The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Missä määrin pelin varjolla on mahdollista vaikuttaa tekojen seurauksiin?

Esimerkki
Tosi-televisio ohjelmassa luodaan keinotekoinen maailma, jossa pettämällä ja valehtelemalla voi menestyä. Voiko tavallisessa elämässään totaalisen rehellinen henkilö heittää pelitilanteen ajaksi hyveensä syrjään, ja voittaa pettämällä toverinsa, ilman että tästä seuraa samanlaisia karmisia seurauksia, kuin jos hän olisi petkuttanut tiensä huipulle muussa kuin pelitilanteessa? Jos siis joukko ihmisiä sopii yhteiset pelisäännöt, missä määrin tämä vaikuttaa pelitilanteessa tapahtuvien tekojen kosmisiin seurauksiin?

Entäpä tilanne jossa pelin säännöistä löydetään porsaanreikä, jonka myötä henkilö voi rikkoa pelin henkeä vastaan, ilman että häntä voidaan rankaista.

Pelitilanteina voitaisiin myös laajemmin pitää sitä byrokratiaa jonka avulla yksilö ja virasto kommunikoivat. Ja miksei myöskin valtioiden lakeja? Jos voidaan, miten tähän voitaisiin soveltaa ruusuristiläistä ohjettaa "maassa maan tavalla"?

Eivätkö myös niin kutsutut laboratorio-olosuhteet ole pelitilanne?

Onko oikeutetumpaa mennä harjoittamaan paheitaan sinne missä se on sallittua? Onko oikein lähettää rikollinen kärsimään rangaistustaan sinne missä laki on ankarin?

Ja lopultahan koko olemassaolon sanotaan olevan peliä ja leikkiä.

Jo maagisen käytännönkin kannalta on kiinnostava kysymys:
Missä määrin voidaan kosmista lakia kiertää luomalla "pelitilanne"?

Dialektiikan ja sofismin demoni on saanut veli Obnoxionin täydellisesti valtaansa!

obnoxion wrote:Jo maagisen käytännönkin kannalta on kiinnostava kysymys:
Missä määrin voidaan kosmista lakia kiertää luomalla "pelitilanne"?

Palaan ehkä muihin pelisääntöihin vielä tarkemmin, mutta tästä tuli mieleeni Gurdjieffin käyttämä sanonta:

"Edes Jumala ei voi lyödä pataässää ruutukakkosella."

Olen ymmärtänyt itse tämän mm. siten, että vaikka Absoluutin ilmentymispotentiaali on rajaton ja näin ollen se voi sisältää ja sisältää myös näennäisesti täysin vastakkaisia ja toistensa kanssa ristiriidassa olevia paradokseja, niin tietyn ilmennyksen (kosmoksen, järjestyneen rakennelman) parissa edes Kaikkivaltias ei voi rikkoa omia lakejaan, koska se rikkoisi luomisen sädettä ja emanaation hierarkiaa vastaan; todellinen kaikkeuden Jumala muuttuisi tällöin hieman antropomorfisen Jahven kaltaiseksi bi-polaarisen oireyhtymän omaavaksi vainoharhaiseksi tyrantiksi, kosmos muuttuisi kaaokseksi, laki entropiaksi. Tätä voisi verrata vaikkapa siihen, että mikäli Auringon Karitsan lailla planeetat radoilleen paimentava magneettinen voima häviäisi edes hetkeksi, niin koko järjellisesti rakennettu systeemi hajoaisi anarkiaan ja planeetat ryöstäytyisivät uloimpaan pimeyteen.

Nagahel wrote:Dialektiikan ja sofismin demoni on saanut veli Obnoxionin täydellisesti valtaansa!

Oho!

Tuolla harjoituksia koskevassa keskustelussa suositeltiin ryhtymistä johonkin mitä ei osaa, joten otin lusikan kauniiseen käteeni ja aloin puhua filosofiaa...

obnoxion wrote:Tuolla harjoituksia koskevassa keskustelussa suositeltiin ryhtymistä johonkin mitä ei osaa, joten otin lusikan kauniiseen käteeni ja aloin puhua filosofiaa...

Rukoilen puolestasi veli, sillä nyt olet hyväntahtoisessa uteliaisuudessasi eksynyt sellaisille dialektiikan upottaville soille, joilla vain pimeyden henget vaeltavat odottaen pääsevänsä iskemään kyntensä etsijän rautamaksaan. Etkö jo haista logiikan mätänevää raatoa harteillasi, sen joka tekee sydämesi raskaaksi ja painavat hartiasi kumaraan?!

Nagahel wrote:Etkö jo haista logiikan mätänevää raatoa harteillasi, sen joka tekee sydämesi raskaaksi ja painavat hartiasi kumaraan?!

Logiikasta en tiedä mitään. Mutta mitä raadon hajuun tulee, paljon muuta en tässä maailmassa haistakkaan.

Yritän selittää asiani uudestaan:

Jos minä lyön miestä kadulla, ja jos minä lyön miestä nyrkkeilykehässä, on varmasti kyse eri asiasta ja eri seurauksista. Tiedän että kyse on lopulta intentiosta, mutta jos asiaa - edes minun mielikseni - voitaisiin purkaa pienempiin osiin, missä määrin seurauksiin vaikuttaa se, että ensimmäisessä tilanteessa on niin sanotusti tosi kyseessä, kun jälkimmäisessä on kyse yhteisiin sääntöihin perustuvasta pelitilanteesta?

Entäpä sitten kun kyseessä on maan tapa tai valtion laki? Hebrealaisten legendat kertovat että Sodoman kaupungissa lähimmäisen auttaminen oli lailla kielletty. Tämä tuo mieleeni Suomen pääministerin kehoituksen olla antamatta kerjäläisille rahaa. Missä määrin, jos missään, joutuu Sodoman lainkuuliainen kansalainen - mikäli hän on ennemmin yksinkertainen ja auktoriteettiuskollinen kuin kiero ja opportunistinen - kantamaan laiminlyöntiensä seuraukset? Onko lainkuuliaisuus lieventävä asianhaara? Entä missä määrin huonon lain laatija ja täytäntöönpanija joutuu kantamaan näiden lainkuuliaisten tekojen surauksia?

Kertokaa, Veljet, jos tiedätte, sillä minä en ole varma.

Kiitos viehättävästä avauksesta veli obnoxionille. Valitsen vastata tähän & jätän toistaiseksi syrjään tuon erittäin kiehtovan keskustelunalun Saatanan aspekteista, siinä toivossa että muut kirjoittajat pääsevät paremmin esiin jos me vakijäsenet emme ole aivan koko ajan äänessä...

obnoxion wrote:Jo maagisen käytännönkin kannalta on kiinnostava kysymys:
Missä määrin voidaan kosmista lakia kiertää luomalla "pelitilanne"?

Mielestäni karmaa ei voida huijata eikä siltä voida ottaa vapaapäiviä. Ajatus siitä että jonkinlaisessa virtuaalitodellisuudessa tai muun mallinnoksen puitteissa voitaisiin vaihtaa arvoja kuin vaatteita on mielestäni vääränlaista jesuitismia. Koska todellisuus on niin plastinen ja jokainen tilanne vaatii erilaisia lähestymistapoja, vaaditaan asteittain luotavaa ytimellistä eheyttä, joka ulkoisesti voi ottaa erilaisia muotoja - mutta tämä on hieman eri asia kuin se mitä kysyit (jos ymmärsin oikein), joten en nyt lähde sille polulle. Ehkäpä siitä tulee puhetta myöhemmin.

Omana mielipiteenäni pelitilannetta ei voida ihmistekoisesti luoda (erillistää esim. eettisestä toiminnasta), vaan se että kosmos on leikkiä ilmenee juuri siinä, että kaiken virtuaalisuus on samalla kosketuksessa ytimeen ja suureen Merkitykseen. Että olemassaolo on peliä on samalla ymmärrettävä mielestäni yhtä hyvin niinkin päin, että peli on olemassaoloa: näillä kahdella ei voi olla eri sääntöjä.

obnoxion wrote:Onko oikeutetumpaa mennä harjoittamaan paheitaan sinne missä se on sallittua?

Niin kauan kuin on tiedostamatonta epäeheyttä, on väistämättä kaksinaismoralismia jo siksi, että uneen vaipuva ihminen jää omaan astraaliseen pyörteeseensä & tulee sen kantamaksi. Asiat joita olisi halunnut tehdä mutta ei ole tehnyt ulkokuoren vuoksi rakentuvat uneksijan astraalisen maailman osiksi. Juuri tämän ihmiskunnan kaksinaismoralismin vuoksi astraalimaailma, jonka kâma voisi olla niin vapautunutta & energista, on kyennyt kietomaan itseensä kriminaalisesti vahingoittavia tekijöitä. Siten "peli" on koko ajan läsnä, mutta tuo "peli" (subjektiivinen keinotodellisuutemme) on edelleen karman piirissä. Vapaa-aluetta ei ole, koska jo yksin tunne luo ilman fyysistä tekoa, ja ilman impulssia (tunnetta) ei ole olemassa fyysistä tekoa. Kuten fra Nagahel yllä esitti, mikäli jonkinlainen takaportti olisi mahdollinen, se romuttaisi & olisi jo romuttanut koko rakenteen, tai oikeammin tuota ilmapalloa jossa on reikä ei olisi koskaan saatu puhallettuakaan. (Poislukien reikä josta se puhallettiin, mutta tämä on hieman eri mysteerio.)

obnoxion wrote:Jos minä lyön miestä kadulla, ja jos minä lyön miestä nyrkkeilykehässä, on varmasti kyse eri asiasta ja eri seurauksista.

Kuten sanoit, ehdottomasti tärkeintä on intentio. Silti voi jaotteluja tietysti tehdä.

Muistetaan, että fyysisen teon sijasta meillä on koko kolminaismaailman malli: fyysinen, tunteellinen, älyllinen. Jokaisen tekijän positio tai dispositio vaikuttaa jokaiseen hetkeen luoden kyseisen hetken sävelen & karman. Ja koska fyysinen taso itsessään on itse asiassa täysin neutraali ja mekaaninen (puhdas aine, so. puhdas energia, ei omaa johonkin tiettyyn suuntaan kulkevaa liikevoimaa irrotettuna muista impulsseista), sillä ei myöskään ole karmaa samassa merkityksessä kuin muilla osatekijöillä. Itse fyysisen toimen vaikutukset voimme siis viivata yli, koska pelkkä fyysinen ei edes VOI toimia. Aine on inertti tai, nähtynä toisin, valona loistava ja siis "kaikkitoimiva"; ilman karmaa.

Jää siis kaksi määrittävää tekijää: tunne ja äly. Näistäkin jälleen jälkimmäinen, alempi järki, on pelkkä koneisto joka punnitsee ja määrittelee mikä milloinkin on edullisinta. Se on neutraali ja vailla karmaa. Ainoana jää jäljelle tunne.

Tietyssä mielessä tämä "tunnemagnetismi on ainoa joka luo karmaa" on melkein sama kuin sanoa "intentio on tärkein määrittävä tekijä". Siinä määrin kuin tunneimpulssissa on (vaikkapa salaista) itsekkyyttä, se sitoo; siinä määrin kuin se pyrkii ilmaisemaan itseään oikein ja elättämättä itseään muiden kustannuksella, se antaa eikä ota, eikä karmaa synny.

On siis tarkkailtava "peliä pelaavan" ihmisen emotionaalista, so. astraalista rakennetta. Loppujen lopuksi ei siis ole mitään väliä sillä onko luotu näennäiset oikeudet tehdä jotakin, sillä se mikä kutsuu karmisen vaikutuksen on mielen dispositio. Maailmakonetta ei voida huijata eikä sille voida luoda poikkeuksia. Ainoa mitä peliksi julistaminen saattaa tässä suhteessa tehdä on, että se ikään kuin pehmentää tunteemme, siten myös itsekkyytemme, ja seurauskin on siten vähemmän kiivas. Mutta se tulee ilmenemään.

Tästä näyttää seuraavan, että jos joku "pelaa peliä" eikä välitä lopputuloksesta, hän periaatteessa voi tehdä mitä tahansa. Käytännössä asia ei kuitenkaan toimi näin: vahingoittavien asioiden magneettinen aura on sellainen, että ihminen ei halua olla niiden kanssa tekemisissä. Syntyy luontainen hyljintä, jonka vain oma sidonnaisuus voi kumota. Jos ne kiehtovat häntä, hän on niiden sitoma. Se, että lyön nyrkkeilijätoveriltani hampaat kurkkuun kehässä ei tietenkään ole sama asia kuin se että lyön joltakulta hampaat kurkkuun nakkikioskin jonossa, mutta se että ylipäätään koen tarvetta tai edes mahdollisuuden haluta lyödä, osoittaa sidonnaisuuttani lyömiseen toimintamuotona. Riippuen siitä saanko lyönnistäni kovat kiksit vai teenkö niin vain pelin hengessä määrittelee karman vahvuuden, mutta karma on joka tapauksessa olemassa. On olemassa piilotajuisia tunteita, ja nuo piilotajuiset tunteet luovat jatkuvasti sidonnaisuuksia asioihin joista on meille enemmän tai vähemmän haittaa. Irrottautumisen prosessi on hidas, ja energia sublimoituu vähitellen yhä kauemmas vahingoittamisesta missään muodossa. Halu luoda peli joka perustuu epäeettiselle perustalle tai osallistua tuollaiseen peliin lienee useimmissa tapauksissa osoitus siitä, että itsestä löytyy magneettinen sitoumus tuollaisiin asioihin. Teoriassa on tietenkin aina mahdollista, että osallistujalla on omat altruistiset syynsä osallistua peliin yleishyödyllisistä lähtökohdista, saadakseen aikaan tietyn salaisen vaikutuksen. Käytännössä tämä on kuitenkin ymmärrettävän harvinaista.

* * *

Vastauksesta tuli taas hieman pitkänlainen. Lähetän sen kuitenkin, sillä kysymyksenasettelusta välittyi mielestäni halu porautua mahdollisimman syvälle asian juuriin.

obnoxion wrote: Jos minä lyön miestä kadulla, ja jos minä lyön miestä nyrkkeilykehässä, on varmasti kyse eri asiasta ja eri seurauksista. Tiedän että kyse on lopulta intentiosta, mutta jos asiaa - edes minun mielikseni - voitaisiin purkaa pienempiin osiin, missä määrin seurauksiin vaikuttaa se, että ensimmäisessä tilanteessa on niin sanotusti tosi kyseessä, kun jälkimmäisessä on kyse yhteisiin sääntöihin perustuvasta pelitilanteesta?

Entäpä sitten kun kyseessä on maan tapa tai valtion laki? Hebrealaisten legendat kertovat että Sodoman kaupungissa lähimmäisen auttaminen oli lailla kielletty. Tämä tuo mieleeni Suomen pääministerin kehoituksen olla antamatta kerjäläisille rahaa. Missä määrin, jos missään, joutuu Sodoman lainkuuliainen kansalainen - mikäli hän on ennemmin yksinkertainen ja auktoriteettiuskollinen kuin kiero ja opportunistinen - kantamaan laiminlyöntiensä seuraukset? Onko lainkuuliaisuus lieventävä asianhaara? Entä missä määrin huonon lain laatija ja täytäntöönpanija joutuu kantamaan näiden lainkuuliaisten tekojen surauksia?

Kertokaa, Veljet, jos tiedätte, sillä minä en ole varma.

Niin kutkuttavan hedelmälliseltä tämä aihe tuntuu, -josta kiitos frater obnoxionille- ajattelin itsekkin ontuvasti ja haparoiden lyödä omaa spekulaatiotani tähän kokonaisuuteen.

Olet kiistämättömästi oikeassa intention roolista tässä ensimmäisessä esimerkissäsi, josta itselleni tuli kuin aasinsiltana mieleen eräs dilemma.
Oman kamppailulajikokemukseni nojalla en vähättele laisinkaan intention tärkeyttä, kuten ylempänä onkin jo viitattu on ihan eri asia lyödä miestä kadulla, kuin kehässä.
Ehkäpä tässä roolissa suurimpana, juurikin yksilön inteentioon juontava vilpittömyys, sillä usein kamppailu-urheilussa on kyse yhteisien sääntöjen luomasta tilanteesta, jossa enemmän pisteitä saanut kilpailija voittaa.
Usein lajista riippuen, nämä kilpailut mittaavat kilpailijoiden henkisiä ja fyysisiä aspekteja, unohtamatta kehonhallintaa.
Kuitenkin mielestäni tärkeimpänä piirteenä nousee esille yksilön oman itsetietoisuuden kurinalaisuuden kohoaminen.

Jos taas mietimme kadulla tapahtunutta tilannetta, ei lienee tarvitse erikseen mainita tappelemisen, taikka tappelun lietsomisen typeryydestä.
Dilemmani koskee enemmänkin aihetta; mikäli mietimme frater obnoxionin mainitsemaa esimerkkiä miehen lyömisestä kadulla -hätävarjelutilanteen näkökulmasta, jossa pyrimme itse puolustamaan omaa taikka lähimmäisemme koskemattomuutta, henkeä, taikka terveyttä, -tulemme intentiossamme sivuttamaan auttamattakin oman vilpittömyytemme ytimen.
Joka tapauksessa olemme karman lain nojalla tilillä teoistamme, mutta missä määrin pystymme vaikuttamaan seuraamuksiin tässä tapauksessa?

Todella mielenkiintoinen aihe! Kysymykset tuottavat allekirjoittaneelle muutaman vastauksen samalla luoden kymmeniä uusia kysymyksiä ilman vastauksia!

Crow wrote:Dilemmani koskee enemmänkin aihetta; mikäli mietimme frater obnoxionin mainitsemaa esimerkkiä miehen lyömisestä kadulla -hätävarjelutilanteen näkökulmasta, jossa pyrimme itse puolustamaan omaa taikka lähimmäisemme koskemattomuutta, henkeä, taikka terveyttä, -tulemme intentiossamme sivuttamaan auttamattakin oman vilpittömyytemme ytimen.
Joka tapauksessa olemme karman lain nojalla tilillä teoistamme, mutta missä määrin pystymme vaikuttamaan seuraamuksiin tässä tapauksessa?

En tiedä olenko edes suurinkaanpiirtein vastaamassa kysymykseesi, mutta mielestäni seuraava teksti tarjosi itselleni parhaimman vastauksen kysymykseesi(törkeästi lainasin fra Nefastoksen tekstiä)

1a) Kasvojen kaksi puolta

Sinetin etualalla on ”käännetty” pentagrammi, johon on kuvattu inhimilliset tai demoniset (ei eläimelliset, kuten tähän merkkiin yleensä) kasvot. Nämä kasvot ovat juuri Saatanan (Azazelin, Luciferin) kasvot, ja esiintuovat hänen kaksinaista luontoaan. Oikea puoli on kirkas ja valoisa, vasen puoli synkkä ja ankara. Näennäinen dualismi on läsnä kaikkialla, missä Saatana ilmenee, ja tämä on hänen arkkityypilleen luonteenomainen ominaisuus vielä pitkiä aikoja eteenpäin tulevaisuuteen. Se syvä ambivalenssi, jonka Saatana kosmoksessa ilmaisee, on niin voimakasta verrattuna ihmisen tietoisen puolen rajalliseen kykyyn käsittää asioita, että me emme kykene tajuamaan hänen olemustaan sellaisena kuin se on, vaan ainoastaan vuorottelun kautta. Hän on yksi ja aina yhdenlainen, mutta omalla kohdallamme inhimillisessä evoluutiossa voimme tajuta asioita vain polariteettien kautta. Tätä gordilaista solmua ei myöskään voi leikata auki miekalla: ei ole mitään hyötyä vaan ainoastaan haittaa koettaa esittää, että ”pahuutta ei ole olemassa” ja kaikki on yhtä ja samaa ilmennystä, sillä tämä jää pelkiksi sanoiksi; sitoutuen väärien asioiden tekemiseen ja toteuttamiseen kahlitsisimme psyykemme vain entistäkin pahemmin dualismin alaisuuteen. Valon ja pimeyden ykseys on paljon herkempää laatua kuin se brutaali ja traumaattinen lähestymistapa, jossa yksilö antautuu väkivallan ja sorron voimien toteuttajaksi.

Päinvastoin meidän on kyettävä tai ainakin pyrittävä parhaamme mukaan tajuamaan se kaikkein vaikein seikka, että tuskalliset, murheelliset, ahdistavat tapahtumat ovat yhtä lailla jumaluutemme ilmennystä omassa elämässämme, ja huolimatta haluttomuudestamme niiden kohtaamiseen, ne pitävät sisällään pyhyyden manifestaation. Niiden ilmentyminen negatiivisessa muodossa ei johdu itse energioiden tai niiden taustalla olevan luonnon pahansuopuudesta, vaan oman olemuksemme säröilemisestä. Se valo, joka loistaa omaan itseemme, on taittunut oman olemuksemme pinnalla, ei ennen sitä. Siinä mahdollisesti kaukaisessa, mahdollisesti läheisemmässä tulevaisuudessa, jolloin itse olemme tehneet itsemme aivan kokonaan ja täydellisesti ehjiksi, ei minkäänlaista kärsimystä enää voi ilmentyä, sillä mieli luo todellisuutta omaan tarpeeseensa, ja sen tarpeet osoittaa itselleen asioita kompensaation ja tuskan kautta ovat kadonneet.

Niinpä me, jotka joko persoonallisuutemme tai elämäntilanteemme tai jopa yksinkertaisesti yhteisön yksipuolisen suhtautumistavan kannustamista lähtökohdista kumarramme ensisijaisesti juuri Saatanaa, näemme hänestä omakohtaisessa elämässämme aina joko toisen tai toisen puolen: synkän ja pimeän, kun elämämme on synkkää ja pimeää, ja kirkkaan ja valoisan, siinä määrin kuin integraatio tietoisuuden pimeän puolen kanssa on kyetty luomaan. Hyvin pitkän ajan nämä vuorottelevat, sillä aina uutta ja uutta pimeää ainesta on tuotava tietoisuuden kenttään lopullisen ykseyden aikaansaamiseksi kaikkien inhimillisten prinsiippien suhteen. Vuorottelu ei siis ole sidottua tai fatalistista, vaan kehityksen tae ja mahdollisuus käyttää hyväksi luonnon evolutiivisia impulsseja.

-fra Nefastos, Veljeskunnan symboli, kohta 1. Etummainen viisikanta

Mitä Karmaan tulee niin siitä en niin tiedä, omassa teosofian opinnoissani on vielä valtavia aukkoja, joten vastaukseni tulevat sisältäni ilman loputtoman hienoja sivistyssanoja.
Mutta jotenkin näin ajattelisin asiaa TODELLA tökerön vertauskuvan\vitsin muodossa: "Kuolema kuittaa univelat".

Mitä itsepuolustukseen fyysisen uhan alla tulee, mielestäni siihen ei ole pakko vastata fyysisellä puolustuksella. En puhu nyt pakoon juoksemisesta, mutta omalla kohdalla kristillinen "käännä toinenkin poski" on toiminut melkoisen hyvin. Se että, on sinut itsensä ja jumaluutensa kanssa, ilman ruumillisen tuskan\kuoleman pelkoa, luo sinulle hyökkääjää vastaan jo niin suuren henkisen yliotteen ettei välttämättä fyysistä vastaiskua tarvita(ja usko pois, nämä neuvot tulevat täysin omasta elämästäni, iskuja on tullut ja puukkoa on pidetty useastikin kurkulla, tiedän mistä puhun). Sitä taas, jos uhka kohdistuisi lähimmäiseeni niin siihen todennäköisesti suhtautuisin tyystin eri lailla, omakohtaista kokemusta kun juurikaan ei ole. Mutta mitä kaikkeen siihen tuleekin niin kantaisin vastuuni niin asianomaisille kuin yhteiskunnallekkin. Ihmisen primitiivistä puolta kun emme vättämättä taysin ole kykeneviä hallitsemaan.

Aihe on mielenkiintoinen. Olen miettinyt (konsoli)pelien ja virtuaalimaailmojen (esim. Second Life) merkitystä karmaan.

Ensin mainitut aiheuttavat selvästi suuremman ongelman kuin jälkimmäiset, koska todellisuuteen heijastuvat seuraukset (jos niitä on) ovat ainoastaan kokijassa itsessään. Koska virtuaalinen vuorovaikutus on todellista vurovaikutusta todellisten ihmisten välillä, on kyseisen pelitilanteen seuraukset helpommin havaittavissa (kuten esimerkiksi todellisten suhteiden muodostuminen virtuaalisessa ympäristössä, jotka aktualisoituvat "todellisuudessa").

Suljetussa järjestelmässä toteutettu negatiiviseksi laskettava toiminta ei välttämättä aktualisoidu järjestelmän ulkopuolella toisin kuin vuorovaikutuksellisessa järjestelmässä. Okkultistisesti on kuitenkin kiistatta totta, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki suljetuissakin järjestelmissä tekemämme ratkaisut muokkaavat sisäistä rakennettamme tai ilmentävät sitä.

A.A. wrote:Suljetussa järjestelmässä toteutettu negatiiviseksi laskettava toiminta ei välttämättä aktualisoidu järjestelmän ulkopuolella toisin kuin vuorovaikutuksellisessa järjestelmässä.

Juuri tätä olen yrittänyt tässä ketjussa sanoa.