Kokemuksia rituaalisesta magiasta

[Ater Candeo Sol]

Kiitokset kaikille vastauksista!

Varsinesti tässä ei ny mitään uutta tullu, mutta muutamat entiset käsitykset kyllä saivat vahtistusta. Kummitus on siis varjo...

Libralle kiitos linkistä! Tuota samaista tekstiä oon joskus tainnu silmäillä, mutta kenties tällä kertaa onnistuisin lukemaan sen ihan läpikin asti!

Samalla myös voisin Libraa rauhotella, etten oo millään muotoa kiinnostunu kyseisten olentojen kohtaamisesta. Aaveista vaa kuulee nii paljo tarinoita että mahollisuuden tullen ajattelin asiasta kysyä =D

[Aquila]

Sikäli rituaaleissa on tavallaan kyse mielen opettamisesta kulkemaan läpi tietyn psykoenergeettisen labyrintin, luomaan tietynlaisen sisäisen mandalan, jonka läpi erityistilanteen oikeanlainen energia voi liikkua. Rituaali ei siten ole tarpeen lopulta, mutta se voi olla paras mahdollinen harjoitus mielen taitavaan asetteluun, vaikkapa koko elämän ajalle. Tulee mieleen se tapa, jolla henkisinetit voidaan muodostaa planeettojen numerologisten taulujen pohjalta viivaa kuljettamalla. Jotain hyvin samankaltaista tapahtuu ihmismielelle sen läpikäydessä tietyn rituaalin: mieli luo itseensä tietyt kulmaluvut, joiden läpi kulloinenkin maaginen työ mahdollistuu.

Ajattelen asiasta hyvin paljon samaan tapaan. Vaikka työ voi joskus olla hidasta, niin rituaalit väkisinkin muokkaavat mieltä siihen suuntaan, että haluttu vaikutus alkaa toteutumaan. Kyseessä ei tarvitse olla mikään ulkoinen asia tai tapahtuma, vaan itse pidän merkittävimpänä sitä, että ihminen itse kykenee paremmin vastaanottamaan ja omaksumaan ylempään kolmioon (manas-buddhi-atma) yhdistettyjä ominaisuuksia. Toki myös ulkoisesti havaittavia muutoksia tapahtuu tällöin varmasti. Rituaalit eivät siis missään nimessä ole turhia tai hyödyttömiä, koska ihminen olentona on periaatteessa kehittynyt toimimaan siten, että elämä lähestulkoon vaatii jonkinlaisia rituaalisia toimia. Voisi ajatella niin, että jokaisella ihmisellä on väkisinkin tiettyjä rituaaleja, mutta koska ne usein ovat oikeastaan vain tiedostamatonta toimintaa ja tottumuksia, niin niiden vaikutuksetkaan eivät eroa millään tavoin normaalista arjesta, koska niissä ei aseteta pyrkimykseksi mitään sellaista, mikä joko ylittäisi tai pyhittäisi tuon arkisen toiminnan sisäisesti. Luonnollisesti ns. normi-ihmiselle elämä näyttäytyy tällöin jatkuvasti samoja asioita toistavana kehänä ja syntyy tunne siitä, ettei elämä etene millään tavoin ja suurimmaksi tavoitteeksi muodostuu epätoivoinen pyrkimys muuttaa ulkoisia asioita ulkoisilla toimintatavoilla.

[Lux]

http://www.youtube.com/watch?v=ZSNyiSetZ8Y

[Zetekh]

Rituaalinen magia on parhaimmillaan symboli keskeytymättömälle työlle Itsensä kanssa,
sillä jos esimerkiksi rutiinius tässä hommassa katkeaa, niin ymmärrätte mitä tämä tarkoittaa symbolisesti, joskin "kunnon maagikko" (mikä on kunnon maagikko?) ei tarvitse alttaria muualla kuin pään sisällä, sekä sydämessään.

Okkultismin opiskelun alkuvaiheessa koin tämän kuitenkin erittäin oleelliseksi, kun voimia itsessä ja muissa vasta opiskellaan, sillä on suhteellisen vaikeaa pitää se alttari päässä/sydämessä kontemploivalla asenteella ilman, että mikään ulkoinen ärsyke ei sitä sieltä kaada ympäri. Hence, symbolit sitovat vaikka eivät itsessään mitään olisikaan. Inspiroiva lausahdus asian suhteen oli se, että "maaginen voima on kuin pullottamatonta kaasua, jonka saa symboliikan ja ritualistisuuden avulla pullotettua".

Aikanaan työskentelin erittäin vahvasti henkivaltojen kanssa, ja näin jälkikäteen ei siitä oikeastaan ole kauheasti mitään inspiroivaa sanottavaa. Varsinkin goeettisten henkien kanssa aloitetut tapahtumaketjut eivät pysähdy vaikka lopettaisit näiden kanssa työskentelyn. Ne voidaan tietysti liuottaa ja muuntaa hienommaksi, mutta ne eivät pysähdy. Esiinmanauksissa onnistuin parit kerrat, joskin mielenkiintoisesti useimmiten itse rituaalin aikana ei tapahtunut mitään, vaan ilmestykset tulivat joko viiveellä tai johonkin toiseen huoneeseen itse keskitetyn kutsukohdan pysyen täysin koskemattomana.
Näin jälkikäteen koen asian niin, että kohdistin liikaa persoonallista tahdonvoimaani itse kutsukohtaan, jolloin se tavallaan suojeli kyseistä kohtaa - jättäen ympäristön sitten täysin herkäksi ja mahdolliseksi ilmenemispaikaksi. En koskaan pyytänyt
hengiltä mitään esiinmanauksissa, toteutin vain asian sen itsensä vuoksi. Näistä jäi käteen enemmän tai vähemmän skitsofreninen ilmiömaailma. Täyttä varmuutta ei ole mitä muotoja nämä olivat jotka manifestoituivat, joka entistä enemmän lisää ongelmia tässä suhteessa. Mitä tulee "tapahtumaketjujen liuottamiseen", niin ainakin omakohtaisesti se tuntui menneen niin, että vaihtoehtona on joko ENFORCED DEVELOPMENT OR DEATH. Ei auta itku ja hammastenkiristys vaan pitää edetä niitä portaita ja tavallaan "tavoittaa ne maailmat jotka vahingossa loi" joko laittaakseen ne takaisin uneen, tai maksamalla lasku kokemalla sen maailman .

Goeettisten henkien kanssa työskentelyssä taasen tuli hyvin todettua vastavuoroisuuden laki, jos jotain pyytää niin täytyy aina maksaa takaisin, etkä hyvin pitkälti voi päättää mistä asioista sinä maksat niitä pyyntöjäsi takaisin - ja tämänkin asian parissa työskentelin pitkät tovit uskoen, että on mahdollista päättää mistä asioista takaisinmaksut annetaan. Onhan se mahdollista, mutta se vaatii vaan niin lukemattomien monien muuttujien huomioimista, mikä on vähän sama kuin teoreettisesti olisi mahdollista
ennustaa tulevaisuutta - jos vain pystyt ottamaan kaikki kausaaliteetin alaiset muuttujat huomioon.

Alaspäiselle tielle tahi pakkopaitaan joutunee jos ei pysty maksamaan takaisin niitä karmisia sakkoja, johon mahtuu uskomaton määrä kärsimystä puhumattakaan siitä jos sattuu selviämään autokolareista, pahoinpitelyistä sun muista, jotka tuntuu olevan yleisesti mukavia karhumuistutuksia maksamattomista laskuista. Eine tarinat niistä "demonien repimistä ihmisistä" ihan tuulesta temmattuja ole...

[obnoxion]

Koska nekromantia on ollut nyt kovasti esillä monella suunnalla, olen tullut ajatelleeksi paljon sitä spiritismin lajia, joka käyttää välineenään ouija-lautaa. Tällä menetelmällähän on Mustan raamatun lisäksi erityinen asema suomalaisessa maagisessa nykykansanperinteessä. Miksi näin on, johtuu varmasti monesta syystä. Mutta yksi merkittävä lenkki tässä syiden ketjussa on uskoakseni kääntäjien työ, eli se seikka että Musta raamattu sekä teosofinen kirjallisuus ovat olleet hyvin pitkään merkittävintä suomenkilellä saatavailla olevaa okkultistista kirjallisuutta.

Spiritismi suosionsa huipulla 1800-luvulla ei ollut lainkaan niin synkkänä pidetty ilmiö kuin miksi se on sittemmiin tullut. Teosofithan ovat jo 1800-luvlta asti tehneet spiritismiä sekä tunnetuksi että pahamaineiseksi asiaksi, ja koska teosofialla on huomattava asema Suomen okkultistisessa historiassa, ehkä tästä syystä spiritismi on niin hyvinn tunnettu ja niin vaaralliseksi käsitetty menetelmä. Aluinperinhän spiritismin tarkoitus oli käsittääkseni tuottaa todisteita psyykkisistä ilmiöistä ja muodostaa yhteyksiä osallistujien kuolleisiin perheenjäseniin. Nyttemmin sen tarkoitukseksi näyttää muodostuneen yhteyden ottamiseksi "pimeyden voimiin", ja saamiseksi "todistuksia" niiden kyvistä.

Olisi mielenkiintoista haastatella mahdollisismman laajaa otantaa Suomen kansasta koskien heidän kokemuksiaan tai kuulemiaan tarinoita spiritismin vaikutuksista. Kyseessähän on hyvin helppo tapa tuottaa aavemaisia ilmiöitä, ja väittäisin että menetelmän nauttima kansansuosio on alkanut linkittymään samoihin vaikuttimiin jotka liittyvä kauhuelokuvien suosioon. Kyse on siis eräästä väylästä, jonka kautta kollektiivisesti syrjään lakaistut tai kätketyt asiat pakottautuvat takaisin kohti huomion keskipistettä alkuperäistä vääristyneemmässä muodossa. Kuten nekromantiankin kohdalla on jo aikaa sitten käynyt, on spiritsimistäkin tullut synonyymi mustalle magialle.

Se käytännön magian laji josta itse tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut on geomantia. Tästä taidosta kirjoitetaan nykyään hyvin vähän, vaikka se oli vanhempina aikoina erittäin arvostettu ja käytetty metodi. Uskon tästä löytyvän erityisen hyvän keinon päästä vuorovaikutukseen maan "lohikäärmevoiman" kanssa, ja oppia ymmärtämään sitä käytännössä. Vastaava ymmärrys oli nyt nähtynä suurin hyöty mitä koitui vuosien takaisista käytännön goetian operaatioista. Geomantia ollessa juuri kommunikaatiota maan salatun voiman kanssa, pidän sitä erittäin relevanttina satanismille. Maan voima ja materian henkisyys ovat kuitenkin saatanallisen lähestymistavan keskiössä. Tämä taitaa olla olennainen yhteys myös LaVeyn maalliseen ja materialistiseen satanismiin. Tosin tästä löytyy myös merkittävin ero. Lavey kieltää hengen, uskoen vain materiaan, kun näkisin satanismin perustan olevan enneminkin materian erityisessä henkisyydessä.

[Lux]

Ollen täysin turmeltunut jo lapsesta saakka, pelasimme spiritismiäkin veljeni ja serkkuni kanssa melkein aina kolmestaan yhteen kokoontuessamme. Muistan ainakin sen, että "henget" kertoivat meille oikein mm. hedelmäpelivoittomme summan etukäteen, serkkuni isoisän isän nimen, ja joitakin muita yksittäisiä asioita. Myönnän myös sen, että minä olin lähes aina se, joka oikeasti lasia liikutti; alle kouluikäistä pelotti nämä mystiikat niin pirusti, että piti hypätä kelkkaan mukaan kun ei voinut demoneja (sen ikäisenä) voittaakaan (ymmärtääkään). Lieneekö sitten kyse ollut jo silloin orastavasta psyykkisestä herkkyydestä, paljon mahdollista. Teini-ikäisenä kokeilimme sitä kaveriseurueessa aamuyön tunteina yhdessä tuumin, ja olen melko vakuuttunut siitä, että silloin lasia ei liikutellut kukaan omilla sormillaan konkreettisesti. Nykyisin ei kyllä paljon quija-laudat kiinnosta.

[obnoxion]

Kokoonnuimme kotikylässämme erääseen autiotaloon, jonka kellarin saunatiloissa kerrottiin tapahtuneen kirvesmurhan. Keskikerroksessa oli yöllä kaunis tunnelma, kun kuun valo sai tyhjien huoneiden lattioilla lasinsirut kimaltamaan. Yläkerta oli taas täysin häiriintynyt tila, joka oli täynnä puolisuunnikkaan muotoisia (setiläisten ja saataanankirkkolaisten arvostama geometrinen muoto "trapezoid") oviaukkoja ja kattoratkaisuja, sekä huone jossa jokainen seinä oli tapetoitu erivärisellä tapetilla. Täälä vietimme öitä ympäri vuoden, ja itse suunnittelemaamme ouija-lautaa säilytettiin talon yläkerrassa. Se oli ahkerassa käytössä.

Etenkin nyt kun tarkastelee käytäntöjämme ja motiivejamme, näen meitä ajaneen saman luonteisen palon joka vie tantrikon hautausmalle ja kummitusmetsään tekemään sadhanaansa. Tosin omat harjoituksemme olivat tietenkin nuoruudelle tyypillisiä ja spontaaneja.

Näkisin asian niin, että meidän henkisyyden etsintämme suuntautui kätkettyyn ja kiellettyyn, sillä tuntemastamme maailmasta emme pystyneet löytämään mitään jumalallista tai todellista. Pitäisin tätä samana tantrisena impulssina, joka on nostanut Kalin niin mahtavaksi jumalattareksi, että Häneen verrattuna ovat Brahma, Vishnu ja Shiva kuin vesi lehmän jalanjäljessä verrattuna valtamereen.

"Mother, my desire is to become the dust of those Feet that banish fear."

-Rambrasad Sen-

[Nefastos]

Etenkin nyt kun tarkastelee käytäntöjämme ja motiivejamme, näen meitä ajaneen saman luonteisen palon joka vie tantrikon hautausmalle ja kummitusmetsään tekemään sadhanaansa. Tosin omat harjoituksemme olivat tietenkin nuoruudelle tyypillisiä ja spontaaneja.

Näyttäisi myös siltä, että jos ihmisessä on potentiaali liminaalitilan oivaltamiseen (siis kyky seistä varjon rajalla ja ammentaa siitä jotain positiivista), niin pyrkimys elää turvallista, normaalia elämää tuo esiin ongelmia. Pimeys ottaa hahmonsa, ja jos se ei saa ottaa sitä tiedostetussa, se ottaa sen toisin. Jos itselläni olisi ollut lapsena jonkinlainen omaasi vastaava keino päästä sinuiksi luonnon pimeän puolen kanssa, en ehkä olisi kärsinyt lapsuusikääni hirvittävistä, elävistä painajaisista.

Paljon tästä ongelmasta (pimeän puolen käsittely lapsille) liittynee siihen, että nykyään lapsille pyritään antamaan liiankin siloteltu kuva maailmasta. Kun alitajuinen tieto pimeästä puolesta kuitenkin on väistämättä olemassa, syntyy tästä huomattavia pulmia, kun pimeys muuttuu sitä pimeämmäksi mitä enemmän siltä kielletään elämyksellinen olemassaolo ja siten ratkaisun, ymmärretyksi tulemisen mahdollisuudet.

Bruno Bettelheim esittää kirjassaan "The Uses of Enchantment - The Meaning and Importance of Fairy Tales" sen oikean huomion, että sadut puhuttelevat lapsia sillä alitajuisella kielellä, jota nämä pystyvät automaattisesti ymmärtämään. Siten oikeat sadut, ei siistityt vaan alkuperäiset kammottavatkin tarinat, auttavat lapsen kasvua paljon. Suosittelen vahvasti Tammen 1999 julkaisemaa kolmiosaista kirjasarjaa alkuperäisistä Grimmin saduista, enkä pelkästään lapsille.

Pitäisi varmaan sanoa että meni taas off-topiciksi, mutta mitä tulee magian usein esiin nousevaan psykodraamapuoleen, niin ei niinkään. Seremonian subjektiivinen, psykologinen puoli ei ole kaikki, mutta kyllä sekin on hyvin merkityksekäs.

Pitäisin tätä samana tantrisena impulssina, joka on nostanut Kalin niin mahtavaksi jumalattareksi, että Häneen verrattuna ovat Brahma, Vishnu ja Shiva kuin vesi lehmän jalanjäljessä verrattuna valtamereen.

Mutta kyllä (avaruuden) valtameri sisältyy tässä pisaraan siinä missä pisara valtamereen. Ymmärrän, että tässä oma näkemykseni luultavasti välittää jotain syvää henkilökohtaista kokemusta joka on enemmän kuin nyttemmin saatavilla olevien faktojen summa, mutta minulle Kâli koko absoluuttisuudessaankin kykenee yhä sisältymään Shivan laya-pisteeseen, eikä kumpikaan näistä hävityksen mestareista nouse voimassa tai tenhossa toistensa yli. Tietenkin, milloin "kuudennen säteen" hurmos tulee mukaan, se johtaa seuraajansa suoraan mistä tahansa jumalasta Absoluuttiin - kuten toisessa keskustelussa hiljattain todettiin.

[obnoxion]

Näyttäisi myös siltä, että jos ihmisessä on potentiaali liminaalitilan oivaltamiseen (siis kyky seistä varjon rajalla ja ammentaa siitä jotain positiivista), niin pyrkimys elää turvallista, normaalia elämää tuo esiin ongelmia. Pimeys ottaa hahmonsa, ja jos se ei saa ottaa sitä tiedostetussa, se ottaa sen toisin. Jos itselläni olisi ollut lapsena jonkinlainen omaasi vastaava keino päästä sinuiksi luonnon pimeän puolen kanssa, en ehkä olisi kärsinyt lapsuusikääni hirvittävistä, elävistä painajaisista.

Paljon tästä ongelmasta (pimeän puolen käsittely lapsille) liittynee siihen, että nykyään lapsille pyritään antamaan liiankin siloteltu kuva maailmasta. Kun alitajuinen tieto pimeästä puolesta kuitenkin on väistämättä olemassa, syntyy tästä huomattavia pulmia, kun pimeys muuttuu sitä pimeämmäksi mitä enemmän siltä kielletään elämyksellinen olemassaolo ja siten ratkaisun, ymmärretyksi tulemisen mahdollisuudet.

Bruno Bettelheim esittää kirjassaan "The Uses of Enchantment - The Meaning and Importance of Fairy Tales" sen oikean huomion, että sadut puhuttelevat lapsia sillä alitajuisella kielellä, jota nämä pystyvät automaattisesti ymmärtämään. Siten oikeat sadut, ei siistityt vaan alkuperäiset kammottavatkin tarinat, auttavat lapsen kasvua paljon. Suosittelen vahvasti Tammen 1999 julkaisemaa kolmiosaista kirjasarjaa alkuperäisistä Grimmin saduista, enkä pelkästään lapsille.

Olen samaa kolukuntaa. Ja omalle lapselleni aion lukea kaikki klassiset sadut Grimmistä tuhanteen ja yhteen yöhön. Minusta sadut opettavat ainoan kielen jota kaikki puhuvat. Ilman sitä ei ymmärrä sen paremmin muita kuin itseään.

Mutta kyllä (avaruuden) valtameri sisältyy tässä pisaraan siinä missä pisara valtamereen. Ymmärrän, että tässä oma näkemykseni luultavasti välittää jotain syvää henkilökohtaista kokemusta joka on enemmän kuin nyttemmin saatavilla olevien faktojen summa, mutta minulle Kâli koko absoluuttisuudessaankin kykenee yhä sisältymään Shivan laya-pisteeseen, eikä kumpikaan näistä hävityksen mestareista nouse voimassa tai tenhossa toistensa yli. Tietenkin, milloin "kuudennen säteen" hurmos tulee mukaan, se johtaa seuraajansa suoraan mistä tahansa jumalasta Absoluuttiin - kuten toisessa keskustelussa hiljattain todettiin.

"Kuka on suurin"-tyyppiset väittelyt eivät ole esoteriaa. Oma painotukseni johtuu syistä, jotka taisivat tulla kaikki esille tuossa viestissäsi. Henkilökohtaisesti oma elävin oivallukseni väylä oli kalimantrajooga. Yleisesti taas koen että jumalan poissaolo, josta kuulee nykyään puhuttavan yhä useammani (eikä ilman syytä) on sekin absoluuttisen jumaluuden läsnäoloa. Tässä tapauksessa voitaisiin puhua oudon jumalan ja mustan jumalan läsnäolosta. Minusta Kali edustaa niitä kasvoja, jotka Jumala parhaillaan on kääntämässä meitä kohti.

Toisaalta tämä seikka, siis jumalan poissaolo, voidaan tulkita kabbalan termein "Shekinan maanapaoksi", eli jumaluuden läsnäolon poistumiseksi pyhistä paikoista ja kulttuurin keskustasta. Tällöin jumalaa on etsittävä kirkon sijaan korvesta ja asumattomila autiomailta; ei elävien keskeltä vaan kuolleiden joukosta; ei esi-isien kultista vaan muukalaisten jumalasta.

[Aquila]

Kaliin, Shivaan ym. liittyen on minusta yksi tuon itäisen uskonnollisuuden voimavaroista juuri se, että eri jumaluuksia voidaan painottaa ja lähestyä monin tavoin riippuen siitä, minkälainen tarve siihen on olemassa.

Kali on todella ollut viime aikoina ns. pinnalla omassa elämässäni ja olen lähiaikoina törmännyt häneen aika monissa yhteyksissä. Vahvin yhteys oli viikon sisällä kuunpimennyksen aikoihin, jolloin myös uutisoitiin Auringon aktiivisuuden vähenemisestä. Sopivana synkrona törmäsin samaan aikaan tähän tekstinpätkään:

"Kali also is the Kundalini energy that paralyses the attachments produced by the solar and lunar currents (both demons)"

Aasinsiltaa pitkin pääsen kätevästi rituaaleihin; eräs itselleni hyvä muoto harjoitukselle on toisinaan ollut esim. sopivien Shiva-mantrojen ja vastaavan musiikin kuunteleminen ja joskus myös niiden mukana soittaminen tai resitoiminen. Vastaavasti kyseisten tai muiden mantrojen voi myös antaa soida sisällään koska tahansa päivittäisten toimien aikana.

Toisaalta tämä seikka, siis jumalan poissaolo, voidaan tulkita kabbalan termein "Shekinan maanapaoksi", eli jumaluuden läsnäolon poistumiseksi pyhistä paikoista ja kulttuurin keskustasta. Tällöin jumalaa on etsittävä kirkon sijaan korvesta ja asumattomila autiomailta

Jos korpi voidaan tulkita ihmisen sisäiseksi korveksi ja autiomaaksi olen hyvin pitkälti samaa mieltä asiasta. Ulkoisestihan korpi ei välttämättä ole yhtään parempi tai huonompi paikka jumaluuden löytämiselle kuin jokin tuohon tarpeeseen tarkoitettu rakennus, mutta toki autiomaahan vaeltaminen on symbolisesti ja konkreettisestikin soveltuva kuvaus tuolle sisäiselle matkalle, enkä myöskään tahdo vähätellä tällaisten voimakkaiden paikkojen merkitystä henkisille pyrkimyksille. Ihanteellista kaiketi olisi, että jumaluus olisi löydettävissä ihmisen itseydestä sisäisesti ja paikasta riippumatta.