Pasifismi

[Crux]

populaarikulttuuri-referenssi

Joku on aina jo päässyt tulkinnoissaan hyvin lähelle aiheen ydintä. (Tarkoituksena taas löytää yhdistäviä tekijöitä hyvinkin "erinäisistä" lähteistä)

Tänään jaksan nousta seisomaan
tänään jaksan itseäni katsoa
En tarvitse enää peilejä
en haarniskaa joka kulkua vaikeuttaa
Tänään aion lähteä maailmaan
tänään tietäni kulkemaan
Eivät riitä enää maalaukset
tahdon nähdä mitä on niiden takana

Jäähyväiset valheille joihin uskottiin
Jäähyväiset puheille joilla synnit sovitettiin
Jäähyväiset aseille joilla elämää suojellaan
Jäähyväiset aseille joilla elämä tuhotaan

Kuin lintu on luotu lentämään
on ihminen luotu onneen
Kun ei pelkää itseään
ei pelkää myöskään elää elämää
Maailma on salaisuuksia täynnä
joka hetkessä asuu ikuisuus
joka kadulla asuu ihminen
sisällään sanoja tuntemattomia

Jäähyväiset laeille joihin maailma kahlittiin
Jäähyväiset rajoille joita liikaa pystytettiin
Jäähyväiset aseille joilla elämää suojellaan
Jäähyväiset aseille joilla elämä tuhotaan

Tänään jaksan nousta seisomaan
tänään lähden maailmaan
omaa tietäni kulkemaan
tahdon nähdä mitä on seinien takana
Tänään aloitan laulamaan
tänään soitellen sotaan
Soitellen sotaan
jossa ei tarvitse ketään vahingoittaa

Jäähyväiset aseille joihin uskottiin
Jäähyväiset aseille joilla synnit sovitettiin
Jäähyväiset aseille joilla elämää suojellaan
Jäähyväiset aseille joilla elämä tuhotaan
Jäähyväiset aseille joilla elämää suojellaan
Jäähyväiset aseille joilla elämä tuhotaan

[A.A.]

On varsin harmillista, jos täällä keskustellessa joutuu kokemaan itsensä altavastaajaksi, tai että täällä olisi puolia, jotka kamppailevat keskenään tarkoituksenaan ainoastaan muuttaa muiden mielipiteitä.

Ei siinä ole mitään harmillista, mutta ajankäytön hyöty/panossuhde on heikko. Toisekseen ei täällä varmaan kukaan kamppaile muuttaakseen toisten mielipiteitä.

Miten pasifismi käytännössä polarisoi voimasuhteita tai edesauttaa väkivaltaa yksilöllisen elämän tasolla?

Pasifismi mahdollistaa susien temmeltämisen vapaasti. Terrorismin, rikollisuuden ja sotilaallisen voimankäytön onnistuminen oman yksilöllisen tai yhteisöllisen edun voittamiseksi muuttuu sitä kannattavammaksi, mitä vähemmän löytyy vastustajia/mitä enemmän löytyy passiivisia sivusta seuraajia. Yksilö voi yhteisön kannalta tehdä itsekkäitä päätöksiä (olemalla ottamatta vastuuta yhteisestä turvallisuudesta), mutta kun näitä yksilöitä on useita alkaa väärintekemisen kannattavuus nousta. Täten näennäisesti passiivinen käsien peseminen ei pidä käsiä puhtaina.

[Lux]

Tuntuu ettei tässä asiassa voida päästä puhumalla kovin pitkälle. Todelliset vastaukset väkivallan ongelmaan annetaan elävässä elämässä.

Olet oikeassa, mutta mielestäni tämä ohjenuora voidaan ottaa käyttöön missä tahansa ongelmassa; asioista voidaan aina puhua vain tiettyyn rajaan asti mutta vastaukset annetaan ja saadaan aina omalla ajattelulla, toiminnalla sekä säteilyllä - elämällä.

Otetaanpa kuriositeetin vuoksi esimerkki "pasifismista" elävästä elämästä (en tee tätä korostaakseni itseäni millään tavalla).

Olin jokunen vuosi takaperin Tampereen yöelämässä ystävien kanssa liikkeellä, ja kavereiden käydessä pikkupurtavaa paikallisesta pikaruokapaikasta jäin kadulle odottelemaan itsekseni. Jonkin ajan kuluttua kyseisestä paikasta syöksyi ulos nuori mies ja hänen perässään kolme suurin piirtein samanikäistä henkilöä, joista kaksi kävi ensimmäisen kimppuun takaapäin kiinni pitäen ja kolmas yritti lyödä tältä hampaat murskaksi ja naaman tohjoksi. Syöksyin tilanteeseen välittömästi täysin tätä edes tajuamatta, revin tyypin selässä olevat kaksi jätkää irti, otin toisen heistä hartialukkoon ja vein maahan pois tilanteesta. Tämän jälkeen päästin tämän välittömästi irti ja karjaisin muille tilanteessa mukana oleville henkilöille 'lopettakaa!', 'raukat!', ja 'sopikaa puhumalla!'.

Jätin tilanteen ja puhujat siinä vaiheessa, kun he olivat tyytyneet turpaanvetelyn sijaan keskinäiseen väittelyyn. Sen verran sain tilanteesta selville, että riidan syynä oli, yllätys yllätys, kauniimpi (kolmas) osapuoli, jota turpaanvedettävänä ollut henkilö oli ilmeisesti liehitellyt, pettänyt turpaanvetäjää tämä kanssa tms.

Ergo: Kaiken takana on nainen! (Keitä sodissa yleensä puolustetaan / on puolustettu?)

Gandhi sanoi hienosti, että mikäli pitäisi valita väkivallan ja pelkuruuden väliltä, olisi parempi valita väkivalta; tämä on omakin näkemykseni asiasta. Väkivallattomuudella (tai armolla ja anteeksiannolla) ei pitäisi olla mitään tekemistä kyvyttömyyden, heikkouden ja voimattomuuden kanssa.

Heikkous tai voimattomuus eivät mielestäni ole lainkaan tuomittavia asioita; itsekin olen usein hyvin, hyvin heikko maailman painon alla joten on ymmärrettävää että muutkin kokevat tuon taakan sielussaan ja täten sortuvat heikkouteen tai voimattomuuteen.

Ylläoleva sopii esimerkiksi myös tähänn 'heikkous ja kyvyttömyys' -teemaan: heikko, veltto, selkärangaton ja kyvytön nahjus ei olisi joko raukkamaisuuden ja / tai kyvyttömyyden vuoksi ottanut tilanteeseen mitään osaa, ja tuloksena olisi ollut tohjona oleva naama sekä murskatut hampaat, sekä huomattavasti pidempi välienselvittely erinäisissä instansseissa, pitkittyneet vihat, karmallinen lasti eri osapuolilla olisi kasvanut, jne. Tätä tarkoitin aiemmin puhuessani siitä, että pasifismilla ja kyvyttömyydellä, heikkoudella yms. ei tulisi olla mitään tekemistä keskenään.

Mitä tulee "heikkouteen", niin totta helvetissä etenkin itseään tarkoituksellakin herkistävä tai lähtökohtaisesti jo-herkkä yksilö kokee maailman taakan ajoittain murskaavan raskaana. Itse romahdan aika ajoin totaalisesti ja käyn metsässä itkemässä silmäni verille, kun viha ja vitutus meinaa voittaa sekä oma, maailmaan ja muiden ihmisten pahuus ja typeryys käy ylitsevuotavaksi. Tämä on äärimmäisen puhdistavaa, tulevan voiman ja vahvuuden lupaus. En todellakaan häpeä sanoa tätä, päinvastoin.

Koska YouTube -linkit ovat näköjään suosiossa, niin laitetaan tämä nyt tähän:

http://www.youtube.com/watch?v=KZPkkRqj-ao

On varsin harmillista, jos täällä keskustellessa joutuu kokemaan itsensä altavastaajaksi, tai että täällä olisi puolia, jotka kamppailevat keskenään tarkoituksenaan ainoastaan muuttaa muiden mielipiteitä

Todellakin. Muistutan kuitenkin siitä, mikä on tässä aiheessa kyllä tullutkin mielestäni jo varsin hienosti esiin: Olemme ihmisiä emmekä mitään super-olentoja, ja aivan varmasti jokaisella meistä on olemassa joko piilevänä tai avoimena myös inhimillinen psykologinen tarve vakuuttaa jossain määrin muita oman vakaumuksensa oikeellisuudesta: jossain määrin kaikki keskustelu voidaan katsoa kuuluvan tällaisen propagandan alaisuuteen.

Täysin toisenlaiseksi ja äärimmäisen negatiiviseksi asia muuttuu siinä vaiheessa, mikäli tämä tehdään painostamalla, suggestiolla tai jollain muulla kyseenalaisella keinolla. Tällaista en ole kuitenkaan vielä koskaan täällä aistinut.

Esim. minulla ja Nefastoksella on monesti toisistaan (näennäisesti) kovastikin eroavia näkemyksiä luonteistamme ja muista seikoista johtuen, ja tämän vuoksi keskustelumme saattavat helposti kärjistyä, mutta tuskin tekisimme yhteistyötä samassa seurassa tai kykenisimme tällaiseen yhteistyöhön mikäli päämääränämme olisi mikään muu kuin totuu(dellisuu)s.

[Nefastos]

Jälleen tullaan siihen, että ihmisen tunne-elämän perustekijöistä, seksistä ja (tässä) väkivallasta on erittäin haastavaa puhua neutraalisti, kun yksityiset tunnelataukset vaikuttavat niin voimakkaina. Ja jälkimmäinen asia on sikäli paljon olennaisempi, että se liittyy suoraan ihmisten kuolemaan ja vahingoittamiseen. Silloin kyse ei ole siitä, kuinka suurena tai pienenä itse kullakin on "tarve vakuuttaa jossain määrin muita oman vakaumuksensa oikeellisuudesta", vaan siitä että jokainen paitsi alaspäisen tien valinnut haluaa estää kärsimyksen kumuloitumista maailmassa.

Tiivistän vielä kerran oman pointtini tähän, koska kukaan ei ole suoraan ottanut siihen kantaa, & minusta tuntuu etten siis ehkä osannut esittää sitä kyllin selvästi: Maailmallisten lainalaisuuksien pohjalta voidaan luoda käytäntöjä, joilla pyritään pääsemään ideaalitiloihin. Ideaalit sinänsä puolestaan ovat aina esoteerisia, eikä ideaalia voi johtaa käytännön reaalitodellisuuksista.

Mitä tämä tarkoittaa tässä aiheessa? Esoteristi eli okkultisti on aina idealisti, tämä on aivan väistämätöntä. Siinä määrin kuin ihminen luo omia ihanteitaan reaalitodellisuuden ehdoilla, hän ei ole esoteristi, sillä esoteria/okkultismi (molemmat tarkoittavat, kuten muistamme, kätkettyä) liittyy juuri ei-näennäiseen maailmaan, joka esoteristille on olennaisempi ja todempi kuin meitä ympäröivä aikasidonnainen todellisuus.

Toisin sanoen, idealistille ei viime kädessä ole merkitystä sillä, kuinka näennäisen toimiva tai toimimaton nykymaailmassa on hänen henkilökohtainen ihanteensa väkivallattomuudesta, jos se todella on aktuaalinen ihanne. Hän toteuttaa sitä ja uskoo siihen, että tosiasiassa hänen toimintansa ja esimerkkinsä on tuolloin aina kohottavaa. Toinen asia ovat tekniset toimintamallit, joissa on otettu huomioon aineen ja ajan vaikutus kyseisellä hetkellä. Nekin voivat olla okkulttisia, mutta vain sillä ehdolla, että niiden koko olemus on suunnattu kyseisen energian henkistämiseen ja sen tuomiseen tosi ideaalin alaisuuteen.

Muita mahdollisuuksia ei ole, paitsi (näennäinen) ihanteettomuus, nihilismi tai utilitarismi, jotka - mielestäni täysin epäfilosofisesti ja psykologisellakin tasolla virheellisesti - esittävät, että asioita voidaan tehdä tehokkuusperiaatteella ilman mitään yhteyttä henkiseen todellisuuteen, jota muka ei ole olemassakaan, tai joka ei vaikuttaisi mihinkään.

Tämän foorumin lukijoista varmasti moni on tutustunut Ervastin esityksiin väkivallattomuudesta, sekä yleisellä teoreettisella tasolla että käytännön tasolla hänen omissa salatieteellisissä kokemuksissaan. Ervastin esitys oli tämä sama: Se, että jokin asia on tai näyttää olevan utopiaa tietyssä ajassa on vain tuon ajan eksoteriaa, ja se voi olla jopa pelkkää harhaa. Kerrottuaan kuinka hän (luonnollisesti oman, ei-todennettavissa olevan käsityksenä mukaan) auttoi "maagisesti" Johan Kockia estämään verenvuodatuksen yleislakon aikana, Ervast kirjoittaa:

Voitte ymmärtää, rakkaat ystävät, että minulle tuo kokemus oli suurenmoiseksi opetukseksi. Minusta tuntui selvästi, että jos me täällä Suomessa voisimme omaksua tosi henkisen näkökannan väkivaltakysymyksessä, niin me hyvin pian vapautuisimme kaiken vieraan vallan alaisuudesta ja loisimme paradiisin Suomeen.

[Lux]

Hymistelemättä voin jälleen allekirjoittaa kaiken esittämäsi täysin.

Aiemminkin mainitsemastani semanttisesta puolesta kuitenkin vielä sen verran, että väkivallattomuus, ahimsa ja pasifismi eivät ole mielestäni siltikään yhteismitallisia termejä eikä niitä tulisi samaistaa keskenään - vaikka niiden lopputulos tai seuraukset olisivatkin samat, niin oman käsitykseni mukaisesti pasifismi on samalla tavoin maailmallinen oppi kuin sen vastapoolikin (militarismi). Tämän vuoksi pasifismi ei ole ratkaisu sen paremmin kuin militarismikaan, koska niihin ei kuulu lähtökohtaisesti tai välttämättä henkinen tavoite / päämäärä / idealismi lainkaan. Maailmallisesta näkökulmasta militantti tai militaristi voi olla käytännössä paljon enemmän rauhan mies, siinä missä pasifisti voi olla tuo mainitsemani selkärangaton pelkuri tai nahjus - tai toisinpäin. Kyse on hieman samasta asiasta kuin aiemmin jossain aiheessa keskustellun talouspuolen kapitalismi / sosialismi -kahtiajaosta, joista kumpikaan ei ratkaise itse (omistamisen, taloudellisen hyvinvoinnin, sosiaalisen oikeuden jne.) ongelmaa, koska niistä puuttuu syvyysulottuvuus (henki) kokonaan.

Tämä ei ole uskoakseni vain semantiikkaa tai pilkunviilaamista, vaan hyvin olennainen seikka. Tämän vuoksi vastaus löytyy dualiteettien ulkopuolelta ja niiden ytimestä (käsien yhdistämisestä), hengestä, syvyysulottuvuudesta, kuten mm. Hyvyys -aiheen ensimmäisessä viestissäkin uskoakseni vihjasit 'vastakkaisista erehdyksistä yhtä kaukana olemisella'. "Kaikki mitä pyydätte Isä Aurinkoiselta siittää paholaisen teon" jne., ts. vastakohdat ruokkivat toisiaan sen sijaan, että ne ratkaisisivat ongelman.

Tämän foorumin lukijoista varmasti moni on tutustunut Ervastin esityksiin väkivallattomuudesta, sekä yleisellä teoreettisella tasolla että käytännön tasolla hänen omissa salatieteellisissä kokemuksissaan. Ervastin esitys oli tämä sama: Se, että jokin asia on tai näyttää olevan utopiaa tietyssä ajassa on vain tuon ajan eksoteriaa, ja se voi olla jopa pelkkää harhaa. Kerrottuaan kuinka hän (luonnollisesti oman, ei-todennettavissa olevan käsityksenä mukaan) auttoi "maagisesti" Johan Kockia estämään verenvuodatuksen yleislakon aikana, Ervast kirjoittaa:

Voitte ymmärtää, rakkaat ystävät, että minulle tuo kokemus oli suurenmoiseksi opetukseksi. Minusta tuntui selvästi, että jos me täällä Suomessa voisimme omaksua tosi henkisen näkökannan väkivaltakysymyksessä, niin me hyvin pian vapautuisimme kaiken vieraan vallan alaisuudesta ja loisimme paradiisin Suomeen.

Itsekin lueskelin vast'ikään Ervastin ajatuksia mm. suomen sisällisodan ja itsenäistymisen ajoilta. Tämä hänen lainauksensa, vaikka onkin erittäin hieno ajatus, on uskoakseni juuri osoitus siitä liiallisesta kirkasotsaisuudesta, jota aiemmin kritisoin. Tietenkin olisi hienoa, jos jokainen tai vaikkapa valtaosa suomalaisista muuttuisi yht'äkkiä ylimaailmallista valoa säteileväksi idealistiseksi superjoogiksi, jotka pelkällä henkisellä loistollaan pitäisivät vihamieliset voimat loitolla ja / tai ajaisivat muiden valtioiden ja / tai valloittajien sotavoimat pois rajojensa sisältä ja muuttaisivat mentaalimagiallaan heidän aseensa haravoiksi ja luodit kukkasiksi, mutta kuinka todellinen tällainen idea on ihan oikeasti? Todennäköisintä on se, että kahden päivän päästä Suomen lippu olisi tallattuna kuralätäkössä ja johtajien palleilla naureskelisi todennäköisesti / mahdollisesti hyvin ilkeät henkilöt ja tahot. En kritisoi lainkaan sitä, että ihmisiä inspiroitaisiin kasvattamaan itseään kohti yllämainittua "yli-ihmis" -ideaalia, vaikka siinäkin on myös omat vissit vaaransa, ihmisten usein itsekkäät lähtökohdat tietäen.

Sodan jälkeenhän Ervastikin päätyi "suomalaisiin täydellisesti petyttyään" hieman realistisemmin siihen, että "massat eivät ole valmiita" ja sen sijaan on keskityttävä yksilöihin. Pointtinani tässä hyvin huonosti artikuloidussa tekstissäni on siis se, että vaikka yksilöllistä väkivallattomuuden ideaalien edustajaa tai okkultistia ei haittaisi se, että hänen ruumiinsa murskattaisiin ja persoonallinen elämänsä tuhottaisiin, ja että hän näyttäisi tällä tavoin esimerkkiä maailmallisten lakien voittamisesta henkisellä voimallaan ja mahdillaan, "inspiroisi marttyyriuteen", niin muiden, mahdollisesti ja todennäköisesti paljon valmistautumattomampien ja kehittymättömämpien ihmisten puolesta tätä päätöstä hänellä ei ole kuitenkaan oikeutta tehdä. Se voi johtaa viime kädessä paljon huonompaan lopputulokseen.

[Aquila]

Se miten itse käsitän pasifismin/ahimsan on jotain, mikä on esoteerisella tasolla tällä ajalla tarkoitettu ehkä vain harvoille, siinä missä eksoteerisesti ja maailmallisesti aatetta saattaisikin kannattaa hyvin moni. En ole itse erityisen kiinnostunut siitä, että ovatko massat pasifisteja, tai sitä onko joku "selkärangaton nahjussivari", joiden joukkoon minutkin moni laskisi Yksilö/esoteristi voi hyvin olla pasifisti ja noudattaa ahimsan periaatteita ilman, että hän millään tavoin edistää tällä "susien temmeltämistä", koska esoteristi käy tuon "taistelun" sisällään, eikä ulkoista sitä maailmaan. Tai ehkä pikemmin voisi ajatella niin, että pahimpienkin sisäisten hyökkäysten ollessa käynnissä ei hän kohdista vastareaktiota "hyökkääjiin". Mielestäni se on sisäistä työtä, joka myös loistaa maailmaan omalla tavallaan, eikä edistä väkivaltaa ulkoisesti tai sisäisesti. Tämä on tietenkin ihanne enkä väitä, että kykenisin kaikissa mahdollisissa tilanteissa sitä täydellisesti noudattamaan, koska en ole erityisempiin maailmallisiin koettelemuksiin sen osalta ainakaan toistaiseksi joutunut.

[Nefastos]

Tämän vuoksi vastaus löytyy dualiteettien ulkopuolelta ja niiden ytimestä (käsien yhdistämisestä), hengestä, syvyysulottuvuudesta, kuten mm. Hyvyys -aiheen ensimmäisessä viestissäkin uskoakseni vihjasit 'vastakkaisista erehdyksistä yhtä kaukana olemisella'.

Myös kultaisen keskitien opin kanssa on oltava varovainen. En vihjannut että tuo ratkaisu olisi oikea, esitin vain että asian voi käsittää - & on usein käsitetty - myös sellaisista lähtökohdista. Jos asiaa lähestyisi vain tuolla tavoin, keskitie vakaumuksille "on ok tappaa paljon vauvoja" ja "ei ole ok tappaa vauvoja" olisi että "on ok tappaa vähän vauvoja". Ymmärrät, mitä ajan takaa? Toisen ihmisen tappaminen ei ole asia, josta voisimme alkaa neuvottelemaan. Joissakin asioissa tarvitaan myös nollatoleranssia; olisi mieletöntä vedota henkilökohtaiseen aatteenvapauteen vapautena käyttää väkivaltaa toisia ihmisiä kohtaan.

Itsekin lueskelin vast'ikään Ervastin ajatuksia mm. suomen sisällisodan ja itsenäistymisen ajoilta. Tämä hänen lainauksensa, vaikka onkin erittäin hieno ajatus, on uskoakseni juuri osoitus siitä liiallisesta kirkasotsaisuudesta, jota aiemmin kritisoin. Tietenkin olisi hienoa, jos jokainen tai vaikkapa valtaosa suomalaisista muuttuisi yht'äkkiä ylimaailmallista valoa säteileväksi idealistiseksi superjoogiksi, jotka pelkällä henkisellä loistollaan pitäisivät vihamieliset voimat loitolla ja / tai ajaisivat muiden valtioiden ja / tai valloittajien sotavoimat pois rajojensa sisältä ja muuttaisivat mentaalimagiallaan heidän aseensa haravoiksi ja luodit kukkasiksi, mutta kuinka todellinen tällainen idea on ihan oikeasti?

Lue uudelleen se, mitä kirjoitin ja kursivoin edellisessä viestissäni. Et voi samanaikaisesti sekä sanoa allekirjoittavasi näkemykseni että kuitenkin olla eri mieltä perusajatusten kanssa, veli.

[Lux]

Aquila: Hyvin selostettu, osasit sanoa paremmin sen mitä itsekin olen ajanut takaa "esoteerisella pasifismilla" (heh!). Myös kommenttisi pahan vastustamattomuudesta oli erinomainen: kyseinen seikkahan ymmärretään usein / yleensä ymmärtääkseni jonkinlaisena moralistisena opetuksena tai suorastaan nihilistisenä kehotuksena, vaikka se on tosi asiassa puhtaasti okkulttisiin lainalaisuuksiin perustuva, suorastaan "tekninen" neuvo; jos vihamieliselle tai muutoin negatiiviselle impulssille ei löydy vastinetta itsestä niin se "menee läpi" sen sijaan, että sillä olisi mihin takertua ja aiheuttaa vahinkoa.

En myöskään tarkoittanut, kärjistävästä retoriikastani huolimatta (mikä lienee retoriikan demoni minua riivaa), että sivari / pasifisti = selkärangaton nahjus ja / tai sotilas / milintantti = suuri ja voimallinen sankari. Jälleen 'maailmallisesti' todellisuus voi olla kummin päin hyvänsä, ja kaikista surkeimpia ovat uskoakseni ensisijaisesti, aina ja kaikessa voimankäyttöön uskovat ja siihen tukeutuvat, julmat ja väkivaltaiset "siat" (mikä voitaneen kartoittaa VKT:n puhdistamattomaksi tai alaspäiseksi impulssiksi, joko barbaariseksi jäänteeksi tai voimakkaan persoonallisuuden vääristymäksi). Siviilipalveluksessa tapasin monia hienoja ja suoraselkäisiä Miehiä, vaikka itse paikka, koulutuksen luonne sekä luentojen taso oli mitä oli; monille näille henkilöille oikea paikka olisi sivarin sijaan se uudelle ajalle peräänkuuluttamani platonilais-pythagorealainen henkisen kehityksen akatemia, jossa vessojen siivouksen sijaan opetettaisiin ja opiskeltaiisin pyhää geometriaa ja mysteerejä! Täysin sama (henkilöiden "laatu") pätee varmasti myös nykyinttiin. Selkärangattomalla nahjuksella tarkoitin ja tarkoitan ensisijaisesti sellaista siivellä elelevää ja elämältä lainaavaa henkilöä, joka karttaa ymmärtämisen vastuuta ja haluaa päästä elämässään mahdollisimman helpolla, haluaa vain helppoja vastauksia ja kyseenalaistamattomia puoli-totuuksia, vaikkapa tähän väkivaltaisuus -tematiikkaan; tällaisia henkilöjä löytyy uskoakseni sekä pasifistien että 'militaristien' joukosta (käytän tässä jälkimmäistä termiä yleisesti viittaamaan henkilöön, joka hyväksyy väkivallan ja voiman käytön). Nykyajalla asiaa kyseenalaistamattomia henkilöitä löytyy kuitenkin todennäköisesti (oman arvioni mukaan) jälkimmäisistä tyypeistä enemmän, mikä nyt ei sinänsä ole kuitenkaan ihme, johtuen maailman melko brutaalista ja väkivaltaisesta luonteesta sekä vallallaolevista reduktionistisista ja materialistisista ideologioista ("ihminen on eläin, kaksijalkainen apina, ja olemassaolon olemus on joko syödä tai tulla syödyksi" jne.), kuin myöskin "humanistisesta moralisoinnista", mikä ei ole sen pätevämpi ratkaisu, koska se ei riko kehää vaan pysyttelee sillä.

Tästä viimeisestä pääsenkin hyvin aasinsillan kautta vastaukseeni Nefastokselle: 'Kultainen keskitie' ei ollut se mitä tarkoitin, vaan kaikkien dualiteettien ylittäminen ja niiden voittaminen. Pasifismi, siten kuin itse sen terminä ymmärrän ja olen tässä aiheessa käyttänyt, on edelleen väkivallan ongelmassa kiinni. Yritän hieman (ehkä kömpelöstikin) selventää asiaa kuvitteellisten henkilöiden lausahduksilla:

'Militaristi' sanoo: "Sota ja väkivalta on tämän maailman todellisuutta, ja hyväkysttävä sellaisenaan. Väkivallan käyttö on tietyissä tilanteissa täysin oikeutettua ja hyvä asia, ja vain raukat, nyökät, nössöt ja muut itseään huijaavat humanistipellet kuvittelevat asian olevan toisin. Tooth and claw, might is right!"

'Pasifisti' sanoo: vaikka väkivalta onkin tämän maailman todellisuutta, niin en hyväksy sitä, koska haluan vain elellä rauhassa ja mahdollisimman kauan. Peace, and chill out man."

'Ahimsa-joogi' tms. sanoo: "Maailma on harhaa, eikä mikään maailmallinen ideologia voi ratkaista asiaa. Hylkään väkivallan, koska se ei viime kädessä johda mihinkään, etenkään haluamaani lopputulokseen, mikä on (oma ja maailman) vapautuminen kärsimyksestä. Maailma palaa aina, enkä välitä siitä onko sota vai rauha, tai kuolenko tänään vai 50 vuoden kuluttua."

On huomattavaa, että viimeisin vaihtoehto vaatii maailman kannalta usein eräänlaista "pyhää itsekkyyttä" (ei kuitenkaan välinpitämättömyyttä). Erityisen hankalaksi asia muodostuu silloin, kun yksilö haluaisi täyttää velvollisuutensa sekä maailmaa, läheisiään, itseään että henkeä kohtaan (esim. tilanne, jossa pitäisi puolustaa itseään, läheisiään, perhettään, kansaansa tms. vihollista tai hyökkääjää vastaan); edelleen, tämä on lienee lähes poikkeuksetta syynä siihen, miksi moni on hylännyt ja hylkää maailman ja läheisensä kokonaan, ja miksi "ihmisen viholliseksi tulee hänen omat läheisensä" jne.

Asiaa voisi havainnollistaa jossain määrin myös vertaaminen esim. asteikolla kristillisyys / anti-kristillisyys / ei-kristillisyys, missä keskimmäinen vaihtoehto on edelleen kristillisyyden pauloissa ja siinä kiinni.

Mitä tulee toiseen seikkaan (kursivoituun kohtaan), niin ymmärrän toki mitä tarkoitit: 'maailmallinen toimivuus' ei ole hyvä tai oikea mittapuu esoteriassa ylipäätään. Oma puoli-humoristinen esimerkkini oli tosiaan vielä tämän 'toimivuuden' kynsissä. En toki pysty sanomaan, mitä Ervastin päässä on liikkunut tai kuinka "positiivisen välinpitämätön" hän on itse ollut lausahduksen sanoessaan. Liialliseksi kirkasotsaisuudeksi (utopistikseksi ajatteluksi) kritisoin ajatusta sen vuoksi, että en usko suurten ihmismassojen olevan aivan tällaiseen valmiita (kuten Ervastikin joutui toteamaan), tai että se olisi maailmalle / massoille edes täysin terve opetus sellaisenaan; nihilistisen itsetuhoisuuden vaara on uskoakseni huomattava. Jopa väkivallattomuuden opin opettamisessa ehdottomana on oltava uskoakseni hyvin varovainen, jotta ei sorruta siihen aikaisemmin mainitsemaani "kaikelle elämälle vihamieliseen nihilistiseen anarkismiin". En tietenkään tarkoita, että sen vastakohtaakaan pitäisi opettaa, se olisi jo suorastaan alaspäistä opetusta, pikemminkin sitä, että asian ymmärtäminen sen oikeassa kontekstissa, tai edes sen sokea uskominen (mikä ei ole puolestaan okkultismin tapa vakuuttaa tai opettaa), ei ole uskoakseni useimmille ihmisille edes mahdollista. Myös 'sota sotaa vastaan', mitä on reilut sata vuotta julistettu suureen ääneen, on aiheuttanut lähinnä sen, että maailma on sotinut äärimmäisen verisiä sotia koko 1900 -luvun ajan ja vauhti näyttäisi vain kiihtyvän, ja siinä samalla sodankäynnistä on muodostunut maailman kannattavin bisnes.

EDIT. Nämä suuret miehet ovat ymmärtäneet mistä on kyse ja tehneet asiasta omat äärimmäisen kunnioitettavat johtopäätöksensä (vaikka saatana onkin heille vain traditionaalisen OKT:n mukainen "alemman persoonan paholainen"): Death to the World

[Nefastos]

'Pasifisti' sanoo: vaikka väkivalta onkin tämän maailman todellisuutta, niin en hyväksy sitä, koska haluan vain elellä rauhassa ja mahdollisimman kauan. Peace, and chill out man."

Alleviivaamani kohta esityksessäsi ei millään tapaa liity pasifismiin. Päin vastoin: sotatilan syttyessä juuri pasifisti on suurimmassa vaarassa tulla ammutuksi, oli se kentällä tai omien toimesta.

Pasifismihan palautuu lopulta tähän:

Annetaan ihmiselle käteen ase ja hyvä syy ampua toinen henkilö. Mitä teemme?

Useimmat ampuvat, jos kerran "hyvä syy" on olemassa. Idealisti ei ammu, sillä idea väkivallattomuudesta jää olennaisemmaksi kuin tarve turvautua siihen. Eikä tämä suinkaan tarkoita, että pasifisti antaisi pahan tapahtua; hän vain kokee, että on monia muita keinoja reagoida kuin vastata väkivaltaan väkivallalla, räjäyttää toinen pommilla tai repiä hänen ruumiinsa rikki luodeilla.

Pasifismi on vain valtiollisen tai valtioiden välisen interaktion kentällä näkyvää ahimsaa eli väkivallattomuuden seuraamista. Idean yksittäiset väärinymmärtäjät ovat asia erikseen.

[Lux]

Melkoista hiustenhalkomista tämä viimeaikainen keskustelu, ja näkemyseromme on nähdäkseni lähinnä terminologian käsittämisen tasolla. Mutta hyvä kuitenkin, että pointit tulevat esille ja käsitteet selkenevät. Huomioit ehkä sen, että mainitsin tarkoituksellisista kärjistyksistä ja retoriikastani, jolla koitin tuoda esiin mm. ihmistyyppejä ja termien käytön takana olevia perusteita. Tällaisessa keskustelussa joutuu väkisinkin yleistämään, vaikka se ei tekisikään oikeutta yksilöille. Assosiaatiot tai ennakkoluulotkaan eivät koskaan synny tyhjästä.

Viimeisimmän viestisi valossa olemme kyllä samaa mieltä, ja tällainen pasifismi on ehdottomasti kannatettavaa ja siihen tulee pyrkiä sekä inspiroida mahdollisuuksien mukaan; tämä voi tapahtua nähdäkseni vain aidon ymmärryksen lisäämisellä siitä, mikä on olemassaolon ja ihmisen todellinen olemus. Ehkä joskus "seitsemännessä rodussa" väkivaltaisuus ja kamppailu tosiaankin sulaa täydellisesti pois ja "Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet heidän [ihmisten] silmistään", mutta polku tähän on jokaiselle ihmismieltä vähänkään tuntevalle hidas ja tuskallinen; etenkin kun ottaa huomioon sen, että konflikti ja kitka näyttäisivät olevan tämän planeetan ("tuskallisten kärsimysten koulu") suoranainen dharma ja yksi 'tämän maailman valtiaan' (Saatanan) keinoista kasvattaa ihmistä. Toki on sekin mahdollista, että kasvavat maailmanlaajuiset kriisit ja mullistukset nopeuttavat ilmiön ja "jumalallisen suunnitelman" todentumista, ja Saatanakin voi vielä paljastaa kirkkaammat kasvonsa ja tosiolemuksensa suuressa mittakaavassa. Tähän saakka ahimsa on uskoakseni vain poikkeusyksilöiden ja idealistien kohdalla aina ja kaikkialla oikea ratkaisu ja silloinkin / heidänkin on tarkattava sitä, että intentio teon (tai tässä tapauksessa tekemättömyyden) taustalla on oikea.

Peace.