Koska meikäläinen Crowleyta quotasi edellisessäkin viestissä, niin mitenkäs:
"Love is the law, love under will.". Aika hyvin jää natsi- ja kommarilait tämän ulkopuolelle. Aika hyvin jää myös tappaminenkin tämän ulkopuolelle.
Benemal wrote:Moraali on rappiota. Paskon moraalin päälle. Se oikeasti on näkemykseni (sekä tietysti temperamenttini), eikä ole tarkoitus olla provo.
Jos moraali/etiikka nähdään synonyymina esimerkiksi lain tai yleisesti hyväksyttyjen kirjoittamattomien sääntöjen ja / tahi normien noudattamiselle niin olen samaa mieltä. Muissa tapauksissa jyrkästi eri mieltä ellei pidä puhtaasti aistien ja viettien varassa elämistä ja ajattelusta yms. muista henkisistä ominaisuuksista luopumista ihanteenaan.
HOWERVER,
jos on jotain mieltä jostain ja kannattaa jotain - niin tämän mukaan eläminen on jo askel moraaliseen elämään. Moraalittomuus on epärehellisyyttä ITSELLE. Kovin monen ITSE on kuitenkin yhtäsuuri esimerkiksi vallitsevien, valmiiksi asennettujen normien kanssa ja tässä astuu kuvioihin ns. "orjamoraali" josta tottakai pitää irtaantua. On kuitenkin ERITTÄIN virheellistä ajatella moraalin olevan sama kuin esim. yleinen mielipide. Ajattele itse, älä anna isoveljen ajatella. Radikaali kaiken kyseenalaistaminen, kieltäminen ja vastaanhangoittelu ovat kuitenkin oivia metodeja erottaa ITSE ja ISOVELI. Sitä rankempi metodi, mitä rankemmin on ISOVELJESSÄ kiinni.
Wyrmfang wrote:Toisaalta pidän hieman vaarallisena vaikkapa tuota ilmaisua "tukikeppi". Siitä tulee helposti ajatus, että yksilö voi harkita vapaasti mitä tekee, ja laki on ikään kuin vain hyvä ottaa huomioon neuvonantajana. Tällaista ajatusta en voi hyväksyä. Esimmerkiksi autojen kanssa tuntuisi useinkin menevän niin, että ihminen ajattelee olevansa "keskivertoa parempi kuski" ja oikeuttaa tällä esimerkiksi ylinopeuden, rattijuopumuksen jne. Vaikka arvio omista ajotaidoista olisi oikeakin, niin tällainen johtopäätös ei mielestäni ole oikea. Lisäksi niitä "keskivertoa parempia kuskeja" jne. taitaa olla n. 95% ihmisistä.
Tässä piilee iso dilemma taustalla. Onko kukaan koskaan kyllin valaistunut jakamaan tuomioita muista, saati itsestä suhteessa ympäröivään maailmaan? Ja jos on, niin koska? Ei pelkästään tässä esimerkissä, vaan itse itsensä määrittely on melkein aina liioittelua ja enemmän toiveiden tai pelkojen määrittämää, kuin mitä se vastaisi oikeasti. Lain ja moraalin suhde lähenee kuitenkin huomattavasti, jos ajattelee Kantilaisittain, että jos ottaa oikeudekseen tehdä jotain niin se on eettisesti/moraalisesti oikein vasta sitten jos toivoo sen tulevan yleiseksi laiksi. Se, joka ajattelee olevansa keskivertoa parempi kuski jolla oikeuttaa toimintansa, tulee sallia moinen
ajattelutapa - joka sallii itselleen erivapauksia - muillekkin jne, koska ei voi kuitenkaan olla varma pitääkö väitteensä paikkansa. Tästä periaatteesta voisi nyhtää lukemattoman määrän alaviitteitä. Jos joku ajattelee, että tappaminen on ok ja toivoo sen tulevan yleiseksi laiksi sisältää taas uuden käänteen tällä lehdellä. Pitäisikö ottaa huomioon ennen toimintaa, että muutkin ihmiset päätyisivät samaan johtopäätökseen samalla valistumisella? Kiinnostaako luontoa? Maailmankaikkeutta? Naturalistinen virhepäätelmä? Onko moraali vain ihmisten? Josta päästään…
Wyrmfang wrote:En osaa täsmällisesti määritellä mikä lain ja moraalin suhde on (kyseessä onkin yksi klassisia suuria filosofisia ongelmia), mutta jollain tavalla lain täytyy olla läheisemmässä suhteessa moraaliin kuin vain ohjenuorana.
Lait ovat aika lailla heijastuksia vallitsevista moraalikäsityksistä. Kaikille vähän jotakin, mutta kellekkään ei paljoa koska yhteisö käsittää niin monia mikrokosmoksia? Ideaaliyhteiskunnassa lait olisivat oikean ainoan moraalin(™) heijastuksia, mutta se vaatisi, että joku yhteisö tietäisi mitä on ainoa oikea eettinen maailmankuva.
…eli ennen pitkään lainkuuliaisuuden ja lakien oikeellisuuden pohtiminen johtaa lopulta "mitä on moraali" pohdintaan.
Meikä quotaa itteäni:
Kain wrote:Moraalittomuus on epärehellisyyttä ITSELLE.
Eli moraalisuus on tämän mukaan rehellisyyttä itselle. Mitä tulee lakeihin, jos allekirjoitamme, että on olemassa yhtä monta itseyttä, kun on olemassa ihmisiä, niin sitten yhdistävät tekijät alkavat olemaan harvassa. Olen kuitenkin taipuvainen enemmän Platonin suuntaan siitä, että on olemassa yleisen ihmisen ideaali, ja ITSEYS on heijastusta tästä. Kai ne ny Buddhat ja mystiset Kristuksetkin koitti vähä jotain tän suuntasta nii. Määrittely on valtaa (lisätään taas uusi avainsana keskusteluun.). Mikä oikeuttaa vallan? (ks. Wyrmfangin 95% autoilijoista luulee olevansa siististi cool, ei varmaan tarvii vääntää rautalangasta näiden yhteyttä?)