Page 2 of 2
Re: Itsen löytäminen
Posted: Thu May 12, 2011 8:09 pm
by Sûrya-Ishtara
Tnahara wrote:Todellista esoteriaa on lopulta juuri se, mistä ei edes voida puhua ja mitä ei voi välittää kenellekään muulle ihmiselle, koska sen kokeminenkin on jokaiselle yksilöllistä. Voidaan vain pyöriä jossakin ympärillä ja osoittaa jonnekin, mutta tien joutuu jokainen löytämään itse ja se on varmasti löydettävä jatkuvasti uudelleen.
Tässä
erittäin oleellinen pointti. Voidaanko Itsen löytämisestä lopulta edes puhua, vai olisiko kuvaavampaa puhua esimerkiksi "valaistumisesta" tai tietoisuuden eksponentiaalisesti kasvusta harkittujen omakohtaisen instrumenttien kautta? TAO:a ei voida tietoisesti lähestyä sanoin ja kuvauksin - mikäli näin tehdään, sitä kauemmaksi se heittäytyy yksilön ulottuvilta. Salatieteilijä mielestäni tekee työtänsä sen eteen, ettei hän ole kiinni tulevassa eikä menneessä, vaan pyrkii elämään hetkessä, mutta kuitenkin vastuullisena ja ennen kaikkea
läsnäolevana yksilönä.
Re: Itsen löytäminen
Posted: Fri May 13, 2011 2:40 pm
by Aelyn
Tuota termiä valaistuminen itse ainakin vierastan ihan syystäkin kun miettii minkälaisia assosiaatioita se yleensä ihmisissä saa liikkeelle. Itsen löytämisestä varsinaisena kokemuksena emme voikkaan puhua taikka välittää muille muuta kuin toimien itse elävänä suuntaa antavana esimerkkinä muille mahdollisesta prosessista kohti tätä itseyttä/valaistumista/tietoisuuden laajentumista. Asian mitä tässä moni onkin esittänyt lienee tiivistää seuraava lainaus kirjasta, jota suosittelisin kaikkien jossain vaiheessa elämää lukaisevan.
Sitä, mitä katsottaessa ei voi nähdä, kutsutaan Hahmottomaksi.
Sitä, mitä kuunnelteassa ei voi kuulla, kutsutaan Äänettömäksi.
Sitä, mistä koskettaessa ei saa otetta, kutsutaan Määrittämättömäksi.
Koska näitä kolmea ei voi enempää tutkia, ne ovat sekoittuneet toisiinsa yhdeksi.
Sen noustessa ei tule valoisaa.
Sen laskiessa ei tule pimeää.
Loppumaton jono nimettömiä asioita, jotka palaavat sinne, missä ei ole mitään.
Sitä kutsutaan muodoksi ilman muotoa, aineettoman kuvaksi.
Sitä sanotaan hämäräksi ja epätarkaksi. Kun kulkee sitä kohti, ei näe sen kasvoja.
Kun seuraa sitä, ei näe sen selkää.
Pitämällä kiinni muinaisesta Taosta voi hallita tämän päivän olosuhteet.
Kykyä tietää menneisyyden alku kutsutaan Taon punaiseksi langaksi.
Laotse - Dao de jing
Re: Itsen löytäminen
Posted: Sat May 14, 2011 12:48 pm
by obnoxion
Destruct wrote:Sitä, mitä katsottaessa ei voi nähdä, kutsutaan Hahmottomaksi.
Sitä, mitä kuunnelteassa ei voi kuulla, kutsutaan Äänettömäksi.
Sitä, mistä koskettaessa ei saa otetta, kutsutaan Määrittämättömäksi.
Koska näitä kolmea ei voi enempää tutkia, ne ovat sekoittuneet toisiinsa yhdeksi.
Sen noustessa ei tule valoisaa.
Sen laskiessa ei tule pimeää.
Loppumaton jono nimettömiä asioita, jotka palaavat sinne, missä ei ole mitään.
Sitä kutsutaan muodoksi ilman muotoa, aineettoman kuvaksi.
Sitä sanotaan hämäräksi ja epätarkaksi. Kun kulkee sitä kohti, ei näe sen kasvoja.
Kun seuraa sitä, ei näe sen selkää.
Pitämällä kiinni muinaisesta Taosta voi hallita tämän päivän olosuhteet.
Kykyä tietää menneisyyden alku kutsutaan Taon punaiseksi langaksi.
Loistava sitaatti....
Destruct wrote:Laotse - Dao de jing
...tekstistä jota henkilökohtaisesti pidän kaikista teksteistä eniten arvossa.
Re: Itsen löytäminen
Posted: Sat May 14, 2011 8:13 pm
by Aquila
Destruct wrote:Tuota termiä valaistuminen itse ainakin vierastan ihan syystäkin kun miettii minkälaisia assosiaatioita se yleensä ihmisissä saa liikkeelle.
Itsekään en mielelläni käyttäisi sanaa valaistuminen; kuulostaa liikaa joltain, mitä ei koskaan voi saavuttaa!
Re: Itsen löytäminen
Posted: Sun May 15, 2011 3:18 pm
by Lux
Tnahara wrote:Destruct wrote:Tuota termiä valaistuminen itse ainakin vierastan ihan syystäkin kun miettii minkälaisia assosiaatioita se yleensä ihmisissä saa liikkeelle.
Itsekään en mielelläni käyttäisi sanaa valaistuminen; kuulostaa liikaa joltain, mitä ei koskaan voi saavuttaa!
Riippuu tietysti siitä, mitä valaistumisella tarkalleen ottaen tarkoitetaan, mutta minusta se on havahtumisen ohella ihan sopiva termi kuvaamaan sitä prosessia, missä tajuaa jotain hyvin perustavanlaatuista itsestään ja maailmasta / olemassaolosta, vaikka tämä ei tarkoittaisikaan aitoa, syvällistä "saavutusta" (vihkimystä), tai viimeistä / lopullista valaistumista, mihin puolestaan sopii paremmin mielestäni termi vapautuminen (liberation).
Mitä tulee muihin hieman vastaaviin termeihin, niin herääminen on itselleni termi, mistä nousee esille melko negatiivisia assosiaatioita aikamme uskonnollisiin herätysliikkeisiin kaatumisineen ja tulta ja tulikiveä keuhkoavine tv-saarnaajineen.
Re: Itsen löytäminen
Posted: Wed May 18, 2011 7:29 pm
by Aquila
Termit on tietenkin aina suhteellisia, mutta jotenkinhan sitä olisi yritettävä kommunikointia. Omassa heitossani oli kyse juuri siitä, että valaistumisesta on kaiken kirjallisuuden ym. myötä tullut asia, joka tuntuu joltakin, mistä vain "legendoissa" kerrotaan (legendat toki ovat aina totta, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan, heh). No, tästä on toki hyvä päästä yli, koska ymmärtäähän sen, ettei kyse välttämättä ole aivan niin etäisestä asiasta. Uskon itse, että jokainen meistä on joskus valaistunut, jossakin menneessä ajassa. Sen ajan valaistuminen ei ehkä nykyaikana enää ole niin erityinen valaistuminen - ellei sitten asiana, joka nykyisen elämän aikana täytyy taas muistuttaa itselleen, jotta edistystä voisi tapahtua. Siten voisi ajatella erilaisten menneiden valastumisten tulevan "pienempinä" valaistumisina jälleen aktuaaliseksi voimavaraksi tässä elämässä mahdollistaen pääsyn seuraavalle "tasolle".
-------->
Näinhän se menee 