Persoonallisesta Jumalasta

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Locked
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Persoonallisesta Jumalasta

Post by Kenazis »

Otin tämän toisen ketjun sivuraiteelle menevästä keskustelusta:

"Minusta ihmisen muotoinen Jumala on juuri sellainen, jota on nimenomaan helppo ajatella ja lähestyä. Persoonallisen Jumalan kanssa voi leikkiä jumalaisia leikkejä ja ajanviettotapoja, eli Liiloja niin kuin hindulaisessa teologiassa sanotaan.Kokemus siitä, että Jumala on tumman hohtavan safiirinsininen lihaksikas ja ikuisesti nuori parraton mies, joka pukeutuu hienosti ja on kuin riikinkukko ja pitää hauskaa silloin kuin haluaa ja tekee työtä silloin kuin haluaa ja jos ei halua tehdä itse henkilökohtaisesti jotain työtä, Hän luo toisen entiteetin sitä varten, eli Hän tekee mitä haluaa, eli on absoluuttisesti itsevaltainen, tuollainen esteettisesti kaunis Korkein Hallitsija on minusta niin viehättävä ja lähestyttävä kuin olla ja voi. Tuollaisen Jumalan lähellä minä nimenomaan haluan olla, enkä ymmärrä täysin miten tuollainen muoto ja hahmo voisi edes olla aidosti luotaantyöntävä.
Kun Jumalalla on tunteita ja psyykkisiä mielenliikkeitä, ne ovat rajattomia. Ne vain vaikuttavat rajallisilta, koska Jumala käyttäytyy uloispäinkatsottuna ihmismäisesti, mutta kun ihmiset tarkkailevat ihmisenmuotoista Jumalaa, he peilaavat liikaa Jumalan käytöstä ja tekoja rajallisesta inhimillisestä näkökulmasta, joka saa helposti ihmisen ajattelemaan, että Jumala olisi rajallinen jos Hänen käytöksensä ja toimintansa vaikuttaa katsojasta inhimilliseltä.

Voisit hieman valottaa veli Kenazis, miksi koet persoonallisen Jumalan jotenkin luotaantyöntäväksi?
" - Shivaprasaada

En ole oikein koskaan saanut otetta siitä, että Jumala olisi kuin me ihmiset. Tällainen näyttäytyy minulle lapsellisen naiivina toiveena jostakin ystävästä, jonka syy tuntuisi olevan ystävän/läheisen kaipuusta täällä. Tai/sekä kyvyttömyydestä kuvitella ja saada otetta Jumalasta/jumalista muulla tavoin kuin luomalla hahmo, joka on kuin me ihmisetkin, mutta vähän parempi kaikissa asioissa.
En koe kaipaavani minkäänlaisia leikkikavereita, ajanviettotapoja, puolisoa tai muutakaan seuraa jumal-olennoista. Nämä ovat aktiviteetteja, joita muut ihmiset täällä voivat tarjota.
Sanot, että ihmisen muotoinen jumala on sellainen, jota on helppo lähestyä ja ajatella. Tässä olen tietyssä mielessä ihan samalla linjalla. Kuitenkin minulle Jumala on juuri päinvastainen. Se on suuri mysteeri, jota on erittäin vaikea ajatella ja lähestyä, miltei mahdoton, jos ei jopa mahdoton. Jumala on lopulta käsittämätön ja rajata Jumala persoonalliseksi on rajaus, jolle en itse näe mitään erityisen oleellista tarkoitusta. Jumala sekoituksena sekä kaikkivoipaisuutta ja kaikkitietävyyttä, mutta toisaalta taas alemman tason psyykkisiä ominaisuuksia, kuten haluamista ja ei-haluamista, tylsistymistä jne. on kummallinen hirviö, joka ei mielestäni ole (mielekkäällä tavalla) looginen, ymmärrettävä tai lähestyttävä. Jos lihaksikkuus on kaunis ominaisuus, jota Jumalilla on, niin tätä ominaisuutta kyllä pystyy lähestymään ihminenkin hyvin helposti.
"We live for the woods and the moon and the night"
User avatar
Shivaprasaada
Posts: 127
Joined: Fri Feb 24, 2017 8:40 pm

Re: Persoonallisesta Jumalasta

Post by Shivaprasaada »

Kiitos, että otit tämän mielenkiintoisen puheenaiheen esille niin kuin lupasit Kenazis!

Sanot, että halu ajatella Jumalaa ja olla Hänen kanssaan niin, että Hän on ihmisen muotoinen, inhimillinen tai muuten antropomorfinen ja ihmisen kaltainen, on jollain tapaa naiivia tai muuten lapsellista.

Ehkä se on jossain mielessä lapsenomaista tai lapsenmielistä, mutta minusta enemmänkin hyvällä tavalla.

Se ilmaisee todellakin toivetta eräänlaisesta ystävästä ja seuralaisesta, mutta juuri tämä persoonallinen suhde Jumalan kanssa, joka on molemminpuolinen ja läheinen, saa meidät kiinnittymään Häneen ja ylipäätänsä kiinnostumaan Hänestä. Jos Jumala on täydellinen mysteeri, joka ei meinaa aueta edes pohtimalla, se tekee minusta Jumalasta enemmänkin kummallisenoloisen ja melkeinpä luotaantyöntävän.

Jos Jumala on mysteeri, joka ei aukea kunnolla eikä suostu edes näyttäytymään, niin juuri tuollaisen liian arvoituksellisen Jumalan minä koen pikemminkin luotaantyöntäväksi. Miksi edes yrittää lähestyä Häntä tai yrittää olla Hänen lähellään, jos Hän pysyy näkymättömissä eikä suostu edes vähäksi aikaa näyttäytymään? Tuollainen piilotteleva ja piilossa pysyvä Jumala on taas minusta aika kummallinen.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja siksi, että ihminen rakastaisi Häntä. Miksi Jumala siis pysyisi väkisin piilossa luoduiltaan, jos luodut haluavat täydestä sydämestään olla Hänen kanssaan? Jos luodut taas eivät halua olla Hänen kanssaan, niin sellaisten luotujen kohdalla ymmärrän, että Jumala piilottelee noilta luoduilta tai ainakin pysyy kohtalaisen näkymättömissä ja vaikeasti havaittavissa.

Koska Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ihmisillä on jumalankaltaisia ja jopa jumalaisia ominaisuuksia ja piirteitä.

Koko aineellinen luomakunta ja siinä olevat lukemattomat triljoonat aineelliset maailmankaikkeudet ja aineelliset maailmat ovat olemassa siksi, että täällä jokainen luotu olento saa valita kahden vaihtoehdon väliltä. Joko keskittyä Jumalaan tai keskittyä Jumalan luomiin asioihin, muttei Jumalaan tai näiden kahden vastakkaisen vaihtoehdon väliltä.

Toisin sanottuna, aineellinen luomakunta on sitä varten, että täällä saa unohtaa Jumalan tai muistaa Hänet, mutta olla keskittymättä Häneen tai muistaa Hänet ja keskittyä Häneen valikoivasti.

Aineellinen luomakunta on vajavainen, epätäydellinen ja tavallaan vääristynyt varjokuvajainen Jumalan Henkisestä maailmasta ja siellä olevista asioista. Meidän kaikki hyvät, hyveelliset ja moraaliset aktiviteetit ovat heijastumia Jumalan jumalaisista leikeistä ja ajanviettotavoista Jumalan Henkisessä maailmassa.

Jumalan maailmassa nuo kaikki aktiviteetit, jotka vaikuttavat meidän rajallisesta näkökulmastamme maallisilta ja maailmallisilta ovat Henkisessä maailmassa puhtaasti jumalaisia, yliaistillisia ja täynnä täydellistä iloa ja autuutta.

Meidän vajaivaiset jäljitelmämme noista leikeistä ja ajanviettotavoista täällä ovat taas hyvin vajanaisia ja rajallisia ja tuovat hyvin vajavaisen ja rajallisen onnen.

Kun me pidämme hauskaa täällä ja nautimme, mutta emme muista Jumalaa tai lähesty Jumalaa noiden aktiviteettien kautta, me keskitymme Jumalan aineellisen energiaan, ulkoiseen energiaan eli harha-energiaan eli Māyān, emme itse Jumalaan suoraan. Tietysti Māyā on myös osa Jumalaa, mutta sen tuoma ilo ja onni ovat rajallista ja väliaikaista.

Tässä maailmassa minä en ainakaan ole saanut täydellisen tarpeellisen määrän hyvää ystävyyttä, rakkautta ja välittämistä muilta ihmisiltä koko elämäni aikana. Olen kyllä saanut, mutta en todellakaan tarpeeksi paljon, enkä todellakaan kaikkina hetkinä ja kaikissa elämäntilanteissa, kun olisin niitä tarvinnut, vaan olen elänyt huomattavasti enemmän puutteessa ja vajaivaisuudessa kuin runsaudessa ja yltäkylläisyydessä.

Tässä maailmassa pikemminkin ystävyys ja rakkaus ovat hyvin vähäisiä ja vajavaisia asioita. Mikä tämän maailman ihmissuhde siis voisi korvata täydellisesti tai lähes täydellisesti ikuisen ja autuaan ja täysin kestävän ja tuhoutumattoman suhteen Jumalaan? Ei viime kädessä oikeastaan mikään. Tämä on minun vahva tuntemukseni ja selvä havaintoni enkä ole varmaan maailmassa yksin, joka on havainnut tällaisia asioita.

Yksi kysymys, joka helposti herää tässä vaiheessa on varmaan se, että miksi me sitten olemme täällä aineellisessa olemassaolossa, jos täällä on niin paljon kurjuutta ja kärsimystä ja näyttä siltä, että kaikki näistä negatiivisista asioista eivät koskaan katoa täysin ja pysyvästi täällä marginaalisen aineellisen energian maailmassa?

Vēda-tekstien mukaan, jos siis otetaan kaikkien eri Vaiṣṇava suuntausten tekstit mukaan, niin me täällä aineellisessa maailmassa olevat olennot, emme ole suurin osa alun perin Henkistä maailmaa edes nähnytkään, ellemme ole saavuttaneet sitä ja palanneet tänne jostain syystä. Me kaikki henkiset sielut olemme olleet muodossa tai toisessa aina olemassa, mutta meidän alkuperämme on jostain henkisen olemassaolon ja aineellisen olemassaolon väliltä.

Voisi sanoa, että me olemme olleet alun perin ajatuksia ja ideoita Jumalan mielessä, mutta me jossain vaiheessa eriydyimme Hänen mielestään erillisimmiksi ja itsenäisimmiksi olennoiksi ja jossain vaiheessa me tulimme Mahā-Viṣṇun kehosta ja me näimme Jumalan Henkisen maailman ja siellä olevat henkiset planeetat ja samalla me näimme aineellisen maailman ja aineelliset planeetat, mutta suurin osa meistä jotka olemme täällä, myös siis niistä jotka lukevat tämän tekstin, me valitsimme aineellisen maailman kodiksemme ja jotkut muut taas valitsivat Jumalan Henkisen maailman. Vēdat eivät kerro miksi me tarkkaan ottaen valitsimme aineellisen olemassaolon. Kysymys oli mitä todennäköisemmin valinnanvapaudesta ja ehkä kokeilunhalusta. Ehkä ajatus itsenäisestä elämästä tavallaan erossa Jumalasta oli houkutteleva ja kiinnostava ajatus, ehkä kukaan meistä ei tiennyt kummankaan valinnan seurauksia valinnan teon aikana ja kysymys oli kai täten puhtaasti testistä ja valinnanvapaudesta. Jumala halusi ehkä nähdä, jos kukaan ei tiedä valinnan seurauksia, kumman vaihtoehdon kukin valitsee ja mihin se johtaa, kun seuraukset saa tuntea.

Kun ihminen kaipaa Jumalaa ja henkilökohtaisia aktiviteetteja Jumalan kanssa, ihminen kaipaa sitä mihin Jumala hänet loi ja mihin ihminen on tarkoitettu.

Äiti Amma sanoi kerran juhlassaan vierailulla Suomessa, että jos ateisti kysyy uskonnolliselta ihmiseltä, että miksi hän palvoo Jumalaa, se olisi sama kuin kysyisi joelta, että: ”Miksi sinä virtaat?”

Kun minä vierailin Helsingin Hare Kṛṣṇa-temppelissä monia vuosia sitten, osallistuin ensimmäistä kertaa Kṛṣṇan maailmaan ilmestymispäivä-juhlaan ja lauloin ja tanssin muitten kanssa, koin ensimmäistä kertaa tunteen, jossa muistin Äiti Amman sanomisen ja koin ensimmäisen kerran elämäni aikana, että minä olen kuin joki jonka ongelmana on ollut se, että se ei ole saanut virrata vapaasti, vaan joutunut taistelemaan itsensä eteenpäin ja usein melkeinpä turhaan, ja taisteleminen aiheutti paljon kipua ja kärsimystä, usein jopa kohtuuttoman paljon ja turhaan.

11 vuotta aikaisemmin ennen tuota hetkeä, minä olin Jumalan melkein täysin kieltävä ateismiin vahvasti kallellaan oleva agnostikko, materialisti, liian mukavuudenhaluinen hedonisti ja sokeasti tieteisuskoinen skientisti, jolle vain se mitä havaitsee omilla viidellä aisteillaan ja minkä empiirinen luonnontiede on todistanut, on totta ja vain sillä on todella väliä. Tuolloin 11 vuotta aikaisemmin en ollut aidosti onnellinen ja tiedostin sen hyvin tietoisesti itsekin jo silloin. Uskoin tieteellisen maailmankuvan ratkaisevan kaiken ja olevan ainoa tie todelliseen onneen. 11 vuotta myöhemmin nuorena aikuisena ymmärsin kuinka väärässä teini-ikäisenä olinkaan ollut, enkä ollut siitä yhtään pahoillani nyt vanhempana, päinvastoin.

Tuona iltana temppelin juhlassa, minusta tuntui kuin olisin joki, joka voi vihdoinkin virrata vapaasti ilman esteitä. Tunsin itseni ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni todella onnelliseksi. Muistin myös yhdestä lempisarjastani Xena The Warrior Princess-sarjasta kohtauksen, jossa Xena oli päässyt taivaaseen ja muuttunut enkeliksi ja vaihtoi paikkoja verivihollisensa Calliston kanssa, josta oli tullut demoni ja Xenasta itsestään tuli täten demoni ja hän unohti entisen itsensä ja luennoi helvetin muille demoneille siitä, miten enkelit saavat elää Jumalan armossa, ja demonit elävät helvetin kurjuudessa ja Xena sanoi: ”Me emme pyytäneet tulla luoduiksi.”

Tuona iltana temppelissä minä juuri kiitin Jumalaa siitä, että minä tulin luoduksi. En tuntenut vielä Vēda-tekstejä kovin hyvin ja ajattelin siis, että jos minä olin joskus olemattomuudessa, niin olen kiitollinen, etten jäänyt olemattomuuteen ikuisiksi ajoiksi, vaan sain tulla olevaiseksi ja toteuttaa Jumalan tahdon ja tulla täten onnelliseksi ja tehdä Jumalan onnelliseksi.

Tähän sopii myös erään Vaiṣṇava-laulun käännös. ”Minä olen kuin nukke kädessäsi, jos toit minut tänne tanssiman, niin anna minun tanssia.”

Jos minä olen siis Jumalan käsinukke, eikö Jumala luonut minua juuri sitä varten, että Hän voi pistää minuun kätensä ja laittaa minut tanssimaan ja laulamaan Hänelle, toteuttaa Hänen tahtonsa ja rakastaa Häntä?

Mikä olisikaan parempaa kuin olla Jumalan seuralainen ja rakastaja, jos Jumala itse on Rakkaus?

Eikö elämän ja olemassaolon korkein tarkoitus olekin onnellisuus? Taavi Kassila kirjoitti tästä aiheesta kirjan Onnellisuuden jooga.

Eikö joki joka virtaa ilman esteitä ole juuri sellainen joki, joka täyttää tarkoituksensa?

Tämä vastaa varmaan aika hyvin Kenaziksen kysymyksiin asioista tässä keskustelunaiheessa.

Muut saavat kommentoida tai kysyä lisää. Sana on vapaa.
Jos on itse paha, koko maailma on paha. Intialainen sananlasku, Urdu
Joka ei toisille pahaa toivo kuten ei itselleenkään, häntä ei paha kohtaa syyn puuttumisen vuoksi. Viṣṇupurāna, Intia
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Persoonallisesta Jumalasta

Post by Smaragd »

Shivaprasaada wrote: Sun May 21, 2023 10:30 pmJos Jumala on mysteeri, joka ei aukea kunnolla eikä suostu edes näyttäytymään, niin juuri tuollaisen liian arvoituksellisen Jumalan minä koen pikemminkin luotaantyöntäväksi. Miksi edes yrittää lähestyä Häntä tai yrittää olla Hänen lähellään, jos Hän pysyy näkymättömissä eikä suostu edes vähäksi aikaa näyttäytymään?
Koska tällainen Jumala pakottaa hiljentymään ja katsomaan syvemmälle aidosti läpi henkilökohtaisten rakenteiden ja niiden heikkojen pisteiden, joista osa vääntää käsityksen Jumalasta kieroon, palvellen sokeiden pisteidemme draamankaarta. Ja koska tuo draamankaari jää meiltä useimmiten katsomatta läpi niin moinen syvyyden ohittaminen lisää kärsimystä ympärillämme. Rinnakkainen kysymys voisi olla: "miksi edes lähestyä Saatanaa?", jolloin antaisin samankaltaisen vastauksen: koska Hän on viimeinen verho Jumalan kasvojen edessä.
Shivaprasaada wrote: Sun May 21, 2023 10:30 pm Eikö elämän ja olemassaolon korkein tarkoitus olekin onnellisuus?

Eikö joki joka virtaa ilman esteitä ole juuri sellainen joki, joka täyttää tarkoituksensa?
Niin irvokkaalta kuin se saattaakin monesta kuulostaa niin onnellisuuden merkitystä saatetaan etenkin rationaalisesti painottuneissa virtauksissa aliarvioida vakavasti.

Nähdäkseni onnellisuus ja joenlailla virtaaminen tulee sallia, mutta alas! yksin se on yhtä naiivia kuin persoonallisen jumalan ylipainotus ja tulee ihmisessä yhdeksi ja samaksi asiaksi kuin alaspäinen tie. Ylöspäisen ponnistuksen voisi nähdä rauhassa tarkkailevan alaspäistä virtausta; harkitsevasti ja harjoittavasti ohjaten virtaa ympärilleen, valmistaen sitä muotoihin, jotka mahdollistavat ylöspäiset luovat ponnistukset.

Vaikka ajattelin yllä olevaa kirjoittaessa erityisesti sellaista dharmisen keskiön saavuttaneen rikkautta, jossa virta on runsas ja inspiraatio käden ulottuvilla niin nähdäkseni tällaista voi harjoittaa jo hyvin maadoitetuissakin muodoissa myös yksilön ollessa kuivalla aavikolla. Voidaan vaikkapa työstää itsessä niitä kysymyksiä miksi jonkinlaista Saatanan kirousta päällään kantavana kuljemme yksinäistä polkua ja millaisia asioita itsessä voisi kehittää, jotta tämä yksinäinen polku olisi toimivassa ja merkityksellisessä kontaktissa "niihin muihin". Itsellä ainakin jatkuvaa painia ja kompurointia tällaistenkin asioiden kanssa.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Persoonallisesta Jumalasta

Post by Kenazis »

Smaragd wrote: Sun May 21, 2023 11:38 pm
Shivaprasaada wrote: Sun May 21, 2023 10:30 pm Eikö elämän ja olemassaolon korkein tarkoitus olekin onnellisuus?
Eikö joki joka virtaa ilman esteitä ole juuri sellainen joki, joka täyttää tarkoituksensa?
Niin irvokkaalta kuin se saattaakin monesta kuulostaa niin onnellisuuden merkitystä saatetaan etenkin rationaalisesti painottuneissa virtauksissa aliarvioida vakavasti.
Tässä menen taas eri raiteille. Riippuen toki mitä tarkoitamme onnellisuudella. Suora ja ensisijainen onnellisuuden tavoittelu on niitä pahimpia ansoja, joihin voimme mennä, sillä onnellisuus on sivuseuraus merkityksellisestä toiminnasta. Onnellinen ihminen toki termin merkityksen sisällön mukaisesti voi hyvin ja tuskin aiheuttaa ainakaan tahallisesti hirveästi kärsimystä. Jotkin ihmiset toki erehtyvät sekoittamaan itsekkään nautinnon ja vastaavat ”alemmat” psyykkiset toiminnot onnellisuudeksi, ja nämä juuri ovat suuria kärsimyksen syitä maailmassa. Sen sijaan, että kehottaisin ketään tavoittelemaan onnellisuutta, suosittelen mieluummin tekemään asioita, joita kokee merkityksellisiksi. Unohda onnellisuus! Toimi, kuten näet oikeaksi.
ps. ja toki elämän tarkoitus biologiselta kannalta ei ole (juuri) millään lailla sidottu onnellisuuteen.
"We live for the woods and the moon and the night"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Persoonallisesta Jumalasta

Post by Smaragd »

Kenazis wrote: Tue May 23, 2023 1:04 pm Onnellinen ihminen toki termin merkityksen sisällön mukaisesti voi hyvin ja tuskin aiheuttaa ainakaan tahallisesti hirveästi kärsimystä. Jotkin ihmiset toki erehtyvät sekoittamaan itsekkään nautinnon ja vastaavat ”alemmat” psyykkiset toiminnot onnellisuudeksi, ja nämä juuri ovat suuria kärsimyksen syitä maailmassa. Sen sijaan, että kehottaisin ketään tavoittelemaan onnellisuutta, suosittelen mieluummin tekemään asioita, joita kokee merkityksellisiksi. Unohda onnellisuus! Toimi, kuten näet oikeaksi.
Juuri näin. Se missä kohtaa rationaalinen painotus unohtaa onnen on jossain siellä missä logiikan hyrrä jää pyörimään silloinkin kun mysteerio saapuu sanoinkuvailemattoman äärelle ja on aika vain olla läsnä. Tällainenkin hetki saattaa tulla myöhemmin manaksen siemeneksi ja rationaalisen mielen yhteensovitettavaksi eri tilanteisiin, mutta ennen kuin sen hetki koittaa niin kama manaksen helvetinmylly on omiaan sivuuttamaan ne pienet lähes elintärkeät korkean ilmanalan henkäykset ennen kuin on aika taas sukeltaa alas kamiseen maailmaan.

Alkaa mennä offtopikin puolelle, mutta lohkaistaan uusi keskustelu onnellisuudesta, mikäli tarve vielä jatkaa tästä.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Shivaprasaada
Posts: 127
Joined: Fri Feb 24, 2017 8:40 pm

Re: Persoonallisesta Jumalasta

Post by Shivaprasaada »

Annoit erittäin hyvän kommentein varustetun kirjoituksen vastaukseksi ja esitit muutaman hyvän asianhaaran Smaragd!
Kiitos siitä!

Sanot, että Saatana on viimeinen verho Jumalan kasvojen edessä. Yhdyn väitteeseesi osittain, mutta on hieman erikoista, että sanot Saatanan olevan vain verho, mutta et kutsu häntä Jumalaksi, et edes pienellä j-kirjaimella. Luciferilaisen ja Satanistisen filosofian mukaan väitteesi on mielenkiintoisessa valossa.

Jos Saatana on vain viimeinen verho Jumalan kasvojen edessä, minkälaiset nuo Jumalan kasvot ovat, mitä asioita ne ovat, mitä ne eivät ole ja miltä ne näyttävät? Minkälaiset kasvot tuon verhon takana siis ovat, vai onko siellä edes kasvoja? Jos siellä ei näytä olevan mitään tai ainakaan siellä olevia asioita ei näe eikä havaitse, niin mitä hyötyä oli edes katsoa tuon verhon taakse, jos sieltä ei näytä löytyvän yhtään mitään?

Miksi kääntää suuren kivikasan kaikki kivet, jos jo tietää 99,99 % varmuudella, että yhdenkään kiven alla ei ole eikä löydy yhtään mitään?

Uskon, että Saatana ja Lucifer ovat Jumalan luomia entiteettejä, jotka palvelevat Jumalan tarkoitusperiä tavalla tai toisella ja voisi todellakin sanoa, että Saatana ja Lucifer ovat kuin verhoja Jumalan kasvojen edessä. Saatana ja Lucifer ovat myös tavallaan Jumalan osasia, niin kuin kaikki olevaisuudessa olevat asiat ja niin kuin arkkienkelit.

Jos kuitenkin ihminen palvoo Saatanaa tai Luciferia, hänhän palvoo kuitenkin eräällä tavalla myös persoonaa ja persoonallista olentoa samaan aikaan, vaikka ei mieltäisi asiaa sellaiseksi.

Jos minä olen joki, joka virtaa, niin miksi minä olisin vain joki, joka virtaa vain ja ainoastaan alaspäin? Henkisessä todellisuudessa ei ole samalla tavalla rajoittavia tekijöitä kuin aineellisessa olemassaolossa. Henkisessä todellisuudessa puut voivat kävellä käyttäen juuria jalkoinaan ja kukat voivat laulaa niin kuin ihmiset. Magia ja maagiset asiat ovat normaaleja ja tavallisia henkisessä olemassaolossa.

Miksi minä siis virtaisin vain ja ainoastaan alaspäin? Miksi minä en muka olisi juuri se joki, joka voi virrata ja virtaa, vaikka mihin suuntaan tahansa, jopa samanaikaisesti, tai ainakin vuoron perään eri suuntiin? Mikä sen estäisi? Jos vaan osaan avata mieleni ja ajatella neliulotteisesti ja jopa viisiulotteisesti.

Jos ei omaa tasapainoaistia ja suunta-aistia, eikä tiedosta painovoimaa, tietääkö ihminen missä todella on yläpuoli ja alapuoli?

Musta ei muutu valkoiseksi vain sanomalla, että se on valkoinen ja valkoinen ei muutu mustaksi vain sanomalla, että se on musta.

Jos sanoo, että Jumala on persoona ja Hän ei ole kaikkialla läsnä persoonallisen olemuspuolensa ulkopuolella, ainakaan kaikkialla, väittää, että Jumalalla on rajansa, jota Hän ei voisi millään ylittää, vaikka kuvittelisin, että Jumala on todellakin muodossa tai jopa muodottomuudessa kaikkialla läsnä muodossa tai toisessa tai sitten ainakin muodottomuudessa.

Se joka väittää, että Jumalalla ei ole muotoa, mutta Hän voi ottaa muodon ja sitten katoaa taas muodottomaksi absoluuttiseksi energiakentäksi ilman muotoa, väittää myöskin, että Jumalalla on selvä rajoitus, vaikka voisin kuvitella, että Jumala on samalla aina ja ikuisesti sekä muodon omaava, että muodoton. Jumalahan on myös ajassa sekä ikuisuudessa. Ajan virrassa ja samalla täysin sen ulkopuolella.

Eikö mysteerien ajattelemisen ja pohtimisen tarkoitus ole juuri se, että mysteerit ratkaistaan. Jos haluan nähdä Tosirakkaani ja Hän on näkymättömyysviitan alla, jos haluan kerran nähdä Hänet ja Hän ei suostu näyttäytymään, enkö kokeilisi vetäistä näkymättömyysviittaa Hänen yltään, jotta näkisin Hänet? Ehkä näkymättömyysviitta on kepponen ja Hän haluaa, että minä vetäisen sen pois lopulta. Eikö piiloleikin tarkoituskin ole, että etsittävä lopulta löydetään?

Kṛṣṇahan on kirjoituksen mukaan nuori kepposten tekijä ja pilailija, mutta Hänen pilansa olivat aina aidosti hauskoja ja monet pitivät niitä humoristisina ja jopa niiden kohteet olivat hauskuuden hurmoksessa niiden aikana ja jälkeenkin.

Eikö se olekin viihdyttävä leikki, että Kṛṣṇa on pistänyt näkymättömyysviitan päälleen, kun olen mennyt tapaamaan Häntä ja en aluksi näe Häntä? Minä vain kysyn, ”Missä olet?” ja Hän vain vastaa huvittuneella eteerisellä äänellä, ”Piilossa”, kunnes minä tunnen kädelläni näkymättömyysviitan ja vedän sen Hänen päältään ja Hän paljastuu ja meillä on molemmilla hirvittävän hauskaa ja me molemmat nauramme kauheasti. Eikö tuo kuulosta ollenkaan yliaistilliselta onnellisuudelta?

Miksi leijua painottomuudessa ikuisesti Brahman-sädehohteessa henkisenä lähes muodottomana amebana muitten enemmän tai vähemmän samannäköisten henkisten amebojen joukossa missä juuri mitään ei koskaan tapahdu? Henkiset amebat vain puhuvat telepaattisesti ja vaihtavat mielikuvia ja muistoja tai sitten ovat vain ikuisesti hiljaa vailla selkeitä ajatuksia ja tuntemuksia.

Miksi kuunnella yhtä ja samaa nuottia katkeamattomasti pitkään. Se kuulostaa vain ärsyttävältä ja inhottavalta turhalta melulta. Se on vaihtelu ja variaatiot, jotka tekevät äänistä ja ääniyhdistelmistä musiikkia.

Jos olet Jumalan edessä, miksi tyytyisit vain katsomaan Häntä silmiin ja te kaksi vain katsoisitte toisiinne ja hymyilisitte, mutta ette koskaan ikinä puhuisi toisillenne tai viettäisitte aikaanne toistenne kanssa muutenkin kuin vain hiljentymällä ja hymyilemällä katsekontaktissa?

Jos Saatana ja Lucifer ovat tavallaan myös Jumala, jos palvoo Saatanaa tai Luciferia yksisuuntaisesti, miksei henkilö haluaisi tavata hänet ja olla hänen kanssaan tekemisissä ja tehdä hänen kanssaan ylipäätään asioita? Eikö saatananpalvoja tai luciferilainen haluaisi leikkiä jumalaisia leikkejä herransa kanssa ja tehdä hänet onnelliseksi ja tulla itse samalla onnelliseksi?

Toisaalta onnellisuuden tavoittelussa on omat eri puolensa. Niin kuin hyvä veli Kenazis sanoi, onnellisuus on seurausta mielekkäästä toiminnasta, jonka kokee hyväksi, hyveelliseksi, moraaliseksi ja oikeaksi. Varsinkin, jos se on laadullisesti oikeasti sitä eikä pahantekoa ja julmuutta, josta sadisti saa vahingoniloa. Julmuushan luo ainakin huonoa karmaa, joka palaa kipuna ja kärsimyksenä. Onnellisuus on tavallaan samaan aikaan sekä pääseuraus, että sivuseuraus mielekkääksi kokemastaan toiminnasta. Molempia, ei vain ja ainoastaan toista.

Ainoa varjopuoli onnellisuuden tavoittelussa on se, että jos sen näkee niin voimakkaasti itseisarvona ja suurena päämääränä ja sille laittaa paljon erilaisia ja monimutkaisia ehtoja, niin silloin onnen ja onnellisuuden tavoittelu voi olla vaikeaa tai ainakin omalla tavallaan hankalaa. Mitä enemmän onnellisuudelle ja onnelle laittaa ehtoja ja monimutkaisempia ehtoja, sitä todennäköisemmin nuo kaikki ehdot eivät täyty. Siitä maailmantuskasta on myös kysymys. Tämän todellisuuden ja maailman, jossa elämme nyt, kyky ja potentiaali ja kaikki mahdollisuudet toteuttaa erilaisia toiveita ja haluja ja mielikuvituksen vaateita, ovat aika rajalliset ja vajavaiset.

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä on loppujen lopuksi aika vähän ja rajallisesti resursseja ja mahdollisuuksia käytettävissään ja suurimman osan kohdalla asiaan ei tule mitä todennäköisimmin suurta muutosta elämän aikana. Vain äärimmäisen harva ihminen on ja tulee olemaan poikkeus tässä asiassa.

Tämä maailma ei ole mikään paratiisi, ei edes maallinen paratiisi suurimmalle osalle ihmisistä, ei ainakaan nyt eikä todennäköisesti ihan lähiaikoina. Maailman ongelmat, niin pienet ja suuret, maailman ihmisten enemmistön köyhyys, sodat, sisällissodat, väkivalta, julmuus, epäoikeudenmukaisuudet, kurjuus ja kärsimys todistavat tämän asian. Niin kuin Nefastoskin on sanonut: ”Maailmassa on särö.”

Buddhalainen filosofia sanoo: ”Elämä on kärsimystä.” Itse sanoisin kuitenkin niin, että elämä itsessään ei ole kärsimystä. Elämässä on väistämätöntä kärsimystä. Elämään vain sisältyy väistämätöntä kärsimystä.

Toisaalta Dalai Lama sanoi: ”Kipu on väistämätöntä, kärsimys on valinta.” Hän tarkoitti sitä, että kun ihminen juuttuu kipuun tai johonkin epämiellyttävältä tuntuvaan asiaan auttamattomasti eikä suostu päästämään siitä irti, edes ajan kanssa, vaikka pitäisi ja voisi, tuo luo ihmiselle kärsimystä. Tässä on kysymys tarttumattomuuden ja kiintymättömyyden periaatteesta.

Kiintymyssuhteista ja kiintymyksistä pitää osata myös päästää joskus edes ajan kanssa irti ja mennä eteenpäin uusiin asioihin ja uusiin elämäntilanteisiin ja etsiä uusia asioita ja mennä vain eteenpäin ja katsoa eteenpäin eikä vilkuilla taakse.

Menneisyys ja menneisyyden traumat voivat kuitenkin sattua ja tuntua ikävältä, mutta sitä voi joko vain paeta tai sitten ainakin oppia siitä.

Unohda ne, jotka ovat satuttaneet sinua eilen, mutta älä unohda niitä, jotka rakastavat sinua tänään.

Unohda menneisyys, joka saa sinut surulliseksi ja keskity nykyisyyteen, joka saa sinut hymyilemään.

Unohda kipu, mutta älä unohda oppitunteja, jotka siitä sait.

Kenazista mukaillen. Liikaan ja ylitsevuotavaan onnen ja onnellisuuden tavoitteluun ei pidä jäädä auttamattomasti jumiin ja kuvitella, että jos nämä kaikki lukemattomat toiveet ja ehdot, joita määritän onnellisuudelleni, eivät toteudu, en voi olla todellisuudessa onnellinen, en voi olla täydellisen onnellinen, en voi olla riittävän onnellinen. Tässä on onnen tavoittelun ansa, josta Kenazis puhui. Tässä on myös kysymys elämän janosta, josta buddhalainen filosofia ja uskonto varoittaa.

Liiallinen ja vääränlainen elämänjano aiheuttaa kärsimyksen elämässämme. Vapautuminen kärsimyksestä tapahtuu liiallisen ja vääränlaisen elämänjanon hallitsemisessa ja hillitsemisessä ja elämänjanon poistamisessa tai ainakin minimoinnissa, jos sitä ei voi täysin poistaa.

Olen puhunut. Minua viisaammat korjatkoot minun sanomisiani, jos on tarvetta.
Jos on itse paha, koko maailma on paha. Intialainen sananlasku, Urdu
Joka ei toisille pahaa toivo kuten ei itselleenkään, häntä ei paha kohtaa syyn puuttumisen vuoksi. Viṣṇupurāna, Intia
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Persoonallisesta Jumalasta

Post by Kenazis »

Fra Shivaprasaadan puheenvuorossa oli mielenkiintoisia asioita joita jäin miettimään. Menen taas lainaus-tekniikalla selkeyden ja laiskuuden vuoksi.
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Sanot, että Saatana on viimeinen verho Jumalan kasvojen edessä. Yhdyn väitteeseesi osittain, mutta on hieman erikoista, että sanot Saatanan olevan vain verho, mutta et kutsu häntä Jumalaksi, et edes pienellä j-kirjaimella. Luciferilaisen ja Satanistisen filosofian mukaan väitteesi on mielenkiintoisessa valossa.
ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten Luciferilainen ja Satanistinen filosofia tekee mielenkiintoisen ylläolevasta?
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Jos Saatana on vain viimeinen verho Jumalan kasvojen edessä, minkälaiset nuo Jumalan kasvot ovat, mitä asioita ne ovat, mitä ne eivät ole ja miltä ne näyttävät? Minkälaiset kasvot tuon verhon takana siis ovat, vai onko siellä edes kasvoja? Jos siellä ei näytä olevan mitään tai ainakaan siellä olevia asioita ei näe eikä havaitse, niin mitä hyötyä oli edes katsoa tuon verhon taakse, jos sieltä ei näytä löytyvän yhtään mitään?
Miksi kääntää suuren kivikasan kaikki kivet, jos jo tietää 99,99 % varmuudella, että yhdenkään kiven alla ei ole eikä löydy yhtään mitään?
Juuri tuo 0,01% on se mysteerin mahdollisuus ja 99,99% työstä tekee meistä viisaampia.
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Jos kuitenkin ihminen palvoo Saatanaa tai Luciferia, hänhän palvoo kuitenkin eräällä tavalla myös persoonaa ja persoonallista olentoa samaan aikaan, vaikka ei mieltäisi asiaa sellaiseksi.
Onko näin välttämättä, jos näkee Saatanan ja Luciferin voimina, ideoina tms?
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Jos minä olen joki, joka virtaa, niin miksi minä olisin vain joki, joka virtaa vain ja ainoastaan alaspäin? Henkisessä todellisuudessa ei ole samalla tavalla rajoittavia tekijöitä kuin aineellisessa olemassaolossa. Henkisessä todellisuudessa puut voivat kävellä käyttäen juuria jalkoinaan ja kukat voivat laulaa niin kuin ihmiset. Magia ja maagiset asiat ovat normaaleja ja tavallisia henkisessä olemassaolossa.
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Jos sanoo, että Jumala on persoona ja Hän ei ole kaikkialla läsnä persoonallisen olemuspuolensa ulkopuolella, ainakaan kaikkialla, väittää, että Jumalalla on rajansa, jota Hän ei voisi millään ylittää, vaikka kuvittelisin, että Jumala on todellakin muodossa tai jopa muodottomuudessa kaikkialla läsnä muodossa tai toisessa tai sitten ainakin muodottomuudessa.
Tässä ehkä se ongelma on juuri käsitteen ”persoona” merkitys. Persoona on jotain rajattua. Joissakin Kristillisissä teorioissa todetaan (en muista tarkkaan nyt missä), että edes Jumala ei voi rikkoa omia rajojaan ja lakejaan. Itse kannatan enemmän tällaista näkemystä, joissa Jumala rajoittaa kyseisen maailman rajat, kuin sellaista, joissa Jumala pystyy mielivaltaisesti rikkomaan kaikin tavoin kaikkia lakeja, niin luonnonlakeja kuin logiikankin lainalaisuuksia. (tähän jää mielenkiintoinen (näennäinen) ristiriitaisuus omalta osalta).
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Eikö mysteerien ajattelemisen ja pohtimisen tarkoitus ole juuri se, että mysteerit ratkaistaan.
Mysteerien ratkeaminen poistaa mysteerin. Siinä mielessä ratkeaminen tuhoaa mysteerin, mutta samalla poistaa ”valheellisia mysteerejä”. Tieteen ja Kristinuskon historiallinen suhde on hyvä esimerkki tästä.
Shivaprasaada wrote: Thu May 25, 2023 11:16 pm Eikö se olekin viihdyttävä leikki, että Kṛṣṇa on pistänyt näkymättömyysviitan päälleen, kun olen mennyt tapaamaan Häntä ja en aluksi näe Häntä? Minä vain kysyn, ”Missä olet?” ja Hän vain vastaa huvittuneella eteerisellä äänellä, ”Piilossa”, kunnes minä tunnen kädelläni näkymättömyysviitan ja vedän sen Hänen päältään ja Hän paljastuu ja meillä on molemmilla hirvittävän hauskaa ja me molemmat nauramme kauheasti. Eikö tuo kuulosta ollenkaan yliaistilliselta onnellisuudelta?
Miksi leijua painottomuudessa ikuisesti Brahman-sädehohteessa henkisenä lähes muodottomana amebana muitten enemmän tai vähemmän samannäköisten henkisten amebojen joukossa missä juuri mitään ei koskaan tapahdu? Henkiset amebat vain puhuvat telepaattisesti ja vaihtavat mielikuvia ja muistoja tai sitten ovat vain ikuisesti hiljaa vailla selkeitä ajatuksia ja tuntemuksia.
Miksi kuunnella yhtä ja samaa nuottia katkeamattomasti pitkään. Se kuulostaa vain ärsyttävältä ja inhottavalta turhalta melulta. Se on vaihtelu ja variaatiot, jotka tekevät äänistä ja ääniyhdistelmistä musiikkia.
Jos olet Jumalan edessä, miksi tyytyisit vain katsomaan Häntä silmiin ja te kaksi vain katsoisitte toisiinne ja hymyilisitte, mutta ette koskaan ikinä puhuisi toisillenne tai viettäisitte aikaanne toistenne kanssa muutenkin kuin vain hiljentymällä ja hymyilemällä katsekontaktissa?
Jos Saatana ja Lucifer ovat tavallaan myös Jumala, jos palvoo Saatanaa tai Luciferia yksisuuntaisesti, miksei henkilö haluaisi tavata hänet ja olla hänen kanssaan tekemisissä ja tehdä hänen kanssaan ylipäätään asioita? Eikö saatananpalvoja tai luciferilainen haluaisi leikkiä jumalaisia leikkejä herransa kanssa ja tehdä hänet onnelliseksi ja tulla itse samalla onnelliseksi?
Pitää rehellisesti myöntää, että olen tippunut kärryiltä näissä esimerkeissäsi. En ymmärrä vertauskuvallisuuttasi ja konkreettisemmin ajateltuina en saa niihin mitään positiivista yhteyttä.
"We live for the woods and the moon and the night"
Locked