Turms, kuolematon

Keskustelu muusta kuin Azazelin Tähden omasta kirjallisuudesta.
Locked
Elen
Posts: 2
Joined: Sun Apr 10, 2022 8:13 pm

Turms, kuolematon

Post by Elen »

Varjon kaltaisina, kuun hohteessa kohosivat kuuruumiini käsivarret ilmaan. Mutta sanoin ”Taivaallisenakaan en tahdo palvella sinua jumalatar.” Kuuruumiini ei harhauttanut minua enää. Sen sijaan kasvoi silmiini suojelusenkelini siivekäs valoruumis, kauneinta ihmisruumista kauniimpana. Hän lähestyi minua elävämpänä kuin mainen ihminen, istahti lepovuoteeni laidalle ja hymyili kaihoisasti minulle. Sanoin ”Koske minua kädelläsi, jotta tuntisin vihdoin sinut. Vain sinua ikävöin enää väsyttyäni himoitsemaan kaikkea maista.” ”Ei ei”, hän sanoi. ”Vielä et tunne minua, mutta kerran olet tunteva minut. Ketä tahansa olet maanpäällä rakastanut, vain minua olet rakastanut hänessä. Me kaksi, sinä ja minä, olemme erottamattomat, mutta aina erillämme, kunnes vihdoin saan sulkea sinut syliini ja kantaa sinut vahvoilla siivilläni pois.”

Mika Waltarin kirjassa Turms kuolematon on kaunis vertaus Turmsin kaipuusta kohti omaa korkeampaa itseä, joka voidaan nähdä suojelusenkelin vertauskuvana. (Augoiedes, Lucifer) Tämä kyseinen kirja on eräs suosikki kirjoistani. Tarinassa Turms kokee erilaisia kokemuksia, jotka saavat hänet kaipaamaan yhä vahvemmin omaa ”suojelusenkeliään” ja vapautumista maallisuuden harhasta.

”En pelkää sinua, Khimaira” Huusin yksin huoneessani. ”Yhä elän ihmisen elämää, minää Turms, en kuolematon, vaan ihminen kaltaisteni joukossa.” Mutta vielä kerran huudettuani uhmani julki tiesin, ettei se ollut totta. En ollut enää ihmisten kaltainen, vaan eronnut heistä. Ketään ei ollut enää ympärilläni, jota olisin kaivannut läheisekseni. Rikkauteni oli minulle kyllästys. Valtani taakka. Ruoka väsytti minua. Viini ei jaksanut ilahduttaa minua. Ihmisten puhutteleminen vaivasi minua. Päätösten tekeminen oli minulle ponnistus.

Tämä kuvaa hyvin monelle okkultistille varmasti tuttua vaihetta, jota voisi kuvata ns. maailmasta erkanemisen illuusioksi, jossa okkultistisella tiellä oleva ihminen kokee erillisyyttä ympäröivää pinnallista elämää kohtaan. Tällaisia vaiheita olen itsekin kokenut tietyissä kohtaa polkuani, mutta kuitenkin lopulta löytänyt tieni ulos tästä muistamalla kaiken ykseyden ja kokemalla sen vahvasti omassa elämässäni ja toiminnassani.

”Tunnustan, sanoin, ”Tunnustan. Kaikki elämäni teot, jotka olen itse päättänyt itsepintaisesti omasta tahdostani, kaikki ne teot ovat olleet väärin, vahingollisia itselleni ja muille. Vain seuratessani sinun johdatustasi itse tietämättä miksi, unissakävijän tavoin, olen erehtymättömästi osunut oikeaan. Mutta mikä minä olen, Turms, ja miksi olen tällainen, sen tahdon vielä selvittää itselleni. Omasta tahdostani enkä sinun tahdostasi, jotta en unohtaisi”, ”Tosiaan olet tehnyt kaikkesi jotta uskoisin, mutta vieläkään en usko. Niin paljon olen yhä ihminen. Vasta sitten uskon, kun jossakin toisessa elämässä havahdun kerran myrskynjyrinä korvissani ja muistan ja tunnen itseni. Kun niin tapahtuu olen veroisesi, Silloin voimme paremmin sanella ehtomme toisillemme.”

Tässä voidaan nähdä se kuinka emme voi astua harhaan jos toimimme meidän korkeammasta itsestä käsin, mutta ihminen on niin samaistunut omaan egoonsa ts. alempaan itseensä, että tästä käsin toimien aiheuttaa harmia itselleen ja muille ihmisille.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Turms, kuolematon

Post by Benemal »

Aikoinaan ajattelin, että pitäisi lukea se Sinuhe, mutta luen ensin jotain muuta Waltarilta ja sitten jos se on hyvä, niin ehkä Sinuhekin on. Ensin Johannes Angelos, joka oli erinomainen. Sen jälkeen Turms, kuolematon. Tämä kirja teki suuren vaikutuksen. Vain muutamaa kirjaa lukiessa olen jatkuvasti ihmetellyt, miten kukaan voi kirjoittaa tällaista? Kuinka yli 2000 vuotta sitten kadonnut kulttuuri elää tekstissä? Vaikka myös Sinuhe, Mikael Karvajalka/Mikael Hakim ovat mestariteoksia, niiden "areena" on tutumpi ja sen takia Turms, kuolematon on eksoottisempi.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Turms, kuolematon

Post by Smaragd »

Elen wrote: Mon Apr 11, 2022 2:15 pm Tämä kuvaa hyvin monelle okkultistille varmasti tuttua vaihetta, jota voisi kuvata ns. maailmasta erkanemisen illuusioksi, jossa okkultistisella tiellä oleva ihminen kokee erillisyyttä ympäröivää pinnallista elämää kohtaan. Tällaisia vaiheita olen itsekin kokenut tietyissä kohtaa polkuani, mutta kuitenkin lopulta löytänyt tieni ulos tästä muistamalla kaiken ykseyden ja kokemalla sen vahvasti omassa elämässäni ja toiminnassani.
Tulkitsin kirjasta lainaamasi ensimmäisen pätkän sisältävän myös hienovaraisen viittauksen tähän: "Vain sinua ikävöin enää väsyttyäni himoitsemaan kaikkea maista.” ”Ei ei”, hän sanoi. ”Vielä et tunne minua--" Eli aina maailmalta kuolemisen prosessien jälkeen on tavallaan uusi mahdollisuus nähdä elävä merkityksen henki materian maailmassa ja kohdata immanentti jumala - tulla yhdeksi kuolemattomuudessaan ja kuolevaisuudessaan. Luin tänään pitkästä aikaa, tai ehkä jopa ensimmäistä kertaa (saatoin aikoinaan haluta kohdata hymnit ensin neitseellisemmällä silmällä suoraa runollisten ilmaisujen läpi enkä ehkä koskaan palannut kommentaareihin) Fosforoksen alaviitteet Suuren Äidin Hymniin ja siinä kuvaillut näkymät aineen neitseellisyydestä liittyvät tähän mortifikaation ja vivifikaation teemaan vahvasti:
Fosforos - Legifer & Clavis Magica wrote:Sinä ikuisesti tahraton = Vaikka inhimillinen maailma nykyisellä ajalla on kaikkea muuta kuin "tahraton", materia itse pysyy aina puhtaassa ja viattomassa tilassa; kaikki lika syntyy ihmisen väärin keskitetystä psykologiasta.

&

Riemuitse sinä, joka synnytät ikuisen valon kirkkauden [kun mortifikaation vaihe on läpikäyty, ihmisen on täytettävä alempi olemuksensa alkuperäisellä puhtaalla ilolla, jotta psykologia voisi välittää puhdasta valoa Egosta persoonalliseen mieleen; tämä on se valo, jonka kautta henkistetyn elämänvoiman uudestisynnyttävä voima toimii].

Turms, kuolematon wrote: ”Tosiaan olet tehnyt kaikkesi jotta uskoisin, mutta vieläkään en usko. Niin paljon olen yhä ihminen. Vasta sitten uskon, kun jossakin toisessa elämässä havahdun kerran myrskynjyrinä korvissani ja muistan ja tunnen itseni. Kun niin tapahtuu olen veroisesi, Silloin voimme paremmin sanella ehtomme toisillemme.”
Nähdäkseni tässä kohtaa ollaan myös tienristeyksessä, jossa omaa dharmaa ei vielä tunnisteta, vaan sitä vasta etsitään. Vielä ei kyetä kuljettamaan laajemmalle maailmaan korkeamman itsen impulsseja niitä reittejä pitkin, joihin alempi minä on omalla tahollaan hakeutunut. On yleistä että me ihmiset intohimoisina paneudumme johonkin tekemiseen elämässämme, mutta emme kuitenkaan koe merkityksellistä täyttymystä ja haemme sitä sitten uskonnoista ja kenties jopa okkultismista. Miten nämä kaksi, korkea henki ja maallinen intohimo sitten toisi yhdeksi poluksi on itsessään taas todella suuri työ joka usein vaatii niin isoja muutoksia ja työstöä intohimonsa uudelleensuuntaamisessa ettei tällaista työtä tule heti edes ajatelleeksi ja kenties ihminen jättää tarttumatta siihen, kuten kirjan henkilö vihjailee. Joskus taas intohimon kohde on monella suuntaa ja niistä saattaa vasta pitkän työstämisen jälkeen ikään kuin vahingossa muodostua portteja selkeämmin dharman äärelle palvelemaan yhtä kokonaisuutta.

Waltarista ja tulenkantajista yleisesti muistuu mieleen lukion äidinkielen tunti, jossa aihetta sivuttiin. Tulenkantajien nimi herätti heti jonkin syvällä lymyilevän olennon mielenkiinnon, valoa kantava arkkityyppinen hahmo piirtyi väkevästi mieleen, mutta kun keskeisiksi teemoiksi kerrottiinkin kaupungillistuminen ja kaupunkiromantiikka niin johan alkukantaista voimaa uhkuviin fantastisiin korpiin kaipaleva nuori sydän sai kokea pettymyksen. Nykyään saatan jollain tapaa ymmärtääkin tuota ajatusta kaupungista sivilisaation hedelmää kannattelevana keskuksena, joka jostain raosta puskee ulos muutakin kuin pelkkiä korpituvassa hikoiltuja selviytymiskamppailun karpaloita.

Olisi mielenkiintoista palata ajassa tuolle äidinkielentunnille ja kuunnella olisiko tarkkaavaisempi huomio voinut ottaa kiinni jo silloin jostain järjestäytyneen okkultismin ja salatieteen laahustavista nyöreistä, vai peiteltiinkö opetuksessa sitä puolta tulenkantajista. Tai ehkä okkultismi ei tosiaan ollut niin vahvasti läsnä ks. kirjailijaryhmittymässä? Muistan lukeneeni Sinuhe egyptiläistä siihen saakka kun kirjassa ilmenevät ateistiset puolet alkoivat olla liian tylsää luettavaa sen ajan elämänvaiheelleni, jossa olin itse juuri astumassa kunnolla pois ateismini jälkitiloista. Kontrastina kesken jääneelle Sinuhe egyptiläiselle on mielenkiintoista että Turms, kuolematon omaa tällaisia melko spesifejäkin ja suht vakiintuneita okkulttisia termejä kuten "kuuruumis", mikä kenties osoittaa teosofian vaikutukseen suomenkielessä ja suomalaisessa kirjallisuudessa. Kirja on ilmestynyt useampi kymmen vuotta tulenkantajien hajaantumisen jälkeen, joten nuorten kirjailijoiden nuori henki on saattanut tässä vaiheessa kypsyä ainakini Waltarin kohdalla kohti järjestäytyneemmin hahmottuvaa salatiedettä.

Tämä ei ole pelkästään mitään tyhjänpäiväistä historian ja kuolevaisen kulttuurin äärellä saivartelua, vaan tässä raottuu hieman esiin se miten kulttuureja pystyy kehittämään, ja siten auttamaan yksilöiden okkulttista kehitystä melkein salavihkaan tuomalla kielellisiä käsitteitä yleisen kulttuurin piiriin. Yksi Waltarin kirja on jo jotain, mutta jos sanat ja käsitteet saa tuulta alleen enemmänkin niin tietoisuus aiemmin epämääräiseksi jääneiden konseptien suhteen alkaa realisoitumaan pikku hiljaa laajemminkin. Tämä on erittäin oleellista, sillä se hivuttaa aavistusta ja myöhemmin ymmärrystä metafyysisistä seikoista ihmisten tajuntaan jolloin ainakin mahdollisuus ihmisten omien kokoonpanojensa selkiytymisestä avautuu lähemmäksi yksilöä. Tällöin myös okkulttiset seurat alkavat kenties avautumaan selkeämmin todellisina mahdollisuuksina työstää esiin ihmisyyden salattuja puolia ja edesauttaa kollektiivisen tehtävämme toteutumista.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Turms, kuolematon

Post by Benemal »

Kirjassa on enemmän mystiikkaa, kuin Waltarin muissa historiateoksissa (mitä olen lukenut), ehkä siksi suosikkini. Aika on noin 500 e.a.a. Etruskilaisessa sivilisaatiossa. Eli ei kauan ennen kuin Rooma tuhosi sen. Kohtaloaan etsivä Turms myös käy kysymässä neuvoa Delfoin Oraakkeleilta ja mitään tällaista kirjassa ei esitetä oppimattomien taikauskona. Ei edes sisälmyksien tulkintaa. Toisaalta kertojahan on Turms itse, eikä Waltari.

edit kaksi virhettä
Locked