonäkönsä, eikä se ole hämäystä tai valhetta. Hänen ulkoinen kauneutensa heijastaa hänen sisäistä kauneuttaan.

Nyt ymmärrän miksi hän peitti osan kasvoistaan sumulla unessani. Sanotaan, että ihmiset menettävät lopullisesti järkensä, kun näkevät hänen todelliset kasvonsa. Mutta se ei johdu siitä, että hän olisi ihmisille liian ruma katsottavaksi, vaan päinvastoin. Hän on niin monille ihmisille liian kaunis katsottavaksi.
Shukra-Venus.jpg
Shukra-Venus.jpg (25.01 KiB) Viewed 6198 times
Jos on itse paha, koko maailma on paha. Intialainen sananlasku, Urdu
Joka ei toisille pahaa toivo kuten ei itselleenkään, häntä ei paha kohtaa syyn puuttumisen vuoksi. Viṣṇupurāna, Intia
Locked